Naistenviikko - Balli Kaur Jaswal: Shergillin sisarusten odottamattomat seikkailut

Balli Kaur Jaswal: Shergillin sisarusten odottamattomat seikkailut

Sitruuna kustannus, 2022

Alkuteos: The Unlikely Adventures of the Shergill Sisters, 2019

Lukija: Heidi Kyrö

Kesto: 13 h 57 min

Rouva Shergill, äiti, vaimo ja leski, makasi sairaalassa odottaen kuolemaa, jonka tiesi olevan lähellä. Naapuripedin nainen saneli jäähyväiskirjeen aikuisille lapsilleen, mistä Siita sai idean tehdä samoin. Hänen kirjeestään vain tuli täysin erilainen. 

Siita itse oli käynyt Intiassa viimeksi liki kolmekymmentä vuotta sitten. Jäähyväiskirjeessään hän tahtoi tyttäriensä tekevän eräänlaisen pyhiinvaellusmatkan Intiaan ja sirottelevan matkan päättävän vuoristovaelluksen lopuksi hänen tuhkansa järveen, josta lähtevä joki kuljettaisi ne Gangesiin. 

Rajni oli Shergillin sisaruksista vanhin, naimisissa ja 18-vuotiaan pojan äiti. Kuullessaan että tuleva miniä oli kaksi kertaa Anilia vanhempi ja vain seitsemän vuotta häntä itseään nuorempi, Rajni toivoi että poika olisi tosiaan löytänyt tyttöystävän. Ihan kuin siinä ei olisi liikaa, hänestä on tulossa myös isoäiti.

Rajni ei ollut taintuvaista sorttia. Kun Anil oli kertonut hänelle tyttöystävästä, hänen mielessään käväisi pyörtymisen esittäminen, mutta hän tiesi, että ojentaisi kuitenkin viime hetkellä käsi­vartensa pehmentääkseen pudotusta. Kukaan ei ottanut vakavasti naista, joka lavasti omat romahduksensa. Teeskennelty tajunnanmenetys, hah-hah.

Niinpä hän tuijotti Anilia yksinkertaisten matemaattisten yhtälöiden täyttäessä hänen mielensä:

36 – 18 = 18

Tyttöystävä oli 18 vuotta Anilia vanhempi.

36 ÷ 18 = 2

Tyttöystävä oli täsmälleen kaksi kertaa Anilin ikäinen.

43 – 36 = 7

Tyttöystävä oli vain seitsemän vuotta Rajnia itseään nuorempi.

Tämä viimeinen tosiseikka sai hänen päänsä pyörälle. Musertava puoliksi syödyn kalan lemu ei auttanut asiaa. Hän oli paistanut uunissa kolme lohenpalaa, koska omegakolmosten myötävaikutuksella ihmisten oli mahdollista sinnitellä satavuotiaiksi. Ymmärsikö tämä Anilin tyttöystävä omegakolmosten ravitsemuksellisia etuja? Todennäköisesti ei.

Äiti, älä jaksa”, Anil sanoi. Rajni kykeni vain pudistamaan päätään. Ei, ei, ei. Tämän piti olla aivan erityinen ilta: heidän viimeinen yhteinen illallisensa, ennen kuin hän lähtisi Intiaan. Mikäli Anil oli valinnut juuri tämän hetken kertoakseen heille tyttöystävästään, tytön olisi pitänyt olla… no, tyttö. Joku, joka kutsuisi Rajnia rouva Chadhaksi ja jonka vanhemmat suhtautuisivat Aniliin ennalta arvattavan epäluuloisesti, kunnes poika voittaisi heidät puolelleen hyvällä käytöksellään ja puhtailla kynnenalusillaan.

