Niko Hallikainen: Suuri märkä salaisuus

Niko Hallikainen: Suuri märkä salaisuus

Otava, 2023

Lukija: Niko Hallikainen

Kesto: 11 h 17 min

Poika asuu kaksin äitinsä kanssa, vastapäätä pubia itähelsinkiläisessä lähiössä, ja käy ensimmäistä luokkaa koulua. Vuosi on 1996.

Äiti käy sairaalassa vuorotöissä ja välillä äidinäiti on lapsenvahtina. Silloin poika katsoo äidinäidin kanssa Kauniita ja rohkeita, äiti pitää enemmän Melrose Placesta. Pojan isä käy välillä oven takana väittämässä että hänellä on lupa tulla sisään, ja kun äiti soittaa poliisit, he vievät rappukäytävään sammuneen isän pois. Älä koskaan ala juomaan niin kuin isäs, sanoo äidinäiti silloin.

Kolmannelle luokalle poika vaihtaa koulua. Kotona äiti preppaa mitä pitää sanoa isästä, jos toiset kysyvät mitä vanhempasi tekevät työkseen. Äidin ollessa iltavuoroissa pojalla ei ole enää lapsenvahtia. Koulun jälkeen hän käy leikkimässä kodinkonemyyjän tyttären luona. (Kaikki luokkakaverit ovat vanhempien ammatin mukaan nimettyjä, yleensä isän. Myöhemmin myös harrastuksen.) Äiti ohjeistaa: kun tulet kotiin älä pidä tv:n ääniä kovalla etteivät naapurit huomaa sun olevan yksin kotona. Äiti antaa hänen vuokrata vhs-elokuvan sellaisiksi illoiksi, ja poika katsoo elokuvia ja mässyttää sipsejä ja karkkia.

Vitosluokalla pojasta tulee urheilijan paras kaveri ja yhdessä ollaan niin tiiviisti, että opettajakin sanoo huomanneensa että olette kuin paita ja peppu. Nolostuttavaa. Poika on jo huomannut tietynlaisia tunteita itsessään ja saa syyn vielä yhteen: mustasukkaisuuteen.

Ruokalassa kodinkonemyyjän tytär sanoo, mul on teille jotain kerrottavaa, mustakin tulee cheerleader. Hän paiskaa cheerleader 1:n kanssa kättä. Urheilija kuiskaa mun korvaani game over. Tuomarin tytär sanoo, mäki oon alottamas kuoroharrastuksen ens viikol. Cheerleader 2 sanoo kuorolaulajalle, pää kii, tää on mun hetkeni.

Jonkin tunnin alussa saan kuulla samaan aikaan kuin muukin luokka, että kuusi luokkalaistani ovat päättäneet mennä kimppaan. He muodostavat kolme paria. Nyt urheilija on yhdessä cheerleader 1:n kanssa, cheerleader 2 pelaajan kanssa ja kuorolaulaja hiusmallin kanssa. 

Etsin urheilijaa välitunnilla kysyäkseni onko huhu totta. Rengaskeinuilla urheilija ja cheerleader 1 puhuvat yhteen ääneen jostain, mikä molemmille tuli jostain muusta heti mieleen. Yritän änkeä väliin vihjeellä, kuinka yksin olen viikonloppuisin, mutta he eivät ymmärrä. Lapsuus on niin typerää, jatkuvaa kyvyttömyyden tunnetta. 

Cheerleader 1 työntää nuppineulaa urheilijan korvalehden umpeutuneesta reiästä, jossa tällä oli joskus korvakoru. He napostelevat salmiakkia yhteisestä pussista. Cheerleader 1 hengitys tuoksuu murskatulta kiiviltä. Hän kysyy multa, käykö kateeks.

Mä olen elänyt tähän hetkeen asti vain tullakseni joksikin, jota kukaan ei valitse. Yritän järjestää ennen viikon viimeisen tunnin alkua huutoäänestyksen, pitäisikö kolmen parin erota, mutta mua ei kuunnella, kun kaikki mölyävät niin sairaasti. Draama on intohimoisin mun tunteistani. Asioihin voi sotkeutua. Mä en tule kouluun oppimaan. Mä palaan tänne vain draaman takia. 

Kasiluokalla telinevoimistelija kutsuu luokan halloweenbileisiin heidän uuteen taloonsa, joka on ökyin missä poika on koskaan ollut. Luokkaerot alkavat näyttäytyä eri tavalla. Poika haastaa urheilijaa niin että rima tulee vastaan.

