Antti Rönkä: Nocturno 21:07

 

Antti Rönkä Nocturno: 21:07

Gummerus, 2021

Lukija: Ville-Veikko Niemelä

Kesto: 4h 38min

Antin ollessa kolmentoista, kuudennen luokan kevätjuhlan iltana tarkalleen kello 21:07, se tapahtui. Katsottuaan Shakiran videota Hips Don't Lie hän ei ollut enää lapsi. 

Hän makasi ja odotti että hengitys tasaantuisi ja että kaikki palaisi ennalleen, vaikka odotuksen alla kyti hirvittävä totuus, ja vaikka kihelmöivä, turruttava veri kohosi hänen kaulassaan ja ohuissa käsivarsissaan, ja vaikka kellon numerot tuijottivat yöpöydältä viiltävän tarkkoina, ja vaikka niiden välissä kaksoispiste vilkkui tyynen armottomana ja julisti samaa kytevää totuutta: mitään paluuta ei ollut. 

Tavarat olivat huoneessa tutuilla paikoillaan, mutta Antista tuntui, että nekin tuijottivat häntä paheksuen. Maisema ikkunasta oli ennallaan, mutta Antti ei enää kuulunut siihen maailmaan. Vain tuntia aiemmin hän oli ollut puhdas ja onnellinen, ja nyt hän oli pilannut sen kaiken. Miten tällainen ihminen voisi enää istua samassa ruokapöydässä isän, äidin ja pikkusiskon kanssa?

He asuivat pienellä paikkakunnalla, keskusta tarkoitti yhtä katua jonka varrella oli 80-luvulla rakennettuja liiketaloja. Antti ei istunut kylän perinteiseen muottiin jossa poikien piti olla urheilullisia, hän soitti koskettimia. Toisaalta hän oli oppinut, että hänen sukupolvensa saattoi ryhtyä mihin tahansa ja koota tulevaisuutensa kuin irtokarkkipussin kunhan vain uskoi siihen mitä halusi, joten hän oli päättänyt ryhtyä rocktähdeksi. Hän aikoi tienata miljoonia, ostaa autoja ja huviveneitä, muttei koskaan huumeita tai edes alkoholia.  

Kun Antti kuuli mökillä vanhempien supattavan, että ovat hänen käyttäytymisestään huolissaan, hän rohkaistui kertomaan näille. Onko se vaarallista? Kun isä huokaisee helpotuksesta, että he olivat pelänneet jo vaikka ja mitä, Antti ei oikein ymmärrä. Ei kai sellainen oikein voi olla?

Toisessa aikatasossa aikuistunut Antti asuu Helsingissä. Hänen oli ollut pakko päästä pakoon Anttia. Hän oli alkanut myös tapailla tyttöä johon oli tutustunut lukiossa. 

- Mitäs sä meinaat opiskella? Lumin äiti kysyi. 

Äiti leikkasi lohkon brietä suolakeksin päälle ja otti ison kulauksen viiniä. Miksi hän otti niin ison kulauksen? Ja tärisikö äidin käsi vähän?

- No siis... kirjallisuutta ja kasvatustieteitä. 

Eihän sellaista kukaan voinut opiskella, varsinkaan jos oli mies ja pitkä niin kuin Antti oli, pitkän miehen pitäisi tehdä jotain järkevää, pelastaa maailma. 

Toisaalta piti olla oma itsensä. Muut tykkäävät sinusta jos olet vain oma itsesi. Ole nyt saatana oma itsesi. 

- Okei, Lumin äiti sanoi. - Eli äikänopettajaksi?

Lumin isä katsoi Anttia muuttumattomalla, huolestuneella ilmeellään, ja kynttilän tulinen valo lepatti hänen kasvoillaan. Kivestä veistetty Beelzebub. 

Mutta Helsingissäkin Antti vainoaa häntä edelleen, katsoo vähän väliä peilistä itkuisena poikana, anelee, onko se oikein? Antti on tuhonnut kaikki hänen ihmissuhteensa, juonut ja sekoillut, hyppinyt tytöstä toiseen, mutta nyt hänellä olisi Meri, ihana Meri jota hän on tapaillut jo pidempään ja joka haluaisi hänen kanssaan lapsen, mutta se on toisaalta vihoviimeinen mitä Antti haluaa. Ei hänen kaltaistensa kuulu lisääntyä, ei, hän haluaa "tappaa Antin". 

Tämä oli kyllä aikamoinen kirja. Olen lukenut Rongältä hänen esikoisensa, Jalat ilmassa, joka kertoi alakoulussa kiusatusta pojasta. Nyt on siirrytty ajassa yläkoulun puolelle ja teemaksi nousee koko nuoruutta ja opiskeluvuosia sävyttävä häpeä oman seksuaalisuuden heräämisestä. Tällaisia kirjoja todella tarvitaan. Näitä tarvitsevat nuoret tytöt ja pojat, mutta ei tätä lue tällainen viisikymppinen nainenkaan niin etteikö matkan varrella tulisi mieleen milloin mikäkin itseä aikoinaan hävettänyt asia. Seksuaalinen herääminen ei ole kivutonta vaikka välissä on vuosikymmeniä, eikä toisaalta koskaan ole liian myöhäistä käsitellä omaa nuoruuttaan. 

Antti kysyi läpi kirjan yhtä ja samaa saamatta koskaan kunnon vastausta. Minullakin olisi yksi kysymys. Antin tyttöystävät ovat Lumi ja Meri. Onko nimissä jotain tarkoituksellista symboliikkaa?

Kuuntelin kirjan täsmävalintana Helmet lukuhaasteen kohtaan 47-48, Kaksi kirjaa joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun. Toiseksi kirjailijaksi olen siis valinnut Röngän isän, Petri Tammisen. Kirja on ehkä Musta vyö, mutta saa nähdä mikä lopulta päätyy luureihin.