Liane Moriarty: Viimeinen vuosipäivä

Liane Moriarty: Viimeinen vuosipäivä

Wsoy, 2021

Suomennos: Helene Bützow

Alkuteos: The Last Anniversary, 2006

Lukija: Anna-Riikka Rajanen

Kesto: 13 h 16 min

Nykyhetki, Sydney.

Sophie Honeywell hätkähti, kun hänen ex-poikaystävänsä Thomas yllättäen soitti. Heidän kolmen vuoden takainen eronsa oli ollut niin vaikea, etteivät he olleet sen jälkeen missään tekemisissä. 

Thomas oli hyvännäköinen, älykäs ja mukava ja silloin tällöin rentoutuessaan oikein nokkela. Mutta Sophie oli alkanut pelätä että saattaisi olla hänelle uskoton. 

Kerran kun he olivat olleet ulkona syömässä, ja tarjoilija oli kysynyt "Otatko pippurirouhetta?" Sophie oli kohdannut hänen katseensa ja tuntenut yhtäkkiä niin rajua seksuaalista vetoa, että hänen oli täytynyt kääntää katseensa pois. 

Sophie oli toki nauttinut heidän seksielämästään. Oli vain niin, että seksi Thomasin kanssa oli oikein mukavaa ja... siivoa. Thomas soi hänelle kitsastelematta kärsivällisen herrasmiesmäisen esileikin, mutta Sophie huomasi ajattelevansa kaihoten, että olisi halunnut tulla paiskatuksi sängylle pakottavan himon vallassa. Jos hän olisi kertonut sen Thomasille, tämä olisi epäilemättä paiskannut hänet velvollisuudentuntoisesti vuoteelle varoen kuitenkin kolauttamasta hänen päätään ja hänellä olisi taatusti ollut samanlainen huolestunut ilme, kuin.peruuttaessaan auton pysäköintiruutuun. 

Eikö rakkaus ollut muutakin kuin ystävällistä, hiukan ärtyisää kiintymystä? 

Niinpä Sophie oli lopettanut suhteen ja päättänyt etsiä sitä oikeaa, mutta oli tietämättään valinnut todella huonon päivän, sillä Thomas oli juuri varannut yllätysmatkan Fidzisaarille - ja aikonut kosia! Eihän Sophie voinut tietää, että kymmenet ihmiset olivat juonessa mukana, että Thomas oli laittanut 15 000 dollaria pelkkään kihlasormukseen. Thomas oli mennyt naimisiin pian heidän eronsa jälkeen ja oli nyt pienen vauvan isä, mutta Sophie oli edelleen, 39-vuotiaana, vauvakuumeessaan yksin.

Syy miksi Thomas otti nyt yhteyttä, oli että hänen Connie-tätinsä oli kuollut ja Sophiekin mainittiin tämän testamentissa. Sophie odotti korua tai esinettä, mutta ei sentään taloa. Sophie oli tutustunut Thomasiin tämän sisaren Veronican kautta, ja mies varoitti nyt, että kunhan sisko kuulee tuon mittaluokan perinnöstä, hän varmasti riitauttaa asian. 

1932, Scribbly Gum Island

Harjoittelija Jimmy Thrum oli lähetetty saareen Sydneyn edustalla tekemään juttua hylätystä Vauva Munrosta. Tapaus ei ollut kiinnostanut poliisia, monet joilla oli vuokrarästejä tekivät kuten he, häipyivät yön selkään ja jättivät kimpsunsa ja kampsunsa, sekä lapsensa. Mutta yleensä lapset jätettiin kirkon rappusille. Eikä Alice Munro kadonnut yön pimeyteen, sillä hän oli kutsunut siskokset Connien ja Rosen teelle ja vieraille leivottu tiikerikakku oli ollut vielä jäähtymässä. Connie ja Rose asuivat kolmin isänsä kanssa ja siitä lähtien he olivat kasvattaneet Vauva Munroa kuin omaa lastaan.

Nykyhetki, Scribbly Gum Island

Connien ja Rosen hoivissa kasvanut Vauva Munro oli saanut nimekseen Enigma ja oli nyt itse seitsemänkymppinen isoäiti. 

