Sivut

Sivut

sunnuntai 21. marraskuuta 2021

Dag Öhrlund- Vierailija


Dag Öhrlund: Vierailija
#Ewert Truut
Word Audio Publishing, 2021
Lukija: Jukka Pitkänen
Kesto: 15 h 3 min


Tristan Hecksher ei yleensä välittänyt siitä miten kriitikot arvioivat hänen romaanejaan. Eivät nämä hänen kirjojaan ostaisi. Esikoisromaanille ei ollut meinannut löytyä julkaisijaa ja hän oli lopulta onnistunut lähettyään käsikirjoituksensa pieneen kustantamoon nimeltään Kontrapunkt. Hänen viimeisin kirjansa Maan tuolla puolen oli saanut poikkeuksellisen hyvän vastaanoton ja nyt kaikki odottivat häneltä vähintäänkin samanlaista teosta. 

Tristan työsti uutta romaaniaan, jonka nimeksi oli antanut Kaiken tuolla puolen. Pavel oli maksanut siitä hänelle suurimman ennakon mitä ikinä kenellekään, mutta hän painiskeli silti jatkuvisssa rahavaikeuksissa. Hänen vaimonsa Ann ei ollut pystynyt työskentelemään vaatesuunnittelijana viimeiseen kymmeneen vuoteen heidän poikansa Romanin synnyttyä. Roman oli sairastunut vakavasti jo sikiövaiheessa ja oli kehityshäiriönsä takia pyörätuolissa, jatkuvasti hoitajien varassa.

Tristan ei voinut olla ajattelematta miten erilaista heidän elämänsä olisi voinut olla ilman Romania, tai jos poika olisi ollut terve. Lääkärit olivat varoittaneet että poika saattaisi kuolla vastasyntyneenä tai pikkulapsena, tämän näistä selvittyä viimeistään teini-iässä. Tristan poti jatkuvasti huonoa omaatuntoa siitä, ettei ollut enemmän avuksi kotona, mutta siitä huolimatta hän oli alkanut viettää yhä useampia öitä mökillä, piilopirtissään jossa hänen piti työstää seuraavaa menestysromaaniaan. Puoli vuotta aiemmin Tristanin huvilaan oli murtauduttu ja silloin hän oli törmännyt naapurimökin Ewertiin. Parin viskipullon myötä he olivat tutustuneet paremmin. Nyt mökkiin oli murtauduttu uudestaan, mutta outoa kyllä mitään arvokasta ei oltu viety.

Tristan suhtautui vastahakoisesti nettiin eikä halunnut liittyä Twitteriin, Facebookiin tai vastaaviin somepalveluihin. Pavel pakotti hänet kuitenkin käyttämään sähköpostia ja vastaamaan myös faniposteihin. 

Yleensä hän lähetti vakiovastauksia lukijoilta saamiinsa viesteihin, mutta Theresen viesti oli erilainen. Muutamassa päivässä he olivat lähetelleet lukuisia viestejä ja Tristan oli tuntenut voivansa avautua naiselle.  

Tristan vilkaisi kelloa. Kahtakymmentä vaille kaksitoista. Therese tulisi puolenpäivän aikaan. Enää ei olisi mitään järkeä kirjoittaa, eikä Tristan edes halunnut että nainen näkisi hänen uutta käsikirjoitustaan. 
Yhtäkkiä hän tunsi itsensä araksi ja epävarmaksi kuin koulupoika. Hän oli tavannut Annin 21,5 vuotta sitten eikä hän ollut sen jälkeen tapaillut muita naisia kuin heidän yhteisiä ystäviään tai kirjailijanuransa myötä vastaan tulleita kustannustoimittajia tai haastattelijoita. Nyt hänestä tuntui lähes epämukavalta. Hän tajusi tilanteen naurettavuuden. Herranen aika, Therese oli vain lukija joka oli pyytänyt ja rukoillut päästä tapaamaan häntä, ei muuta. He söisivät sushia ja Tristan vastailisi kärsivällisesti naisen kysymyksiin kuten hän oli tehnyt niissä harvoissa kirjailijaesiintymisissä joihin oli suostunut. Kiusaantuneisuus ei kuitenkaan ottanut helpottaakseen. Ärtyneenä hän meni keittiöön, kaatoi lasin puolilleen viskiä vaikka se oli kaikkea muuta kuin järkevää ja ryyppäsi irvistäen puolet juomasta. Seistessään viskilasi kädessään hän kuuli kuinka auton moottorin hurina voimistui. Nainen oli saapunut. 

