Paula Havaste: Vierashuoneet
Saarenmaa #2
Gummerus, 2020
Lukija: Jussi Lehtonen
Kesto: 10 h 11 min
Vilja oli huolissaan. Heidän uuteen majataloonsa oli vain parin viikon kuluttua tulossa ensimmäinen vieras ja kaikki valmistelut olivat vielä aivan kesken. Kesäkuussa pitäisi majoittaa jo kolme Tallinnasta saapuvas vierasta miestä eikä syksyllä luvattu rakennusprikaati ollut vieläkään saapunut. Niinpä hän oli kirjoittanut Anna-tädilleen, joka oli ennenkin ollut isoksi avuksi, ja noin vain täti soitti kulttuuripääsihteerille ja järjesti kaiken.
Viljaa hiukan jännitti miten kaikki onnistuisi, mutta majoitustyöstä saatava palkkio olisi kaiken työn ja vaivan arvoista.
"Sehän on valtava määrä rahaa!"
Anna-täti hymähti. "Täytyyhän kaikesta siitä työstä jotakin kertyä. Kunhan ensimmäinen talvi on ohi ja kaikki sujuu, saatat saada vieraiden ruplista viidenneksen ja pian neljänneksenkin itsellesi. Mitä useampia vieraita on yhtä aikaa, sitä halvemmaksi se käy sinulle. Keittoa on helppo jatkaa."
Sitten Anna-täti vakavoitui. "Tämä tietysti vain siinä tapauksessa, että majatalosi hyväksytään. Joku ensimmäisistä vieraista on salatarkastaja. Sitä voit odottaa."
Olisi siis oltava erityisen tarkkana, varoa visusti sanomiset ja tekemiset, mutta niinhän Vilja toimi muutenkin.
Kun vieraita pääkaupungista alkoi saapua, Vilja passasi ja Villem tapansa mukaan keskittyi seurusteluun, mikä miehelle suotakoon, olivathan vieraat taiteilijoita ja kirjailijoita, joiden kanssa Villemin kannattikin olla hyvissä väleissä ja joilta tämä sai tärkeitä neuvoja.
Me emme kuvaa taiteessa yksittäisiä ihmisiä, Vares Vallamaa luennoi. Toveri kirjailija, emme kuvaa huolestuneen mielen orpoja liikkeitä vaan kansanjoukkoja. Kuvaamme tyyppejä, sellaisia sankareita joissa yhdistyvät neuvostoihmisen monet tärkeät puolet. Emme kaipaa sisäisen mielen pohdiskeluja, vaan ajatuksia tulevan ihannemaailman rakentamisesta. Työn, tavoitteiden kuvaamisen kautta se syntyy.
Mutta kun Vallamaa noin puhui onnellisesta elämästä, jota valtio suojelee, tulivat Viljan mieleen aivan toisenlaiset ajatukset.
Niinkö oli käynyt rakkaalle Sirje-opettajalle, joka oli haettu mustalla autolla kesken oppitunnin? Niinkö oli käynyt kotikylän vanhalle mummolle, joka oli yrittänyt palata rikkiammuttuun kotiinsa ja joutunut niin koviin kuulusteluihin, että oli tuupertunut paluumatkalla tien poskeen? Niitäkö valtio suojeli, jotka jääkylmissä karjavaunuissa pitkiä kiskoja myöten kauas Siperiaan, niitäkö jotka yrittivät pitää yllä unelmaa Virosta metsässä lymyillen?
Silmät kyynelissä Vilja jätti perunat ja tiskit, jätti kaiken, nappasi Meeliksen syliinsä ja meni pieni huolestunut koira perässään aivan puutarhan perälle, istui kannon päälle ja keinutti poikaansa.
'Viro ei meiltä mielestä haihdu, se nousee, se kasvaa, vaan odottaa. On Viro kuin kataja joka ei kuihdu, se kukoistaa monen monta kertaa. Vaikka ei valta vieläkään vaihdu, uusi tulee, se aikanaan koittaa.'
Havasteen Neuvosto-Viroon sijoittuva sarja on osoittautunut juuri niin kiinnostavaksi kuin odotinkin! Kirjailijan luoma tunnelma on erittäin onnistunut. Opin myös uutta mikä on aina hienoa historiallisissa romaaneissa, esimerkiksi Viron metsäveljistä, joista googlasin lisätietoja.
Hiukan taukoa muiden kirjojen parissa ja sitten kolmas osa kuunneltavaksi!
Virosta on tullut luettua tosi vähän, lähinnä Oksasen Puhdistus. Havaste täytyy muistaa.
VastaaPoistaViron menneistä vuosikymmenistä luin hyvän kirjan muutama vuosi sitten, pitäisi kaivaa sen nimi esiin....
PoistaKai Aareleid, Korttitalo! Suosittelen myös sitä 🙂
Pidin tästä sarjasta todella paljon. Hyvä tarina, kiinnostavat henkilöt.
VastaaPoistaOletko jo ehtinyt lukea sen uusimmankin joka ilmestyi tänä vuonna? Se jotenkin havahdutti minut aloittamaan tämän 🙂
Poista