Sisko Savonlahti: Kai minä halusin tätä

 

Sisko Savonlahti: Kai minä halusin tätä

Gummerus, 2021

Lukija: Mimosa Willamo

Kesto: 7 h 45 min

On vuoden viimeinen päivä. Nainen on tullut gynekologin vastaanotolle laitattamaan hormonikierukkaa. Se teki kipeämpää kuin hän osasi odottaa.

Mietin munasolujani ja näen ne surullisina, harmaina hahmoina, uiskentelemassa pienissä parvissa kuin kalat. Tunnen oloni lohduttomaksi tavalla jota en osaa selittää. On vaikeaa olla tyytyväinen elämäänsä sen jälkeen, kun on alkanut ajatella kohtuonteloaan, etenkin kun on 37 ja vuoden viimeinen päivä on lähtenyt käyntiin tällaisella tavalla.

Kalliosta ei saanut tilavaa asuntoa, ellei ollut yhtä onnekas kuin nainen, jonka asunnon omisti tämän isä joka otti tyttäreltään vuokraa reilusti alle markkinahintojen. Hän teki kahta osa-aikatyötä, kirjoitti myynti-ilmoituksia tutulle kiinteistövälittäjälle ja soitteli ihmisoikeusjärjestölle puhelinnumeronsa antaneille lahjoittajille. 

Kaikki hänen ystävänsä olivatkin vähitellen muuttaneet Kalliosta pois. Kuka halusi enemmän tilaa tai oman saunan, kenelle ympäristö oli käynyt liian epämiellyttäväksi saatuaan lapsen tai edes koiranpennun. Melkein kaikki olivat jo saaneet lapsia paitsi hän. 

Välillä hän tunsikin olonsa yksinäiseksi. Kun seinän takaa kuului puhetta ja naurua, hän mietti jos lähtisi pienen tekosyyn varjolla käymään kaupassa, että näkisi muita ihmisiä. Toisaalta se oli saanut hänet tuntemaan olonsa vieläkin yksinäisemmäksi. 

Halusin vain tuntea elävän olennon hengittävän vieressäni. Jonkun joka tahtoisi minulle pelkkää hyvää ja joka pitäisi minusta. 

Jo hyvän aikaa oli vaikuttanut siltä, ettei ollut helppoa löytää tuntomerkkeihin sopivaa ihmistä, ja vasta silloin mieleeni juolahti, voisiko olemassa olla muita vaihtoehtoja. Eläin?

Niinpä kaksi vuotta sitten hän oli hankkinut Tofun. Hän oli tajunnut, että oli aikuinen ihminen ja voisi vapaasti valita millaisen pennun tahansa, joten hän valitsi mäyräkoiran, samanlaisen joka heillä oli ollut hänen lapsuudessaan.

Naisen ystävät Kukka ja Joni olivat muuttaneet Pakilaan ja saisivat kohta vauvan. Heidän yhteinen ystävänsä Sanna oli juuri palaamassa äitiysvapaalta töihin. Nainen tunsi itsensä keskustelussa ulkopuoliseksi, mitä hän osasi sanoa rintapumpuista?   

Jotain kiinnostavaa hänessäkin kuitenkin oli. Hän oli juuri alkanut seurustella Valtterin kanssa, miehen jonka hän oli tuntenut jo nuoresta, lähes 20 vuoden takaa Laajasalon opistosta, kun hänestä piti tulla kuuluisuuksia haastatteleva toimittaja ja Valtterista tunnettu valokuvaaja.

Hänellä oli jo ikää. Jos hänkin halusi saada lapsia, hänellä ja Valtterilla ei ollut aikaa tuhlattavaksi. Mutta miten ottaa asia puheeksi, kun oli seurusteltu vasta lyhyt tovi?

Kai minä halusin tätä -kirjan kansi on omaan makuuni niin pelkistetty, etten olisi varmaankaan valinnut tätä kuunneltavaksi ainakaan ihan kärkipäässä syksyn uutuuskirjoista, ellen olisi ollut epämukavuusaluefiiliksellä. Että nytpä haastetaan itseä ja otetaan kirja ihan umpimähkään, sellainen joka ei ulkonäöllään pröystäile eikä houkuttele. 

Muistan kyllä Savonlahden nimen, sillä luin hänen esikoisensa, Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu, josta en ole harmi kyllä blogannut ja nyt kun koitan miettiä, kirjasta ei ole jäänyt oikein mitään mieleeni, eivätkä vilaisemani muiden blogijutut auttaneet kirjan tunnistamisessa. Uutuuden Goodreads-arviot olivat kolmen pinnassa, ei siis erityisen rohkaisevaa. Päätin kuitenkin ottaa kirjan haasteena kuunteluun koska sen päähenkilön elämäntilanne oli kiinnostava ja samaistuin siihen ajatellen aikaa jolloin itse olin vain vähän häntä nuorempi.

Minulle tämä oli ihan ok kirja. Tupsahdin lukijana seuraamaan muutaman ihmisen elämää kuin minut olisi pudotettu jostain yllättävään tarkkailutilanteeseen ja pysyin siellä koko kirjan kuuntelun ajan. En tuntenut sulavani osaksi kirjan henkilöpiiriä, enkä usko että tästäkään kirjasta jää pidempää muistijälkeä.