Kustantamo S&S, 2022
Lukija: Mirjami Heikkinen
Kesto: 4 h 2 min
Eletään 1930-luvun loppua ja Tove kokee monta ensimmäistä kertaa. Ensimmäisistä ensimmäisin oli palveluspaikka perheessä jonka vanhemmista hän ei pitänyt, ja jossa oli määräilevä pikkupoika. Tove lopetti perheessä kesken ensimmäisen työpäivän, koska onnistui ylimalkaisilla ohjeilla naarmuttamaan heidän flyygelinsä. Sen jälkeen hän aloitti täysihoitolassa tehden 12-tuntisia työpäiviä. Taas häntä arvosteltiin: eikö äitinne ole opettanut teille mitään? Töiden jälkeen hän oli niin väsynyt, ettei edes vapaana iltapäivänään jaksanut käydä kirjastossa, saati kirjoittaa runoja.
Hänen nuorempana tapaamansa Socialdemokratenin toimittaja herra Brochmann, joka oli kehottanut häntä palaamaan runojensa kanssa muutaman vuoden kuluttua, oli kuollut, ja Toven mahdollinen runoilijuus oli jäänyt vaille tukijaa. Ystävänsä Ruthin kautta hän kuitenkin tutustui vanhaan antikvariaatinpitäjään, herra Kroghiin, joka näytti arvostavan hänen kiinnostustaan kirjallisuuteen.
Kysyn saisinko katsoa vähän kirjoja, ja kun herra Krogh kuulee että haluan mieluiten lukea runoja, hän näyttää minulle missä ne ovat. Otan umpimähkään käteeni niteen ja avaan sen. Luen lumoutuneena ja onnellisena:
- kannut täytetty viinillä,
hämärän verhoama maa.
Baudelaire. Pahan kukat, luen nimiölehdeltä. Menen herra Kroghin luo ja kysyn miten nimi lausutaan. Hän kertoo sen minulle ja sanoo että voisin lainata kirjan, jos lupaan palauttaa sen. Lupaan ja menen taas pöydän ääreen. Vasta nyt näen, että herra Krogh on aamutakkisillaan. Hän saa taas yskänkohtauksen, muuttuu sen aikana tulipunaiseksi ja pyytää henkeään haukkoen, että Ruth takoisi häntä selkään. Takoessaan häntä Ruth hymyilee minulle, mutta en hymyile takaisin. Herra Kroghin ja minun välillä on sanaton sopimus jollaista en muista ennen kokeneeni kenenkään toisen ihmisen kanssa. Toivon palavasti että hän olisi isäni tai setäni. Ruth huomaa sen ja vääntää kiukkuisesti suupielensä alaspäin. Minun pitää lähteä kotiin, hän sanoo nyrpeänä, minun on tavattava Ejvind. Kun olemme lähdössä, herra Krogh yrittää suudella Ruthia, mutta Ruth kääntää sievät kasvonsa pois, ja minun käy herra Kroghia sääliksi. Minulla ei olisi mitään suutelemista vastaan, mutta hän vain ojentaa kätensä ja sanoo: saat lainata minulta mitä kirjoja tahansa, kunhan palautat ne.
Ehkä hänestä sittenkin voisi tulla runoilija, ehkä hänen ei olisikaan pakko taipua äidin tahtoon mennä naimisiin "ammattimiehen" kanssa.
Täysihoitolan jälkeen Tove tahtoi helpompaan työhön ja sai paikan konttorista. Nuoresta konttorilaisesta tuli hänen ensimmäinen poikaystävänsä, mikä tarkoitti muun muassa ensimmäistä käyntiä elokuvissa.
Eräänä päivänä vanhemmat kertoivat Tovelle, että he muuttavat pian pois työläiskorttelista. Isä oli taas kerran jäämässä työttömäksi, eikä hän tiedä miten kalliimpi vuokra saadaan maksetuksi, mutta äiti on positiivinen.
Höpsis, äitini sanoo tiukasti. Tovehan maksaa kaksikymmentä. Kauhistun ajatuksesta että he rakentavat tulevaisuuttaan minun vuokranmaksuni varaan. Sitä heidän ei kannattaisi tehdä, ei varsinkaan laatia suunnitelmiaan selkäni takana. Kysyn miksi he eivät ole kertoneet minulle muutosta aiemmin, ja äitini sanoo että he halusivat yllättää minut. Asunnossa on kolme huonetta, ja minä saan oman. Lisäksi se on kadun puolella, niin että ikkunoista näkee mitä kadulla tapahtuu. Ilahdun silti vähän, sillä olen aina haaveillut omasta huoneesta. Mitä pirua, isäni ärähtää, mitä hän omassa huoneessaan tekee? Pureskelee kynsiään vai pyörittelee räkäkokkareita? Suutun kun isäni ei tiedä mitään omista lapsistaan. Ja kun suutun, sanon aina jotakin mitä saan katua. Haluan lukea, sanon, ja kirjoittaa. Isäni kysyy mitä helvettiä aion kirjoittaa. Runoja, huudan. Olen kirjoittanut monta runoa, ja kerran eräs toimittaja sanoi että ne ovat loistavia. Siinä näet, isäni sanoo ja hieroo kasvojaan isolla kädellään. Tyttö ei ole täysipäinen. Oletko tiennyt että hän touhuaa tuollaista? En, äitini sanoo lyhyesti, mutta se on hänen oma asiansa. Jos hän aikoo kirjoittaa, totta kai hänellä on oltava oma huone.
Tove odotti kahdeksattatoista syntymäpäiväänsä. Hän aikoi hankkia kunnon työpaikan eikä olla vain huonopalkkainen harjoittelija. Silloin Tove ja hänen paras ystävänsä Nina aikovat juhlia koko yön, eikä vain iltakymmeneen. Ja silloin Toven on vihdoin päästävä neitsyydestään, joka Ninan mielestä oli jo suorastaan skandaali.
Trilogian kaksi ensimmäistä osaa on julkaistu 1967 ja kolmas 1971, suomeksi ne saatiin yllättäen 2021-22. Ennen näitä, jo 1950, suomennettiin '40-luvulla kirjoitettu Lapselle on tehty pahaa, sekä 1960-luvulla jokusia novelleja.
Ditmlevsenin kirjasta Gift (tarkoittaen naimisissa) on tehty (vai on tekeillä?) tv-sarja. Kirjassa hän kertoo neljästä avioliitostaan. Olisi hienoa saada enemmän Ditlevseniä suomennettuna, sillä trilogiassakin aikakausi tulee hyvin esille ja kun se on kokijan kirjoittamaa, on siinä aina erilainen tunnelma kuin nykyhetkessä elävän kirjailijan. Sitä paitsi hänellä on kiinnostava tyyli kirjoittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti