Tuula T Matintupa: Syntymään tuomittu

Tuula T. Matintupa: Syntymään tuomittu (Alina Mänty #1)

Word Audio Publishing, 2021

(lukukirja Karisto, 2012)

Lukija: Karoliina Kudjoi

Kesto: 6 h 24 min

Tuntuu kuin yrittäisi saada pitävää otetta pilvestä. Kädet luiskahtavat aina läpi.

Pienen pohjanmaalaisen paikkakunnan museoalueella esitetyn kesäteatterinäytöksen, Punahilkka ja susi, jälkimmäistä esittänyt 19-vuotias Olivia Eerikäinen löytyi surmattuna.

Punahilkkaa, isoäitiä ja metsästäjää esittäneet nuoret tunsivat toisensa jo lukion näytelmäkerhosta lähtien. Punahilkka oli heidän oma versionsa ja Nikolas oli myös ohjannut sen osana äidinkielen opintojaan. Olivia ja Sari olivat tiedotusopin opiskelijoita Tampereella ja Milla työskenteli vaateliikkeessä, kun ei vielä tiennyt mitä haluaisi opiskella.

37-vuotias Laura Kanerva oli seurustellut jo toistakymmentä vuotta itseään viisi vuotta nuoremman runoilijan, Markus Vähälän kanssa, vaikkei aina itsekään tiennyt miksi tässä roikkui. Mies oli melkoinen viskisieppo, kirjoittaminen ei juurikaan huvittanut. Ensimmäinen runokokoelma oli ollut täysi floppi, mutta toinen oli kuitenkin osoittanut yllättävää kypsymistä ja tehnyt hänestä pikkujulkkiksen. Rahaa saadakseen mies kävi välillä esittämässä runojaan ja vastaamassa yleisön kysymyksiin, vaikka vihasikin sitä osuutta. 

Markuksen äiti Veera olisi halunnut purattaa vanhan sukutalon, Vähälän kartanon jossa Markus sitkeästi halusi asua. Itselleen he olivat jo rakentaneet uudemman, jossa asuivat Veera, Markuksen isä Arttu ja pikkuveli Jani. Veeralle pojat olivat tärkeintä maailmassa ja hän kävi välillä kaatamassa viemäriin ne Markuksen viinat, jotka poika oli jättänyt syötiksi, mutta kyllähän alkoholisti jemmapaikkansa osaa, kun on päättänyt elää boheemia runoilijanelämää. Viina tosin maistui Artullekin.

Markuksella oli pinttynyt käsitys runoilijan statuksesta. Hänen mielestään deekiksellä oleminen kuului runoilijan työnkuvaan. Laura oli kerran vienyt hänelle erään tunnetun runoilijan kolumnin jossa väitettiin, että täysipainoinen kirjoittaminen vaatii hyvää fyysistä ja henkistä kuntoa, mutta Markus oli huitaissut lehden sivuun ja vedonnut hiljattain lukemaansa Eino Leinon elämäkertaan. Eino Leinoa ja tätä vanhoille akoille runoilevaa lälläriä ei voinut edes verrata toisiinsa. Laura ei uskaltanut sanoa, että sama päti myös modernia runon ja proosan sekoitusta suoltavaan runoilija Vähälään. 

Laura ei halunnut muuttaa Markuksen luo 'kaatopaikalle' vaan asui mieluummin omassa kerrostalokaksiossaan. Ekonomiksi opiskelleen Lauran yritys myi alusvaatteita Kanervankukka -kutsuilla. Myös Veera piti kutsuja, vaikka miniä ja anoppi eivät olleetkaan järin hyvissä väleissä.

Vain pari päivää Olivian kuolemasta runoilijakin löytyy tapettuna, fileerausveitsi rinnassaan. Aliina on ennenkin ratkonut surmatöitä, mutta nyt ei ole kyse perinteisistä  humalaisten puukkohippasista.  Hänellä onkin edessään näytön paikka selvittää kaksi kuolemantapausta vähillä vinkeillä.

Ihan ok perusdekkari. Minun makuun vähän liikaa sellaista alati toistuvaa "ei x voisi tappaa ketään" ja "en minä ole tappanut häntä" replikointia. Olisin kaivannut myös enemmän syvyyttä henkilöihin, etenkin kaikki muut poliisit Alinaa lukuunottamatta jäivät todella vieraiksi, ikään kuin he olisivat olleet mukana vain siksi, ettei Alina ehdi yksin joka paikkaan. Kudjoin tyyli lukea sopi erinomaisesti kirjaan ja nosti kirjalle antamaani arvosanaa vähintään puolikkaalla.