Ewert Truut oli ollut rikostutkijana Södertäljessä, mutta asui nykyään meren rannalla Skånessa ja toimi poliisipäällikkönä pienellä paikkakunnalla. Muutto oli tapahtunut vastentahtoisesti, sillä hänet oli siirretty pois pääkaupunkiseudulta epäonnistuneen tutkinnan jälkeen, mutta muutto oli osoittautunut olevan hänelle hyväksi ja kerrostaloelämä tuntuikin nyt kauhistukselta. 

Nelikymmenvuotisen uransa aikana Truut oli nähnyt vain kerran vastaavaa. 
Liikenneympyrästä oli löytynyt irrallinen pää jonka silmät oli kaivettu pois. Hänellä oli 42 päivää aikaa 'vapautukseen', varhaiseläkkeeseen jolle hän suunnitteli jäävänsä. Jumalan täytyikin olla koomikko tarjotessaan hänelle tällaisen läksiäistapauksen. Missä on loput ruumiista, kenen se on, missä ovat silminnäkijät, mikä oli murhan motiivi? 

Tristanille riitti vilaus naisen kesämekon alta paljastuneesta reidestä ja hänen kykynsä vastustaa naisen lähentymistä oli sulanut olemattomiin. Nainen alkoi ilmestyä mökille mielensä mukaan ja riisua saman tien vaatteensa ja Tristania vietiin kuin pässiä narussa. 

Kirja kuuluu niihin, joita kuuntelimme yhdessä mieheni kanssa pitkillä automatkoillamme. 15000 kilometrin aikana saimme kuunneltua aika monta dekkaria!

Monesti kirjoihin ottaa aikansa päästä sisälle. Tämä oli aivan päinvastainen tapaus. Sen sijaan se olisi kaivannut roimaa tiivistämistä ja keskivaiheillaan huomattavasti nopeampaa tapahtumien etenemistä. Olisin ymmärtänyt vähemmästäkin, että Therese oli kuin huumetta Tristanille.

Tristanin ja Theseren välistä seksiä kuvattiin kirjassa pitkään ja hyvinkin yksityiskohtaisesti. Naisdekkaristit eivät kirjoita tällaisia kohtauksia ainakaan niissä kirjoissa joita minä kuuntelen ja kysyinkin mieheltäni onko tämä tyypillistä miesdekkaristeille. Hän vastasi että on kyllä ja että Vierailijassa seksin kuvaaminen oli melko keskivaiheilta, ei siis mitään poikkeuksellista. 

Mieheni piti tarinasta, mutta hänkin piti sitä hitaasti etenevänä. Pääpaino oli suhteen ja seksin kuvaamisessa ja Ewertin tutkima murha jäi sivuseikaksi, vaikka se olisi kiinnostanut häntä enemmän. Ewert oli vanhan kannan jäärä, joka ei nähnyt tarvetta omien kantojensa päivittämiselle. Hauskinta oli Ewertin ja tämän nuoren alaisen välinen työskentely. Kokeneella Ewertillä olisi ollut tälle paljon annettavaa, mutta hän näki aivan eri sukupolvesta ja maailmasta tulevan oppipoikansa vain urakiipijänä joka ei edes sopinut alalle. Tapahtumat jäivät pitkäksi aikaa junnaamaan paikalleen ja kiertämään samaa kehää. Me molemmat annoimme kirjalle kolme tähteä, eikä kumpikaan meistä usko kuuntelevansa seuraavia osia. 


2 kommenttia:

  1. Ihan on uusi tuttavuus sekä kirja että kirjailija. Paljon on asiaa saatu kirjaan, vaikka onhan kirjalla kyllä pituutta, 15 tuntiin mahtuu paljon. Etenikö se kirjan kirjoittaminen? Kivasti esittelet kirjan, mutta ehkä jo pituuden vuoksi jää pois minun lukemistosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se käsikirjoituskin eteni, mutta liikaa alleviivattiin tuota seksisuhdetta minun makuuni.

      Poista