Jezmeen, joka oli tyttäristä keskimmäinen, oli aina halunnut näyttelijäksi, mutta oli päätynyt juontajaksi DisasterTube -nimiseen täyteohjelmaan ja saanut siitäkin nyt potkut. Syynä oli viraaliksi levinnyt video, jossa hän tappoi pienen eläimen. Lisäksi hänet sekoitettiin jatkuvasti intialaistaustaiseen tähteen, Polly Mishraan, joka oli suositun tv-sarjan pääroolissa, toisin sanoen huomattavasti Jezmeeniä menestyksekkäämpi. 

Rajni osoitti matkasuunnitelmaa ja painoi sormensa otsakkeelle Kultainen temppeli, Amritsar. ”Tämän matkan tarkoitus on suorittaa pyhiinvaellus äidin puolesta, joten me noudatamme tätä matkasuunnitelmaa”, hän yritti uudestaan.

”Tajuan sen, mutta minusta me voisimme ihan hyvin joustaa, jos emme esimerkiksi halua viettää liikaa aikaa yhdessä paikassa tai jos päätämme, että haluamme viettää ylimääräisen päivän jossain muualla.”

”Ei tämä ole sellainen matka”, Rajni intti.

Jezmeen nappasi aurinkolasit päälaeltaan ja asetteli ne nenänvarrelleen. Hän kääntyi niin, että Rajni näki vain hänen sivukuvansa – nuo kulmikkaat poskipäät, pieni luomi aivan huulen ylänurkassa. Rajni oli viimeksi tuijottanut siskoaan näin keskittyneesti äidin hautajaisissa, kun ruhje Jezmeenin poskella oli vasta alkanut parantua. Nyt siitä ei näkynyt jälkeäkään.

”Meillä kolmella on ohjelmassa paljon yhteistä laatuaikaa”, Rajni lisäsi. Kuullessaan äänensä keinotekoisen hilpeyden hän oli tyytyväinen siitä, ettei nähnyt Jezmeenin reaktiota kunnolla. Heidän kaikkien täytyisi istua puhumaan siitä, mitä äidin viimeisten tuntien aikana oli tapahtunut – käydä tyyni ja parantava keskustelu, nyt kun kaikki olivat ehtineet saada hiukan etäisyyttä asiaan. Kabir oli varoittanut Rajnia, että oli naiivia kuvitella sovinnontekoa niin helpoksi, mutta Rajni itse uskoi, että kyse oli tunnelmasta. Amritsarin kultaista temppeliä ympäröivän, lempeästi aaltoilevan altaan reunalla oli huomattavasti helpompi käydä rakentava, avosydäminen keskustelu kuin Pret a Mangerin kahvilassa Lontoossa - ja kuinka usein kolme sisarusta ylipäätään olivat samassa paikassa, nyt kun Shirina oli muuttanut Australiaan.

Nuorimmainen Shirina oli alati kohtelias kompromissien etsijä, joka oli tavannut aviopuolisonsa netissä. Kyseessä oli järjestetty avioliitto ja hän oli päässyt naimisiin rikkaaseen sukuun Australiaan. 

Ja tuo sormus! Rajni tuijotti sitä kuin olisi nähnyt sen nyt ensimmäistä kertaa. Oliko Shirinan timantti entistäkin valtavampi? Valkokultainen vihkisormus säihkyi sekin, mutta timanttinen kihlasormus näytti esineeltä, jollaisia näytettiin uutisissa onnistuneen arkeologisen kaivauksen jälkeen. Mauton, hän oli ajatellut ­välittömästi nähtyään sen ensimmäisen kerran, vaikka tiesikin tarkalleen, kuinka monen karaatin arvoinen se oli. Shirina ei ollut tietenkään sanonut sormuksesta halaistua sanaa; Rajni oli itse hakenut netistä ”valtavaa timanttisormusta” ja kahlannut kuvat läpi, kunnes löysi vastaavanlaisen, ja tarkistanut sitten hinnan. Jos piti paikkansa, että mies tuhlasi kihlasormukseen kolmen kuukauden palkan, Sehaj tienasi totisesti oikein mukavasti – mutta senhän he toisaalta jo tiesivätkin. Australian suurimman kiinteistöalan perheyrityksen perijä ei pihtailisi ostaessaan kihlatulleen koruja.

