Sivut

Sivut

tiistai 2. tammikuuta 2024

2023 Helmet-haasteen lopputulema


Helmet-lukuhaasteen 2023 oli minulle vähemmän haastava kuin edellisvuotiset, eikä joulukuun lukulista täyttynyt epämiellyttävistä kirjoista vain siksi että saa jonkin pitkään tyhjänä ammottaneen kohdan täytettyä. Muistan vieläkin sen avaruusalukseen sijoittuneen eroottisen novellin, ihan siksi, että sai merkinnän avaruuskohtasn. 

Tässä vuoden 2023 lopulliset valinnat:

1. Kirjassa on kartta

Sarah Lark: Kiivilinnun kutsu 1/23

2. Kirja kertoo lapsesta ja isovanhemmasta

Ina Westman: Henkien saari 1/23

3. Kirjan nimessä on kasvi

Sarah Haywood: Kaktus 6/23

4. Kirja, jonka aioit lukea viime vuonna

Leena Parkkinen: Neiti Steinin keittäjätär 9/23

5. Kirjassa ollaan maan alla

Anna-Kaisa Linna-Aho: Myrskylasi 7/23

6. Kirjan kansikuvassa on vaate tai kirjan nimessä on jokin vaate

Eppu Nuotio: Leinikkimekko  6/23

7. Kirja on klassikkoteos Ruotsista, Norjasta tai Tanskasta

Tove Ditlevsen: Lapsuus 1/23

8. Kirja kertoo pienestä kaupungista

Anders de la Motte & Måns Nilsson: Antiikkikauppiaan kuolema 8/23

9. Kirjan kirjailija kuuluu vähemmistöön, ja kirja kertoo tästä vähemmistöstä

Ann-Helén Laestadius: Varkaus 1/23

10. Kirjassa on ohjeita ja neuvoja

Kiira Korpi: Hyppää vaan! 3/23

11. Kirjailijan nimessä on yhtä monta kirjainta kuin sinun nimessäsi (eli 4+9)

Anna Soudakova: Varjele varjoani 1/23

12. Kirjan nimi liittyy veteen

Jojo Moyes: Hopealahti 8/23

13. Kirjan kansi on värikäs tai kirjan nimi on värikäs

Jane Green: Sister Stardust 1/23

14. Kirja kertoo terveydenhuollosta

Venla Kuoppamäki: Sun poika kävi täällä 12/23

15. Kirjan nimessä on ja-sana

Anni Saastamoinen: Ja mutta että sitten 3/23

16. Kirjassa kirjoitetaan kirjaa

Sarah Lark: Kiivilinnun kutsu 1/23

17. Kirja on kokoelma esseitä, pakinoita tai kolumneja

Tiia Rantanen: Suurin piirtein 1/23

18. Kirja on julkaistu alun perin kiinan, hindin, englannin, espanjan tai arabian kielellä (Maailman viisi puhutuinta kieltä)

Liane Moriarty: Omena ei kauas putoa 9/23

19. Kirjassa on paikka, jossa olet käynyt

Balli Kaur Jaswal: Shergillin sisarusten odottamattomat seikkailut 4/24 (Intia, Lontoo)

20. Kirja kertoo naisesta, joka on matkalla

Virginie Grimaldi: Kirkkaimmat tähdet 1/23

21. Kirja on scifiä eli tieteiskirjallisuutta

Jens Liljestrand: Vaikka kaikki päättyisi 5/23

22. Kirja kertoo aiheesta, josta olet lukenut paljon

Kjell Westö: Molly & Henry 9/23
(toinen maailmansota)

23. Kirja on iso

Saran Lark: Kiivilinnun kutsu 1/23 
(26 h 24 min äänikirjana, sivumäärä 896)

24. Kirja kertoo urheilijasta

Sofie Sarenbrant: Kuoleman kintereillä 3/23

25. Kirjan nimessä on viikonpäivä tai kuukausi

Lundberg, Richman, Rose: Perjantai-illan klubi 1/23

26. Kirja, jonka lukeminen on sinulle haastavaa jostakin syystä

Jarno Mällinen: Käpylän idylli 5/23

27. Kirjassa joku etsii ratkaisua ilmastokriisiin

Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta 12/23

28. Kirjassa on sama vuodenaika kuin lukuhetkellä

Ragnar Jonasson: Lumisokea 1/23

29. Kirjassa on minä-kertoja

Elif Shafak: Kadotettujen puiden saari 5/23

30. Kirja on ollut ehdokkaana kirjallisuuspalkinnon saajaksi

Karin Smirnoff: Lähdin veljen luo 1/23 

31. Kirjan kansikuvassa on taivas tai kirjan nimessä on sana taivas

Elina Annola: Kaikki lokakuun taivaat 2/22 

32. Kirja kertoo asiasta, josta haaveilet

Aino Huilaja: Pakumatkalla 12/23
(pidempi irtiotto kuin meidän 6-8 vk lomat omalla autolla Euroopassa)

33. Kirja, jonka voit lukea kerralla alusta loppuun

Amanda Vaara: Ruusuja ja risuja 3/23

34. Kirja kertoo Ukrainasta

Jevhenija Kuznjetsova: Kysykää Mialta 1/23

35. Kirjassa tehdään työtä, joka on sinulle tuttua

Anneli Kanto: Punaorvot 10/23 (olen ollut pari vuotta Ilonaa vanhemman tytön perhehoitaja, eli meillä oli huostaanotettu lapsi)

36. Olet ennakkoluuloinen kirjan kirjoittajaa kohtaan

Pilvi Hämäläinen: Cinderella 12/23
(etenkin sitä, että Hämäläinen itse luki kirjan)

37. Kirja kertoo elämäntavasta, jota ei enää ole

Sari Aro: Nukkuvan jättiläisen laakso 3/23 (onnela-tyyppiset siirtokunnat) 

38. Kirjan tarina perustuu myyttiin, taruun tai legendaan

Silvia Moreno-Garcia: Gods of Jade and Shadow 2/23

39. Kirja, josta sait vinkin mediasta tai sosiaalisesta mediasta

Stephanie Clifford: The Farewell Tour 4/23

40. Kirjassa hylätään jotain

Alex Schulman: Malman asema 1/23

41. Kirjan kirjailija on syntynyt 1990-luvulla

Natalia Kallio: Kotileikki 11/23

42. Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa

Annamari Marttinen: Elämä jota en odottanut 4/23

43. Kirja kertoo tulevaisuudesta niin, että siinä on toivoa

Celeste Ng: Kadonneet sydämemme 3/23

44. Kirja kuuluu genreen eli kirjallisuuden lajiin, jota et lue yleensä

Olavi Koivukangas: Titanicin kolmas luokka 11/23 (elämäkertaromaanit)

45. Kirja sopii haastekohtaan, johon olet jo lukenut kirjan

Annie Lyons Pommisuojan lukupiiri 12/23 (kirjakauppa Lontoossa toisen maailmansodan aikana)

46. Kirjassa on epätavallinen mies tai poika

Lina Areklew: Lumimyrsky 3/23

47.-48. Kaksi kirjaa, joiden tarinat sijoittuvat samaan kaupunkiin tai ympäristöön

Madeline Martin: The Last Bookshop in London 2/23 ja Michelle Gable: The Bookseller's Secret 3/23 (kirjakauppa Lontoossa toisen maailmansodan aikana)

49. Kirja on julkaistu vuonna 2023

Sonja Karlsson: 14 tuntia takaisin 12/23

50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä

Sally Salminen: Katrina 11/23

2 kommenttia:

  1. Parikymmentä kirjaa olen listaltasi lukenut ja muutama odottelee TBR-pinossani. Viime vuoden Helmet-haaste täyttyi jotenkin varsin kivuttomasti mutta nyt on jotenkin takkuisesti lähtenyt tämä vuosi liikkeelle lukemisen suhteen. Mutta onneksi ei ole kiire mihinkään, eiköhän lukuinto taas heräile.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä vaihteluita vain tulee, itselläkin vuoden mittaan kuukausia jolloin on kuunnellut tuplaten sen mihin ylsi jonain toisena kuukautena. Mutta ilman kirjoja ei osaa olla, aina olen lukenut 😊

      Poista