2 x feelgoodia Ruotsista

Tällä kertaa juttua kahdesta ruotsalaisesta feelgood-kirjasta. Olen viime aikoina huomannut kuunnelleeni enemmänkin sekä dekkareita että tällaista viihdekirjallisuutta nimenomaan ruotsalaiskirjailijoilta. Ehkä näitä suomennetaan nykyään runsain määrin?

Ensin esittelyssä on Lilly Emmen kylpylään sijoittuva Kolme sydäntä, ja toisena jatko-osa Johanna Schreiberin kustannusmaailmaan sijoittuvasta sarjasta. Molemmilta kirjailijoilta olen kuunnellut aiemmin yhden kirjan. 

Lilly Emme: Kolme sydäntä

Saga Egmont, 2024

Lukija: Meri Nenonen

Kesto: 6 h 27 min

23-vuotiaan Wilma Sjögrenin vanhemmat, jotka olivat jo vuosia hoitaneet kiinteistönvälitysyritystään etänä New Yorkista käsin, yrittivät houkutella tytärtäänkin jättämään Ruotsin ankeuden. 

He siirsivät tyttärensä tilille kuukausittain sievoisen summan rahaa, mutta Wilma lähetti sinnikkäästi uusia työhakemuksia, sillä hän halusi tienata itse palkkansa ja löytää samalla oman paikkansa maailmassa, ja nimenomaan kotona Halmstadissa, jossa ihmiset edelleen tervehtivät toisiaan kaupan ovella ja jossa pääsi meren rantaan viidessä minuutissa. Jonkun täytyi tarvita juuri häntä, ja se joku saattaisi nyt olla kylpylä Kolme sydäntä, josta hän sai pitkästä aikaa kutsun työhaastatteluun.

88-vuotias Junis ja koko hänen "naisliigansa" olivat aikoinaan käyneet samaa tyttölyseota, joka oli sittemmin remontoitu kylpyläksi. Samalla rakennus oli heidän mielestään pilattu täysin, niin päältä kuin sisältä. Junis ja hänen kolme läheisintä ystäväänsä, Edna, Tuija ja Gunilla olivat kymmenpäisen ryhmän ydin, ja heillä oli tehtävä. Heidän oli ennallistettava se, minkä kylpylän johtaja Feodora oli tuhonnut. He olivat vakaasti sitä mieltä, että kylpylän suunnitteluprojektissa oli tehty jonkinlaista vilunkipeliä. Kunhan todisteet vielä saataisiin, olisi Feodora mennyttä.

Kun Wilma aloittaa työt kylpylässä ja Juniksen "liiga" viettää siellä paljon aikaa ollakseen mahdollisimman työläitä asiakkaita, heidän tiensä kohtaavat.

Pidin Lilly Emmeltä aiemmin kuuntelemastani kirjasta Jouluisia ongelmia Snowdoniassa, joka julkaistiin hauskaisesti neljässä osassa joka adventtina vuonna 2020. Siihen verrattuna tästä kirjasta jäi vähän sellainen fiilis, että se oli osittain vähän tyhjästä nyhjäisty. 

Kirjassa on kyllä mukavia ihmisiä, ja vastaavasti ilkimyksiä kuten Feodora, joka ei pomonakaan ole miellyttävä ihminen. Juonellisesti vain olisin kaivannut enemmän jotain koukuttavaa ja ennen kaikkea jotain yllättävää. 