Urheilija kääntyy mun puoleeni, voisko fritsun tehä vaan tälleen. Hän käärii omatoimisesti paitani hihaa ylös ja alkaa nipistää kynsillään käsivarttani. Tunnen miten hikipisaroita hänen sormenpäistään imeytyy läpi ja alkaa sataa kaatamalla syvemmälle muhun piuhoille, jotka johtavat pommiin, jonka tikitys pysähtyy. Urheilija tuijottaa käteni järjettömyyttä ja tokaisee, miksei mitään tapahtunu.

Kyllä jotain tapahtui, mutta miksi?

Alamme pelata pullonpyöritystä maanpinnan alapuolella. Urheilija saa ensimmäisen tehtävän, suudella kuorolaulajaa. Seuraan kielenkäyttöä kikattavilla hampailla. Kukaan ei sen jälkeen kehtaa valita tehtävää, vaan kaikki valitsevat totuuden. Mä odotan omaa suunvuoroani.

Cheerleader 2 kysyy cheerleader 1:ltä, kuka olikaan sun eka ihastus. Cheerleader 1 kysyy hiusmallilta, mikä on sexyin osa toisen kehos. Hiusmalli kysyy kovanaamalta, ketä meiän opee panisit. Kovanaama kysyy huligaanilta, milloin vedit käteen viimeks. Huligaani kysyy pelaajalta, kenet tappaisit näist bileist, jos täytyis. Pelaaja sanoo kuorolaulajalle, kerro meille salaisuus. Kuorolaulaja sanoo mä tunnen vetoo Liv Tyleriin. Kuorolaulaja kysyy multa, kehen sä tunnet vetoo. Mä sanon, niihin, ketkä tuntee vetoo muhun. Mä kysyn urheilijalta, totuus vai tehtävä. Urheilija sanoo, tehtävä. Sanon urheilijalle, suutele toist poikaa tääl. Hän katsoo mua puoliksi vihaisena, puoliksi kiihottuneena, täysin hämillään. Vuoro siirtyy vain seuraavalle, ja vasta useiden suudelmien päästä urheilija kuiskaa mulle, älä nolaa meitä. 

Mä punastun, kuin nokkospensaan nuolema lapsen käsi. 

Mun tyylini olla säälittävä tulee syvältä mun sisältäni huonona kuin aavemainen maine.

Kukaan ei saa nähdä mun liikuttuvan nyt, kun lastensiideri on loppu. 

Kirja päättyy siihen mihin yläastekin. Kuuntelin kirjailijan haastattelun Korporaatiosta ja siitä selvisi mm miten puhdasta autofiktiota kirja on. Kirjan poikahan on syntynyt samana vuonna, asunut samassa lähiössä ja perhetausta yh-äitiä ja kuolevaa alkoholisti-isää myöten on prikulleen sama kuin kirjailijan. 

Haastattelussa Hallikainen kertoi, että totuudenmukaisia tilanteita on yhdistelty ja muokattu niistä sitten fiktiota. Myös kirjan nimen tausta selvisi, eli Suuri märkä salaisuus on pastissi Taikapeilin Suuri salaisuus albumista, joka oli hänen ensimmäinen c-kasettinsa. Väliin lisätty märkä viittaa useampaankin asiaan, niin märkiin uniin kuin dokaamiseen. 

Hän opettaa myös itse luovaa kirjoittamista ja on Suomen ainoa esitysrunoilija. Lavarunouteen erona on esitysten pituus joka voi olla jopa useita tunteja, ja paikka baarin sijaan esimerkiksi Kiasma. Kirjailija lukee äänikirjan itse ja minulla kesti jonkin aikaa tottua hänen tyyliinsä, mutta kun siihen tottui, se tuntui sen jälkeen oikealta.

Kirja oli minulle kiinnostavin ehkä alkupuolella, kun pieni poika kertoi elämästään ja ajatuksistaan niin suoraan ja yksinkertaisesti kuin pienen pojan voisi ajatellakin kertovan. Sitten kun pojalle tuli ikää, sieltä yläasteelta lähtien, teksti muuttui niin paljon runollisemmaksi ja paikoitellen niin paljon villimmäksi, että meinasin tipahdella kyydistä monet kerrat, mutta onneksi heilahdin taas takaisinkin. Alun neljä tähteä kutistuu kuitenkin loppuosan takia kolmeen. En ole tokikaan parasta kohderyhmää, omaa seksuaalisuuttaan tunnusteleva nuori kokee kirjan varmasti aivan eri tavalla.