Camilla Sten: Kadonnut kylä

 

Camilla Sten: Kadonnut kylä

Bazar, 2020

447 sivua

Ruotsinkielinen alkuteos: Staden, 2019

Suomennos: Jänis Louhivuori ja Risto K. Träff

Kiitos Bazarille arvostelukappaleesta.

Vuonna 1959 ruotsalaiseen Silvertjärnin kaivoskylään saapunutta poliisipartiota odotti karmaiseva näky. Kylä oli muuten täysin autio, vain kaksi ihmistä löytyi, toinen elävänä, toinen kuolleena. Nuori nainen oli köytetty torille kiinnitettyyn puupaaluun ja kivitetty hengiltä. Jostain kuului vauvan itkua.

Alice oli pienenä pitänyt isoäitinsä kertomuksia Silvertjärnistä satuna satujen joukossa. Margaretha itse oli lähtenyt Tukholmaan opiskelemaan ja hänen pikkusisarensa Aina ja heidän äitinsä olivat jääneet kylään. Aina oli ollut vain seitsemäntoista, kun isoäiti oli nähnyt hänet viimeisen kerran. Kaikki yli 900 kylän asukasta olivat kadonneet kuin ilmaan, eikä koskaan selvinnyt, minne.

Nykyhetkessä viiden ihmisen porukka, Alice kärkihahmonaan, lähtee tutkimaan mysteeriä. Heidän tarkoituksensa on tehdä Silvertjärnistä dokumenttielokuva. 

Matkaan lähti siis viisi ihmistä jotka pelkäävät ja tarkoitus oli levittää sama kirjan sivuille. Ongelmaksi koitui vain se, että minä en pelännyt mukana.

Kirjassa oli monia pieniä yksityiskohtia jotka epäuskottavuuttaan jäivät häiritsemään, mutta joita en voi tässä avata ilman että juonesta paljastuu liikaa.

Luomme kirjaa yhdessä miehen kanssa niin että etenimme suht samaa tahtia ja luimme aina toisemme kiinni. Kirja herätti paljon keskustelua. Kun olimme päässeet alkuun ja juttelimme juonesta ensimmäisen kerran, totesin että yksinkertaisintahan tässä olisi jos olisi käynyt näin ja näin, mutta se olisi tylsin vaihtoehto. Pohdin ääneen että minne ne ihmiset katosivat ja mieheni totesi että *sensuroitu*. No niin tietenkin, miksen minä tullut tuota ajatelleeksi! Ja sitten kaikki kävi juuri niin tylsästi kuin alkusivuilla päättelimme ja voi pahus kun olin niin pettynyt. Olin odottanut paljon enemmän, raameja olisi ollut vaikka mihin Mies kiinnitti huomiota siihen, miten heikkoja ja aikaansaamattomia ryhmän miehet Max ja Robert olivat ja yhdessä pohdimme sitä, olisiko voinut olla mahdollista, että hoksasimme siinä alussa jotain mitä ei ollut tarkoitus huomata. En oikein usko siihenkään. Tästä saattaa hyvinkin tulla valintani kirjavuoteni suurimmaksi pettymykseksi.