”Jokos univelat on maksettu?” Jezmeen kysyi.

”Sinnepäin ollaan menossa”, Shirina sanoi. Kun hän istuutui pöydän ääreen, Rajni pani merkille hänen tummat silmänalusensa. ”Kiva hotelli, Raj”, Shirina sanoi ja katseli ympärilleen. ”Täällä on aika hiljaista.”

”Mukavaa, että joku arvostaa vaivannäköäni”, Rajni sanoi ja mulkaisi Jezmeeniä.

”Nätti mekko”, Jezmeen sanoi, mutta Rajni huomasi, että hänkin tarkkaili Shirinaa. Kirkkaanvärinen kaftaani ei onnistunut peittämään aavistuksen lysyssä olevia hartioita.

Raha ei kuitenkaan aina tuo onnea ja Shirinakin on tehtävä suuria päätöksiä. Shirinan appivanhemmat vaativat häneltä suuria uhrauksia, ja hänen tulisikin hoitaa "eräs pikku asia pois päiväjärjestyksestä" Intiassa ollessaan. Kun sisarille selviää mistä on kyse, he asettuvat tiiviiksi kilveksi pitämään Shirinan puolia.

Matka tuo mukanaan lukuisia kommelluksia, mutta myös lähentää sisaruksia.

Näin pitkään kirjaan mahtuu paljon kaikenlaista ja kulttuuri aukenee varmasti sellaisellekin, joka ei ole koskaan käynyt Intiassa ja nähnyt esimerkiksi sitä väenpaljoutta. 

Itsekin olen käynyt vain Goassa, joka on verrattain rauhallinen ja väestöltään pieni osavaltio. Koko osavaltiossa on vajaa 1,5 miljoonaa asukasta ja sen pääkaupungissa Panajissa vain ~40 000. Jos tätä lähtee suhteuttamaan, Intiassa on kolme yli 10 miljoonan asukkaan kaupunkia, Mumbai, Delhi ja Kalkutta, joista Mumbaissa on yli 18 miljoonaa asukasta. Osavaltioista suurin on Uttar Pradesh, jossa väkeä on melkein 200 miljoonaa. 

Juonellisesti oli erinomainen valinta lähettää siskokset kiertämään Intiaa ja käymään lukuisilla kuuluisilla kohteilla. 

Vaikeita asioita on monesti helpompaa käsitellä huumorin keinoin, ja niin tekee kirjailija tälläkin kertaa. Yhtenä esimerkkinä Jezmeen päätyi India Gatelle juuri alkamassa olevan mielenosoituksen liepeille ja häntä luultiin taas Polly Mishraksi. Jezmeen ei oikaissut henkilöllisyyttään ja tuli temmatuksi mukaan mielenosoituksen keulahahmoksi. Senhän arvaa mitä sellaisesta seuraa.

Jezmeen oli jo aiemmin protestoinut sitä, että hänen täytyi teettää heti matkan alussa itselleen vähemmän paljastavia vaatteita huomatessaan miesten jatkuvan tuijotuksen ja ollakseen "syyllistymättä miesten kiihotukseen". Intiassa on edelleen voimassa monet käyttäytymissäännöt, joita me pidämme vanhanaikaisina. 