Ajatelkaas, tässä on yhtenä tarinalinjana miten Wilma oli epähuomiossa ottanut roskiksen kulmalta siinä nököttäneen lipaston. Kerrostalojen roskiksillehan monesti jätetään tavaraa vähän kuin kierrätyspisteeseen, ota ole hyvä, jos jollain on omalle roskalle vielä käyttöä. Lipaston omistaja oli nyt kuitenkin vain laskenut sen siihen hetkeksi, ja kyseli asukkailta sen perään. Wilma olisi voinut yksinkertaisesti sanoa, että hups, luulin että se oli siitä napattavissa, tule toki hakemaan lipastosi minulta. Ehei, tapahtuneesta saatiin aikaan hirvittäviin mittasuhteisiin paisuva draama, miten lipasto saadaan palautettua oikealle omistajalleen niin, ettei Wilma jää kiinni sen "varastamisesta". Tähän tapaan:

Muutaman sekunnin kuluttua Wilma oli tehnyt päätöksensä. Hän ryntäsi portaat ylös ja avasi oman ovensa. Lipasto ei ollut kovin painava, vaikka sen raahaaminen portaita alas olikin vähän hankalaa. Hetken kuluttua hän seisoi Filipin ovella ja epäröi hieman. Toistaiseksi hän ei ollut syyllistynyt mihinkään rikokseen, mutta heti kun hän työntäisi oven auki ja astuisi Filipin asuntoon, asia olisi kiistämättä niin.

Jos hänen onnistuisi tuupata lipasto sisään astumatta jalallaan kynnyksen yli, kenties sitä ei laskettaisi? Hän pisti kätensä ovenrakoon ja työnsi oven auki ennen kuin ehtisi muuttaa mieltään. Filipin eteinen oli pimeä. Wilma kurotti päänsä sisään, mutta piti jalkansa tarkasti puolueettomalla maaperällä asunnon ulkopuolella. Eteisessä tuntui vieno setrin tuoksu ja hän näki, kuinka kaikki Filipin kengät olivat kenkätelineessä säntillisissä riveissä. Takit riippuivat ripustimissa ja näyttivät värin mukaan järjestetyiltä. Täällä asui varmasti järjestystä rakastava ihminen. Taas hänen mielessään välähtivät ajatukset poliisin ammatista, mutta hän huitaisi ne pois. Sairaanhoitajatkin olivat erittäin tarkkoja ja pitivät tavaransa paikoillaan.

Hän piteli lipastoa sylissään ja epäröi hetken. Entä jos tavaroiden vieminen jonkun asuntoon olikin oikeasti laitonta?

Murtovarkaudesta syytteeseen joutuminen ei kuulostanut enää hilpeältä ajatukselta. Naiset olivat sanoneet, että kyseessä oli todennäköisesti kotirauhan rikkominen, mutta sekään ei kuulostanut kovin houkuttelevalta. Jos he olisivat eilen onnistuneet aikeissaan, hän olisi voinut piiloutua naisten taakse, mutta tänään hän oli aivan yksin ja kiinni jäädessään siis yksin rikollinen.

Hän perääntyi nopeasti oviaukosta ja sulki oven jalallaan. Kun hän kuuli lukon napsahtavan kiinni, hän laski lipaston oven eteen ja juoksi sitten nopeasti portaat alas ja portista ulos.

***

Johanna Schreiber: Sivu kääntyy

Kustantamo S & S, 2023
Lukija: Usva Kärnä
Kesto: 9 h 39 min

Sivu kääntyy on toinen osa Schreiberin sarjasta, jonka pääosassa on Schantzin kustantamo. Sen ensimmäisessä osassa taisteltiin kustantamon tulevaisuudesta, ja nyt toisessa osassa on eri päähenkilö ja sen myötä eri näkökulma. 

Clara on kustantaja, joka vannoo sinkkuelämän nimeen. Rakkautta on vain kirjoissa. 

Schantzin kustantamon jakautuessa hän menetti suurimman tähtensä, ja pomo hiillostaa, nyt pitäisi edetä, enää ei riitä käännöskirjat, miksei Clara löydä mitään omaa?

Niin, rakkautta on kirjoissa, kunpa sitä vain olisi niissä kirjoissa, joiden käsikirjoituksia Clara saa luettavakseen. Viimeiseen puoleen vuoteen Claran pöydälle ei ollut ilmestynyt yhtään sellaista käsikirjoitusta, joka olisi vienyt häneltä jalat alta, ja vähempää hän ei ollut huolinut. Mutta sitten kun Keskiyön auringon alla tulee vastaan, hänen on toimittava salamannopeasti, ennen kuin kukaan muu pääsee viemään miehen heidän nenänsä edestä. Kyllä, miehen! Suuren ruotsalaisen rakkausromaanin kirjoittaja on mies, ja wau millainen mies tämä onkaan.

Miten tämä on edes mahdollista? Clara on unelmoinut, että saisi työskennellä Nicholas Sparksin ja David Nichollsin kaltaisten kirjailijoiden kanssa aina siitä lähtien, kun alkoi opiskella kustannusalaa yliopistossa. Hän on imuroinut Wattpadia, agenttien mainoksia ja käsikirjoituskansiota löytääkseen miehen, joka kirjoittaa juuri sellaisia romaaneja, jonka Mika tai Micke, kuten hän ilmeisesti itseään kutsuu, on hänelle lähettänyt. Silti hänen on vaikea käsittää, että mies hänen edessään on kirjoittanut sen upean rakkaustarinan, jossa on niin paljon tuskaa ja niin paljon onnea ja iloa. Hän ei oikein tiedä, mitä oli odottanut. Mutta hän tietää, ettei ollut odottanut leveäharteista miestä, jolla on tumma, melkein musta tukka, kolmen päivän parransänki ja vaaleanvihreät silmät. Eikä hän ollut missään nimessä odottanut, että sähköiskut kipunoisivat hänen kehossaan, kun hän tarttui miehen ojennettuun käteen.

”Oli hauska katsella, kuinka kauan kesti ennen kuin tajusit, että minä olin… minä, niin sanotusti.”

”Anteeksi?” Clara ponnahtaa ylös niin rajusti, että nojatuolin käsinojalla roikkunut huopa liukuu kohti lattiaa, mutta tämä Micke saa siitä kiinni viime hetkellä. ”Olen lentänyt Kiirunaan asti sinua tapaamaan. Ymmärrätkö lainkaan, kuinka harvinaista se on?”

”Minä… minä en tajunnut, että se olit sinä. Ennen kuin aloimme jutella”, mies sanoo järkyttyneenä.

”Niin, onhan sekin yksi tapa. ’Hmm, miten tappaisin kymmenen minuuttia ennen kuin tapaan tulevan kustantajani? Pitäisikö minun valmistautua? Ehei, menenpä pokaamaan tuon naisen, joka istuu niin yksinäisen näköisenä.’”

”En minä yrittänyt pokata sinua.”

En tunne kustannusmaailmaa mitenkään erityisen hyvin, mutta ajattelisin kustantajaksi kutsutun Claran olevan toimenkuvaltaan lähinnä kustannustoimittaja. Onko tällä merkitystä, en tiedä?

Tässä sarjan toisessa osassa oli paljon enemmän romantiikkaa kuin ensimmäisessä osassa, joka keskittyi kirjapainon tulevaisuuteen. Joka tuntee minun makuani, arvaa kyllä jo tästä, että sarjan aloitus oli enemmän mieleeni. Silti kirja voi olla mielenkiintoinen esimerkiksi lukijalle, jota kustannustoimittaminen kiinnostaa, kunhan runsas romantiikka ei häiritse. Kirjan voi hyvin lukea vaikkei olisi lukenut ensimmäistä osaa. Lyhyt katsaus siitä, miten nykytilaan on päädytty, kerrataan kyllä alussa niiltä osin, mitkä on juonen kannalta hyvä tietää. Ensimmäisen osan päähenkilöt vain piipahtavat jatko-osassa. 

Jos näitä kahta kirjaa vertaa toisiinsa, niin Kolme sydäntä on hauska ja chicklitmäisempi, Sivu kääntyy - arvaatko jo - romanttisempi. Molemmat ovat puhdasta viihdekirjallisuutta.