Emilia Suviala: Jaettu

Emilia Suviala: Jaettu

Tammi, 2023

Lukija: Krista Kosonen

Kesto: 14 h 3 min

Nelikymppinen Meri oli perustanut perheen Brooklyniin mainosmies Jacobin kanssa, ja heillä oli juuri kolme vuotta täyttänyt tytär Hope. Merin serkun tytär Helmi oli valmistunut lukiosta ja serkku oli suostutellut hänet ottamaan tytön kotiinsa au pairiksi. Jacob oli ollut asiasta innostuneempi, mutta toisaalta, vaikka Meri joutuisikin luovuttamaan työhuoneensa Helmille, kolmen kuukauden aikana hän voisi yrittää taas tehdä freelancetoimittajan töitään, jos heillä olisi apua Hopen kanssa. 

Meri oli asunut New Yorkissa jo useita vuosia, mutta hänen oli ollut vaikeaa kotiutua, eikä hän ollut löytänyt ystäviä sittenkään kun oli alkanut käydä leikkipuistoissa Hopen kanssa. Jacob muistutti tuon tuosta, että muut kolmevuotiaat kävivät jo koulua, mihin Meri ei ollut suostunut. Jacob taas ei voinut kuvitellakaan että he asuisivat edes jonkin aikaa Suomessa, se olisi ammatillinen itsemurha. 

"Voitko laittaa Hopen nukkumaan? Jos joudun vielä kerrankin lukemaan sadun possusta balettitunnilla, tulen hulluksi. Sitä paitsi minun on pakko jatkaa tänään sen jutun kirjoittamista."

"Koska minä olen sinun työntekoasi estellyt? Ainahan minä olen sinua kannustanut jatkamaan uraasi."

"Asiat eivät ole niin yksinkertaisia", Meri matki vaikka tiesi kuulostavansa lapselliselta. 

"Lähde ulos ja tee asioita, jotka tekevät sinut onnelliseksi! Sinulla on nyt päivät vapaana. Kukaan ei pakota pysymään kotona."

"En minä voi mennä huitelemaan kaupungille. Jos et satu muistamaan, minullakin on oikeita töitä tehtävänä."

Jacob kohautti harteitaan. "Sinulla on oikeus valita, babe."

Jacobin selkeä välinpitämättömyys hänen työtään kohtaan sai Merin ärsyyntymään lisää. Aivan kuin toimittajan työ ja ihmisten informoiminen eivät olisi yhtä arvokkaita kuin brändiuudistukset, joista maksettiin suuria rahasummia. Hän sentään sivisti, toi yleisönsä lähemmäksi totuutta, kun taas Jacobin luomat keinotekoiset mielihalut etäännyttivät ihmisiä kohti illuusiota. 

Kun yläkerrasta kantautuvien leikkimisäänten taustalla alkoi kohista kylpyvesi, Meri kaivoi jauhopussien takaa tupakka-askinsa ja meni takapihan terassille. Hän oli tyytyväinen, kun ei ollut hankkiutunut savukkeista vielä eroon.

Meri oli järjestelmällinen luonne ja yritti painottaa listaamiensa, Hopea koskevien sääntöjen ja aikataulujen tärkeyttä myös Helmille, joka runttasi paperiarkit tolloksi ja nakkasi ne roskikseen.

"Tuli vain mieleen, että voisit opettaa Hopea. Piano on kaunis sisustuselementti, mutta olisi hienoa, jos sille tulisi oikeaakin käyttöä."

Helmi huomasi nyt vaaleaan ympäristöön maastoutuneen soittimen olohuoneen nurkassa.

"Merkkaan pianotunnit heti tähän teidän lukujärjestykseen. Sanotaanko vaikka että maanantai-iltapäivisin, päiväunien ja välipalan jälkeen?"

"Ihan miten vaan", Helmi mutisi.

...

"Täällä taisi käydä pikku vahinko." Helmi kuuli Merin äänen selkänsä takaa. 

"Eikös sottaaminen tee hyvää lapsen luovuudelle?" Helmi sanoi, pyyhki margariinin rippeet suupielistä kämmenselkäänsä ja otti vastaan Merin ojentamat laastarit.

Meri ei vastannut vaan nosti Hopen lavuaarin ääreen ja alkoi kovalla tohinalla pyyhkiä tyttöä.

"Voisitko ottaa rätin ja pyyhkiä tuon sotkun?"

Helmi oli vetänyt laastarit varpaiden tyviin liian tiukkaan ja ne saivat hiertymät tykyttämään uudestaan, mutta Merin leukaperien kiristymisestä päätellen nyt ei ollut aikaa asetella niitä uudelleen. 

Helmi vetäisi muutamalla nopealla liikkeellä pöytätason puhtaaksi. Kun hän oli palauttanut rätin takaisin lavuaariin, hän kuuli selkänsä takaa pitkän huokauksen. 

"Rätti olisi hyvä huuhtoa perusteellisesti ja asettaa sitten ilmavasti kuivumaan. Muuten se kerää ihan mielettömät määrät bakteereja. Katso, täällä altaan sisällä on sille ihan oma pidike." Meri osoitti hänelle lavuaarin seinämään kiinnitettyä metallista kahvaa. "Kyllä sä sitten pikkuhiljaa opit", Meri jatkoi, mutta tuntui vakuuttelevan sitä enemmän itselleen kuin Helmille.

Rättipidikkeitä, sisustuselementtejä ja kalenteriin merkittyjä pianotunteja taaperolle. Mihin hän oli oikein lupautunut? Tajusivatko ihmiset, joiden ei tarvinnut raataa toisten orjina ollakseen ylipäätään Amerikassa, miten onnekkaita he olivat?

"Voitte mennä leikkimään yläkertaan. Siivoan keittiön tällä kertaa, mutta huomenna olisi sitten sun vuoro." 

Helmi halusi näyttelijäksi ja nyt hänellä olisi mahdollisuus siihen. Hän ei voinut käsittää, miten hänen ystävänsä saattoivat tyytyä siihen miniatyyrielämään jota Suomi tarjosi. Päivät kuitenkin kuluivat eri tavoin kuin Helmi oli suunnitellut, kunnes hän löytää yhteisön jonka toimintaan lähtee mukaan. Samaan aikaan Meri päätyy yhä useammin käyttämään väärään osoitteeseen jaettua tuotetta, johon jää koukkuun.

Kirja on saanut huonot arvosanat niin äänikirjapalvelussa kuin Goodreadsissä, mutta halusin silti kokeilla itse, koska juoni ja lähtökohdat kiinnostivat. Sain huomata etten ollut ymmärtänyt ollenkaan mitä on luvassa. Tässä oli monia teemoja kuten paikkansa löytäminen uudessa kotimaassa ja elämässä ylipäätään ja isoimpana kaikista teknologia. Mihin se nykyään pystyy tai voisi pystyä, mihin mainostajat sen voisivat valjastaa ja mikä on kaiken etiikka? Missä menee raja siinä, miten paljon ihmisten yksityisyydestä voi tuoda julki luodakseen vahvan tuotebrändin ja tuodakseen rahaa sekä tuotteen valmistajalle että mainostoimistoille?  

Loppua kohden kirjassa oli ehkä vähän liikaakin yritystä, mutta mutta... Minäpä pidin tästä kirjasta! Sen enempiä avaamatta sitä isompaa osaa juonesta mitä kustantajakaan ei ole halunnut paljastaa, laitan ikään kuin itselleni tähän loppuun muistiin tuotteen jota Meri yritti sovittaa ensin ranteeseensa: Plaido.