Mielenosoituksen järjesti ryhmä nuoria aktiivisia naisia, tällä kertaa siksi, että nuori tyttö oli raiskattu basaarin sovituskopissa. Kirjassa Jezmeen muistaa Delhissä bussissa tapahtuneen joukkoraiskauksen joka nousi kansainvälisiin otsikoihin, muistan tuon itsekin. Raiskattu nainen kuoli saamiinsa vammoihin ja kuudesta miehestä neljä sai hirttotuomion, mutta vaikuttiko se kulttuuriin, ei tokikaan, valitettavasti. Kun erästä näistä miehistä haastateltiin vankilassa, hän sanoi muun muassa, että naisen olisi pitänyt suostua raiskaukseen (se ikään kuin kuuluu asiaan) niin hän olisi selvinnyt siitä elossa. Ikään kuin nainen olisi ollut itse syyllinen kuolemaansa koska pani vastaan?

Kirjassa mielenosoitus levisi koskemaan kaikkia naisten oikeuksia Intiassa: maaseudulla edelleen tapahtuvia kunniamurhia, tyttösikiöiden abortointia, naisten pahoinpitelyjä. Mielestäni näitä asioita on hyvä tuoda julki.

MIKÄ OLI HÄNEN RIKOKSENSA?” Anjulin ääni räjähti ilman halki. ”HÄN MENI JANPATHIN TORILLE VAATEOSTOKSILLE.”

Jezmeen silmäili väkijoukkoa – muut naiset olivat innoissaan. He nyökkäilivät, kun Anjuli siteerasi tilastoja seksuaalista ­häirintää koskevista syytöksistä ja joukkoraiskauksista. Hän siirtyi ajassa taaksepäin kronologisessa järjestyksessä, aloittaen nykyhetkestä ja päätyen vuoden 2012 bussijoukkoraiskaukseen, josta mielenosoitukset olivat saaneet alkunsa. 

”NÄMÄ OVAT VAIN RIKOKSIA, JOTKA ON NOSTETTU JULKISUUTEEN”, Anjuli huusi. ”NÄMÄ OVAT VAIN ILMOITETTUJA TAPAUKSIA. KUKA TIETÄÄ, MITÄ MUUTA ON TAPAHTUNUT, KUKA TIETÄÄ, MILLOIN SE PÄÄTTYY?”

Naiset alkoivat messuta: ”Milloin se päättyy?” Sneha yllytti heitä iskemällä toistuvasti nyrkillään ilmaa. ”Milloin se päättyy?” Jezmeen huomasi itsekin hokevansa. Hänen huutonsa sekoittuivat muiden naisten huutoihin, kunnes hän ei enää kuullut itseään, vain tämän väkevän, kollektiivisen äänen. Hän katsoi joukon ohitse odottaen näkevänsä ihmisiä, jotka tarkkailisivat heitä, liittyisivät joukkoon, mutta hänen pettymyksekseen Intia jatkoi elämäänsä heidän ympärillään. Liikenne mateli eteenpäin, kauppiaat vokottelivat asiakkaita ja turistit kiertelivät mielenosoituksen laitamilla, jotkut kuvia ottaen, toiset pysytellen turvallisen matkan päässä.

Heidi Kyrö oli minulle uusi tuttavuus lukijana, ja hänen pirtsakka tyylinsä sopi tällaiseen chicklit tyyppiseen kirjaan hyvin. Toisaalta hän piti välillä todella outoja taukoja lauseiden välissä, sellaisia joita normaalisti pidetään kun luku vaihtuu, mutta kyse ei ollut siitä, vaan esimerkiksi toinen henkilö saattoi tauon jälkeen jatkaa meneillään ollutta keskustelua. Tämä oli todella kummallista ja pakko myöntää että ärsyttävääkin. Siitä huolimatta vetävästi kirjoitettu romaani vei mennessään.

Kirjailijalta on juuri ilmestynyt uusi romaani joka on Singaporeen sijoittuva murhamysteeri. Toivottavasti sekin suomennetaan. 

Koska kirjassa pääosassa ovat naiset; äidit, tyttäret, sisaret, vaimot ja miniät, liitän kirjan osaksi Naistenviikon juttujani. Haastetta emännöi tuttuun tapaan Tuijata. Kulttuuripohdintoja.