Sivut

Sivut

perjantai 5. marraskuuta 2021

Elly Griffiths: Musta enkeli


Elly Griffiths: Musta enkeli
Ruth Galloway #10
Tammi, 2021
Lukija: Krista Putkonen-Örn
Kesto: 10 h 27 min


Komisario Dave Cloughin ja näyttelijätär Cassandra Blackstockin hääjuhlassa Ruth joutui pinnistelemään hymyä niin että poskiin sattui. Viime aikojen tapahtumat ja muiden onni olivat haastava yhdistelmä. 

Hän poistui juhlista heti kun oli soveliasta, vaikka kuusivuotias Kate viihtyikin häähumussa. Kotona puhelinvastaajassa odotti erikoinen viesti. Hänen asiantuntija-apuaan kaivattiin aina Italiassa saakka.

Ruth muistaa konferenssin Roomassa kaksitoista vuotta sitten. Hotellihuoneen josta oli näkymä Trastevereen, terrakottatiilikattoja, mukulakivillä päristeleviä Vespoja, valaistu suihkulähde. 
Ruth oli juuri eronnut avomiehestään Peteristä. Hän oli innoissaan niin vapaudestaan kuin siitä, että oli kuin jollain ihmeen kaupalla onnistunut junailemaan työmatkan ulkomaille Philin nenän edestä. 

Angelo oli muinaisiin roomalaisiin erikoistunut arkeologi Rooman yliopistosta. Hänen murtaen puhuttu englantinsa oli vienyt Ruthilta jalat alta ja vaikka se olikin jäänyt yhden yön jutuksi, he olivat pitäneet satunnaisesti yhteyttä. Angelon viesti puhelinvastaajassa oli silti melkoinen yllätys.

Ruth tunsi kaipaavansa lomaa, ulkomailla hän ei ollut käynyt kymmeneen vuoteen. Äidin kuolema, Michellen yllätysraskaus ja lämmenneet tunteet Katen isää kohtaan vaativat riittävää etäisyyttä asioiden laittamiseksi takaisin mittasuhteisiinsa. Bonuksena matkaan liittyi vielä arkeologiaakin, sillä Angelo halusi hänen tutkivan hiljattain löytyneitä luita. Hän teki viikottaista ohjelmaa Italian televisioon eikä Ruthilla ollut mitään ohjelmaan osallistumista vastaan, kunhan hänen ei tarvitse esiintyä kameralle.

Hän oli unohtanut millaista Italiassa on elokuussa. Hän on tottunut pitämään Norfolkin aurinkoisia päiviä kuumina, mutta niiden lempeät auringonsäteet eivät ole mitään verrattuna helvetin tuleen joka käristää heitä kuin vartaassa niin, etteivät he kykene liikkumaan tai edes puhumaan.
Kate ja Louis, jotka ovat lennolla muuttuneet parhaista kavereista pahimmiksi vihamiehiksi, seisovat nyt vierekkäin lamaantuneina. Heidän edessään kaksi miestä tappelee kiihkeästi taksista ja aseistettu poliisi sytyttää tupakan. Angelon ystävästä, Grazianosta, ei näy jälkeäkään. 
- Miksi täällä on näin kuuma, Kate sanoo. 
- Italiassa on tällaista.
- Missä on Italia, Louis kysyy 
- Tässä, Kate sanoo murskaavasti.

Syyskuussa ilmestynyt uusin suomennos päätyi lukulistallani koska a) en malttanut pantata sitä pidempään ja b) ajoitus oli mitä täydellisin, sillä olimme reissanneet nelisen viikkoa Italiassa ennen kuin siirryimme Espanjaan. 

Annoin kirjalle neljä tähteä, koska sen rikostarina ei tällä kertaa ollut mielestäni ihan kiinnostavimmasta päästä Ruthin tapauksia ja toisekseen, valitettavasti Ruth oli taas kirjoitettu huolehtimaan vyötärömakkaroistaan. Kun italialaiset ovat niin solakoita vaikka syövät pastaa, jota Ruth ei koe voivansa syödä vaikka se Italiassa niin hyvää onkin. Kun Shauna näyttää niin hyvältä bikineissään eikä Ruth voi kuvitellakaan että pukeutuisi muuhun kuin peittäviin yksiosaisiin uikkareihin. Toisaalta annoin neljä tähteä, koska Ruthin yksityiselämään liittyvien henkilöiden elämänlangat kiertyivät yllättäviin kierteisiin ja saavat todellakin mielenkiinnolla odottamaan seuraavaa osaa!


10 kommenttia:

  1. Tämä sarja on todella mainio. Nyt saa jännittää synnytykseen asti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, jännä kyllä nähdä miten Griffiths on jatkon suunnitellut 😃

      Poista
  2. Minulla jäi se vitoskirja nyt kesken, en jotenkin päässyt mukaan. Aion kyllä yrittää myöhemmin uudelleen, sillä onhan tämä tosi kiva sarja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti oikein tarkistaa mikä oli vitososa, ja olin kirjoittanut, että se oli minusta paras osa siihen mennessä!

      Poista
  3. Ruth on edesottamuksineen päässyt minulta vähän unohtumaan – pitänee yrittää korjata tilanne. Minua toisaalta viehättää Ruthin tavallisuus mutta toisaalta ärsyttää tuo vyötärömakkaratuskailu.

    VastaaPoista
  4. Olipa mukava lukea, millainen tämä tuorein Ruth Galloweay -teos on. Minä olen lukenut tätä sarjaa sieltä täältä, en systemaattisesti. Mukavaa välipalaluettavaa. Varmaan tämäkin menee jossakin vaiheessa lukulistalle.


    VastaaPoista
  5. Luen tosi mielelläni jännäreitä ja dekkareita, tämä sarja on kuitenkin lipunut minulta täysin ohi. Sinänsä kiinnostava pohja sarjalle, että kyse ei liene perinteisestä poliisitutkinnasta. Mutta äh, toi syömisten ja ulkomuodon tarkkailu ärsyttäisi kyllä minuakin!

    VastaaPoista
  6. Tämä on kiinnostava ja viihdyttävä, mutta hieman epätasainen sarja. Musta enkeii ei minusta kuuli sarjan parhaimmistoon, mutta ymmärtäähän,sen, ettei siellä Norfolkissa voi koko ajan tapahtua jotain, mihin tarvitaan arkeologia ja poliisia. Tässä oli kenties eniten henkilöiden yksityiselämää, mikä ei sinänsä haittaa, koska mutkikkaat ihmissuhdekuviot kuuluvat sarjan luonteeseen.

    VastaaPoista
  7. Tämä sarja olisi minulle uusi tuttavuus, enkä pahastuisi aloittaa sitä Italiaan sijoittuvalla osalla.

    Vähän ärsyttävää kuitenkin, jos kaikissa osissa on lihavuuspohdintoja.

    VastaaPoista
  8. En ole vieläkään lukenut näitä Ruth-dekkareita. En ehkä olisi lukenut muutenkaan, mutta aiemminkin on ollut puhetta tästä kehovihamielisestä puheesta. Joten ei kyllä kiinnosta tämä ollenkaan, vaikka nojatuolimatkailu muuten maistuisi.

    VastaaPoista