Tuomi Kariniemi: Tulilintu

 Tuomi Kariniemi: Tulilintu

WSOY, 2021

Lukija: Liisa Pöntinen

Kesto: 8h 59min

Maarit asui Pasin kanssa Pasilassa. Siitä oli väännetty vitsiä kyllästymiseen saakka, mutta fakta oli se, ettei heillä ollut varaa mihinkään trendikkäämpään kaupunginosaan. Pasilassa vuokrat olivat halpoja, niin ruma betonimöykky se oli.

Maarit odotti raskaustestin tulosta, kertoi sen jälkeen iloisena miehelle, että pian heitä olisi kolme.

Pasille Maaritin uutinen raskaudesta ei olisi voinut tulla huonompaan aikaan.

Hän oli vihdoin keksinyt täydellisen väitöskirjan aiheen, jopa professorin mielestä. Hän tutkisi hikikomoreita, ilmiöksi nousseita japanilaisia nuoria, jotka veivät epäsosiaalisuuden äärirajoilleen, niin etteivät poistuneet edes omasta huoneestaan. Joillekin ainoa kontakti ulkomaailmaan oli vanhempien pienestä luukusta tarjoama ruoka. Proffa oli sanonut, että hänessä on enemmän potentiaalia kuin yhdessäkään jatko-opiskelijassa vuosiin. Hän pääsee tutkimusmatkalle Japaniin ja hän aikoo myös lähteä, olkoon vain vaimo raskaana. Hän osaa vähän japaniakin, ja hän on varma että saa kontaktin näihin nuoriin ja pystyy haastattelemaan heitä. 

Epäonnekseen hän kadottaa äänitallenteensa haastatteluista matkansa lähestyessä loppuaan, mutta oli onneksi ehtinyt kirjoittaa niistä jo erilliset muistiinpanot ja väitöskirja saa hyväksynnän. Kotona häntä odottaa vauvantuoksuinen koti.

Muistikuvat Japanista ovat haalistuvaa unta. Viimeiset kaksi viikkoa Tokiossa meni hujauksessa, kun kirjoittaminen vei mukanaan ja oli vaikea lähteä ulos. Kaikki ennen sitä tapahtunut tuntuu epätodelliselta. Kaikki, mitä olin suunnitellut tekeväni vielä ennen lähtöä, jäi tekemättä. Sumopainiharjoituksen katsominen tai sushiaamiaisen syöminen kalatorilla.

Katson vauvaa, joka näyttää kauhistuneelta. Lautasen kokoiset tummat silmät tuijottavat minua herkeämättä. Vauva tuoksuu happamalle maidolle, märälle pumpulille. Kosketan pehmeää poskea huulillani, jolloin pojan pää kääntyy kohti makuuhuoneen ovea. Maarit on herännyt.

- Eikö se olekin suloinen?

Vauvan hento vartalo kääntyy kaarelle ja kurkottaa kohti heleää ääntä. Minä olen turha, hyödytön, vain äidillä on merkitystä.

- On, sanon.

Maarit nostaa vauvan käsivarsilleen ja avaa yöpaitansa nappeja. Hän työntää maidosta turvonnutta rintaansa kohti vauvan suuta. Ahnaat huulet hyökkäävät nännin ympärille, Maaritin kasvoilla vilahtaa helpotus, kun imetys lähtee heti käyntiin. 

Raskauden varmistuttua Maarit ehti saada hyvän työpaikan arvostetusta firmasta ja piti vain lyhyen äitiysloman. Häntä tarvittiin ja hän näki mahdollisuuden edetä, mutta siitä olisi myös maksettava hintansa. Hän oli lähes ainoa nainen miesvaltaisessa koodareiden ja myyntimiesten porukassa, mutta eteni seuraavien kymmenen vuoden mittaan johdon huipulle. Silloin heillä oli jo toinenkin lapsi, kun Vilma oli syntynyt pikkusiskoksi Matiakselle. 

Pasilla oli tutkijana vapaammat työaikataulut, kun taas Maarit teki pyöreitä päiviä ja matkustelikin jonkin verran, joten lasten hoito oli pitkälti Pasin harteilla. Arki sujui melko sopuisasti, kunnes tapahtui kaksi asiaa, Maaritin luotsaamaan yritykseen ilmestyi komea investointipankkiiri Reza ja toisaalta epäily siitä, että Pasin väitöskirjassa oli käytetty väärennettyjä lähteitä. Iranilaisella Rezalla oli vaimo ja lapset, joten Maaritista tuli toinen nainen. Pasi menetti työnsä tutkijana ja hoksasi pian, että Maaritilla on menossa sivusuhde, mutta hän aikoi pitää vaimonsa.

Lukijan erikoiseen ääneen ja tyyliin kesti tovin tottua, mutten antanut periksi ja sitten näiden ihmisten elämäntarinat veivätkin mukanaan. Vaikka kuuntelin nopeutettuna (1,2x), välit lauseiden ja jopa jokaisen pilkun jälkeen olivat epätavallisen pitkiä. Suosittelisin lukemaan kirjan paperiversiona.

Itse tarina sitten piti sisällään niin paljon, että siinä olisi ollut materiaalia varmaan kahteenkin kirjaan. Esimerkiksi Pasin yhtäkkinen koukuttuminen nettipelaamiseen ja mitä siitä seurasi hyvässä ja pahassa tuntuu näin jälkikäteen ajateltuna ylimääräiseltä. Toisaalta kirjassa on monenlaista tarttumapintaa. Päähenkilöt ovat niin erilaiset, toinen on urapyrkyri ja toinen humanisti ja tietenkin roolit on käännetty nurinpäin siitä perinteisemmästä jaosta. Yllätyksekseni huomasin pääseväni paremmin miespäähenkilön pään sisälle, mutta se johtui varmaankin siitä, että urakiiturin ajatusmaailma on omastani niin kaukana kuin olla voi. Välähdykset Japanista olivat ihan parasta.

Kirjaa on luettu yllättävän vähän ollakseen ilmestynyt jo maaliskuussa 2021. Nextoryssa on vain 12 arviota, enkä pikaisella selauksella löytänyt kuin yhden ainoan blogiarvostelun.