DEKKARIVIIKOT Ragnar Jónasson: Tuhkayö

 Ragnar Jónasson: Tuhkayö

#2 Ari Thor

Tammi, 2023

Alkuteos: Myrknætti, 2011

Suomennos englanninnoksesta Blackour: Antti Saarilahti

Lukija: Simo Häkli

Kesto: 7 h 40 min

Islannin suurin uutinen oli tulivuorenpurkaus jonka seurauksena Reykjavikin yllä leijui tuhkapilvi. Ari sai kuitenkin muuta ajateltavaa, kun jonkin matkan päästä, Sauðárkrókurin vuonolta, oli löytynyt ruumis joka osoittautui yhdeksi uuden tunnelin urakoitsijoista. Kun lehdistö sai vihiä tapahtuneesta, Ísdúr, joka oli toimittajana television uutistoimituksessa, kiinnostui tapauksesta erityisesti ja lähti omin päin penkomaan tarkempia tietoja murhatusta miehestä. Miehen kuva tietokoneen näytöllä oli ollut hänelle shokki joka ajoi häntä kiivaasti eteenpäin. 

Murhattu mies oli Elias Freysson, ja häntä oli lyöty raa'asti lankulla päähän. Lankussa ollut naula oli osunut suoraan silmään, ja kasvot olivat lähes tunnistamattomat.

Poliisipäällikkö Tómas ja Ari matkustivat tutkimaan tapausta, sillä murhatulla miehellä oli kytky Siglufjörðuriin. 

Ari ja Ugla olivat tapailleet vain hetken, ja Ari ikävöi edelleen tyttöystäväänsä Kristiniä, joka oli jäänyt Reykjavikiin. Murhatutkintakin jää välillä toiselle sijalle. 

Kristinilläkin oli edelleen tunteita Aria kohtaan, mutta hän alkoi tapailla miestä, johon tutustui golfkentällä, ja Ari oli varma, että miehessä on jotain hämärää.

Hlynur sai sähköposteja jotka hajottivat hänen psyykeään. 

Hän oli nuorin kolmesta veljeksestä, ja yksinhuoltajaäiti oli joutunut tekemään liikaa töitä heidät elättääkseen. Isä oli ollut viinaan menevä ja siihen tämä oli kuollutkin, eikä hän isää edes muistanut. Suhde veljiin oli etäinen. Hlynur oli purkanut turhautumistaan muiden oppilaiden kiusaamiseen, erityisesti yhden ujon ja pullean pojan. Lukiossa ollessaan Hlynur oli ymmärtänyt syyllisyytensä,  hakeutunut poliisikouluuun ja päätynyt töihin Siglufjörðurin poliisiasemalle. Häntä kismitti myös se, että hän oli ollut siellä jo kuusi vuotta, mutta heidän pomonsa Tómas otti silti Arin, tulokkaan, mukaansa tutkimaan murhaa ja jätti hänet päivystämään. 

Mutta eniten häntä vaivasivat sähköpostit. Niissä oli aina samat sanat, ne samat jotka hän itse oli kuiskannut kiusaamalleen pojalle, joka myöhemmin oli päätynyt itsemurhaan: Seuraavalla kerralla opetan sinut kuolemaan.

Kirjan rakenne oli huomattavasti haastavampi kuin ensimmäisessä osassa. Sivuhenkilöitä oli paljon ja koko ajan niitä tupsahti lisää, ja alkupuolella olikin vaikea tietää keneen pitäisi erityisesti kiinnittää huomiota jatkoa ajatellen. Sekavuutta lisäsi se, miten monen henkilön näkökulmasta tarinaa seurattiin. Ari oli täysin yksi sivuhenkilöistä, ei sen enempää esillä, ja minulle jäi ainakin tunne, että Ísdúrin tutkimuksia seurattiin enemmän kuin poliisin, ja hän se todellinen päähenkilö oli.

Tämän lisäksi käytettiin paljon takaumia, kuten vuotta aiemmin tai edellisenä kesänä. Kun sitten kuuntelin kirjaa pätkissä, mikä on kuitenkin täysin normaalia, olin monesti sekaisin kuka nyt kertoo ja mihin tapahtumaketjuun "hän" tällä hetkellä liittyy. 

Myös islantilaisten nimien, erityisesti paikannimien samankaltaisuus omaan korvaani toi lisähaasteita. Oikean kirjoitusasun aksentteineen kävin kopsaamassa Google Mapsista. 

Kaiken kaikkiaan päädyin antamaan kirjalle vain kaksi tähteä Goodreadsissä, enkä pidä kovin todennäköisenä, että jatkan enää sarjan parissa. Harmi sinänsä, onhan Jónasson saanut dekkareihinsa innoitusta omilta isovanhemmiltaan. 

Osallistun Tuhkayöllä kirjabloggareiden Dekkariviikoille. Haastetta emännöi Tuulevin lukublogi.