Sivut

Sivut

keskiviikko 2. helmikuuta 2022

Ystävänpäivän lukumaraton

 


Ystävänpäivä on jo ihan nurkan takana. Kirjabloggaajat viettävät sitä tänäkin vuonna lukumaratonin merkeissä. Kauniin haastelogomme suunnitteli Yöpöydän kirjat -blogin Niina. 

Ystävänpäivä osuu tänä vuonna maanantaille, joten maratoonaamme sitä edeltävänä viikonloppuna. Lukea voi siis perjantaina, lauantaina tai sunnuntaina. Lukuaikaa on tuttuun tapaan 24 tuntia ja lukea voi tuolla aikavälillä kahden päivän aikana, esimerkiksi perjantaista klo 18 lauantaihin klo 18 saakka. Kaikki tauot sisältyvät tuohon 24 tuntiin.

Maratonille voi ilmoittautua etukäteen jättämällä kommentin tähän postaukseen. Jos sinulla on kirjablogi, linkitä mielellään siihen, jos käytät jotakin toista somekanavaa kerro miten löydämme sinut  Osallistuminen ei silti vaadi blogia eikä edes someaktiivisuutta. Mielellään käymme kuitenkin kurkkimassa esimerkiksi lukusuunnitelmiasi (eli sitä puolen metrin kirjapinoa jonka olet maratonille varannut)) ja maratonin etenemistä blogeissa, Twitterissä, Instagramissa / Bookstagramissa jne.

#lukumaraton on käytössä.

Kaikki lukeminen lasketaan, myös äänikirjat. Kun olet suorittanut maratonisi loppuun, laske lukemasi sivut ja/tai kuuntelemasi aika yhteen ja tee koontipostaus johon listaat myös kirjat joilla olit mukana, vaikka olisit lukenut tai kuunnellut ne vain osittain. Käy sitten linkittämässä oma tuloksesi koontipostaukseen, jonka laitan blogiin torstaina ja linkitän myös tähän. Jos sinulla ei ole blogia, voit laittaa loppusaldosi ja kirjalistasi suoraan kommenttina. Lupaan tehdä jonkinlaisen tilastokoosteen maratonviikonlopun jälkeen. 

Sunnuntaille osuu myös Lukurauhan päivä. Toivottavasti maraton innostaa monia lukijoita mukaan, ilmoittaudu sinäkin!


16 kommenttia:

  1. Mukana! Sunnuntaina varmaan tai sitten aloitan jo la :-) Sekä blogissa Ja kaikkea muuta että Instassa minna_vuocho

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! En ole itsekään vielä päiviä päättänyt, saattaa mennä ihan fiiliksen mukaan taas 😀

      Poista
  2. Mukana minäkin! : https://kataroomankirjaimia.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun lähdet mukaan!
      Löysinkin kivan kirjavinkin sun blogista ❤️

      Poista
  3. Mukana ollaan! Kiva taas lukumaratoonata pitkästä aikaa :) En tiedä ehdinkö kovinkaan paljon lukea, mutta on aina kiva edes yrittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun olet mukana ja nimenomaan, ei se sivumäärä tärkein ole vaan osallistuminen 😊

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Hienoa! Muista tulla päivittämään lukemisesi maratonin jälkeen 😊

      Poista
  5. Mukana instagramiin teen päivityksiä nimellä @lukutoukka1982

    VastaaPoista
  6. Viime hetken ilmoitus maratonille. Päivitän maratonin kulkua blogiin Elämä on ihanaa (https://mannilainen.blogspot.com/), kunhan hoidan ensin ikävät arkiset työvelvoitteet pois alta. Saatan päivittää myös Instaa @mannilainen1.

    VastaaPoista
  7. Ilmoittaudu minäkin vähän viimetipassa. Blogi on narseskan elämää. Saatan myös päivittää jotain kirjagramiini @narseskasbookstagram

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun lähdit mukaan maratonille, tsemppiä ja lukuiloa 😊

      Poista