Saarella oli vain vähän vakituisia asukkaita, kaikki Vauva Munron kasvattanutta perhettä tai hänen omia jälkeläisiään. Enigmalla oli kaksi tytärtä, Laura sekä Margie, joka on Thomasin äiti. Grace on saaren uusia paluumuuttajia, hän on saanut juuri vauvan ja muuttanut saarelle äitinsä Lauran taloon, sillä tämä on lähtenyt vuodeksi matkoille. Samalla he rakennuttavat miehensä Collumin kanssa omaa taloa. Saaren turismi perustuu täysin Vauva Monroen tapaukseen johon koko Enigman (otto)suku oli valjastettu. Munrojen koti oli museoitu, Conniella oli kahvila jne, Enigma oli tuotteistettu Scribbly Gum Enterpriseksi ja vuoden suurin tapahtuma oli Vuosipäivä.

Grace on opastanut kävijöitä viimeksi vuosia sitten ja toivoo nyt että muistaa oikeat esittelysanat. Hän hätkähtää ymmärtäessään, että joutuu ottamaan Jaken mukaan. Oikean elävän vauvan. Connie-täti oli ehdottanut ennen kuolemaansa, että Grace panisi vauvan Enigman vauvansänkyyn antaakseen kierrokselle aitouden tuntua. Ja voit lyödä viimeiset pennisi vetoa, että joku valopää kysyy että onko se sama lapsi, Connie oli tuhahtanut ja läimäyttänyt reittään kuihtuneella kädellään. 

Oppaan on myös leivottava tiikerikakku, joka pannaan keittiön pöydälle jäähtymään. Kakku on määrä leipoa Alicen alkuperäisen reseptin mukaan, mutta jokaisella suvun jäsenellä on oma, hieman erilainen muunnelmansa siitä. Enigma-mummi lisää taikinaan kaksi lusikallista hunajaa, kun taas Rose-täti panee siihen puoli teelusikallista jauhettua muskottia. Thomas panee kakkuun yhden kananmunan, Veronica kaksi ja Grace kolme. Kukaan ei uskaltaisi käyttää valmista kakkuseosta, ei edes Laura. 

Saari on kaunis ja idyllinen, mutta sen asukkailla on omat ongelmansa ja salaisuutensa. Grace ei tunne äidinrakkautta pientä poikaansa kohtaan, jonka syntymästä on kulunut jo kolme viikkoa. Hän ei selvästikään ole sopiva äidiksi. Eikä lastenkirjasarjan tekeminen etene jos istuu kaksi tuntia vain tuijottamassa eteensä ja piirtää päähenkilönsä suunnittelemaan murhia. Hänen serkkunsa Margie painii paino-ongelmien kanssa "paisuttuaan" jo kammottavaan kokoon 46. Painonvartijat kutsuu.

Ron liikahtaa Margien vieressä ja huokaa. Margie haistaa vastenmielisen kalliin partaveden jota Ron ostaa aina lentokentiltä liikematkoillaan. 

Ronilla on jalassaan juuri kemiallisesta pesusta noudetut Armanin hyvin miehekkäät ja hillityt puvun housut joissa on terävät prässit. 

Margie hänen rinnallaan on pelkkää hyllyvää, hikoilevaa ja levinnyttä reittä, polvea ja takapuolta. 

Vielä minä sinulle näytän, Margie ajattelee yhtäkkiä päättäväisesti. Minä laihdutan. Pudotan kilon toisensa jälkeen ja nousen tämän läskin keskeltä laihana ja tiukkana, kevyenä ja vapaana. 

Viisitoista vuotta sitten julkaistu ja vasta tänä vuonna suomennettu Viimeinen vuosipäivä on Moriartyn toinen teos. 

Huomasin Goodreadsistä, että kirja jakaa mielipiteitä. Minä rakastuin Scribbly Gumiin välittömästi, olisin mielelläni astunut Sophien saappaisiin ja muuttanut pieneen, tiiviiseen, rakastavaan yhteisöön. Olisin voinut leipoa tiikerikakkuja päivästä toiseen ja kertoa Vauva Munron tarinaa aina uusille turistiryhmille, pitäisin sellaisesta työstä.

Pudotin kuitenkin yhden tähden kahdesta syystä. Ensinnäkin lopussa kaikki päättyi jokaiselle niin sokerisen hyvin. Toisekseen, nykyisen kehopositiivisuuden aikaan töksähti vastakarvaan, että yksi päähenkilöistä löysi onnensa päästessään eroon läskeistään, siitä huimasta koosta 46. Ehkä Margie sitten oli puolitoista metriä sulka päässä (kuten mieheni asian ilmaisisi), mutta kun itse katselen maailmaa täältä 176 cm korkeudelta koon 46 vaatteet ei ole itsetuntoa syövä katastrofi. Eikä muutenkaan.