Sivut

Sivut

perjantai 11. kesäkuuta 2021

Dekkariviikko - Elly Griffiths: Siniviittainen nainen


Elly Griffiths: Siniviittainen nainen
Ruth Galloway -mysteeri #8
Tammi, 2020
Alkuteos: The Woman in Blue, 2016
Lukija: Krista Putkonen-Örn
Kesto: 11 h 10 min


Cathbadista oli tehty kissanvahti. Yöllistä karkulaista etsiessään hän näkee Walsinghamin hautausmaalla siniviittaisen naisen joka hymyilee kauniisti enkeliltä näyttäen mutta katoaa yhtä salaperäisesti kuin ilmestyikin. 

Seuraavana päivänä kirkkoon johtavan tienvarren ojasta löytyy hento nuori nainen kuristettuna. Oliko tämä ollut menossa kirkkoon hakemaan turvapaikkaa? Päällään hänellä on pitkä valkoinen yöpaita ja sininen aamutakki, jalassaan sellaiset tohvelit joita kylpylöissä jaetaan asiakkaille. Harry Nelsonin tiimi päätteli naisen lähteneen Sanctuarysta, läheisestä sairaalasta joka toimii kalliina yksityisenä huumevieroitusklinikkana. 

Sanctuary on vaikuttava, viktoriaaninen rakennus, joka sopisi paremmin nokiseen kaupunkikuvaan, kuin Norfolkin maaseudulle. Puiden ja loivien kukkuloiden pehmentämässä maisemassakin se näyttää kaupungintalolta tai rautatieasemalta, joka on jotenkin tupsahtanut keskelle niittyä. Clough on kuitenkin vaikuttunut. 
"Onpa hieno paikka, näyttää ihan kartanolta."
"Pikemminkin vankilalta", Tim sanoo. 

Ruumis tunnistettiin 25-vuotiaaksi Chloe Jenkinsiksi, joka oli malli ja tosiaankin Sanctuaryn vieroituspotilaita. Hänen poikaystävänsä Tom Novak oli myös katkaisuhoidossa, mutta Sveitsissä, joten hän ei ollut epäiltyjen joukossa.

Nelson hätkähti todella nähdessään ensimmäistä kertaa Jenkinsin kuvan. Tietokoneen näytön pikseleissä, yhdennäköisyys on suorastaan pelottava. Chloe Jenkins tuijottaa Nelsonia tutuista kasvoista, joita Nelson on rakastanut jo yli 20 vuotta. Michellelle, vuoden '88 Miss Blackpoolin ensimmäiselle perintöprinsessalle, oli myös aikanaan tarjottu mallintöitä, mutta Nelsonin vaimo ei ollut niistä koskaan kiinnostunut. Oliko yhdennäköisyys vain sattumaa?

Ruth Galloway löytää sähköpostistaan viestin Hillary Smithsonilta, vanhalta kurssikaverilta joka on tulossa käymään Norfolkissa ja haluaisi tavata. Hillary on osallistumassa kurssille, joka valmistaa naispappeja hakeutumaan piispoiksi. Ruth oli yllättynyt siitä, että Hillary on vaihtanut arkeologian teologiaan ja toimii nyt pappina. Hillary on saanut nipun ikäviä, naispappeutta vastaan suunnattuja kirjeitä ja haluaa näyttää niitä Ruthille, jonka on lehdistä huomannut ryhtyneen varsinaiseksi neiti Marpleksi avustettuaan poliisia monessakin jutussa viime vuosina.

"On hyvin kuluttavaa kun meitä vihataan niin kamalasti", hän sanoo.
"Miksi sitten jatkat", Ruth kysyy. "Mikset vaihda johonkin sellaiseen työhön, jossa sinua ei inhota vain siksi että olet nainen?"
Hillary tuijottaa Ruthia oraakkelimaisesti, silmät suurina ja ahdistununeina.
"Koska Jumalan rakkaus kuuluu kaikille. Meidät on kaikki luotu jumalan kuvaksi. Ei vain miehiä. Sitä paitsi papeista on pulaa. Jos naiset eivät suostuisi papeiksi, koko instituutio hiipuisi."
Ruth ei ihan näe miksi se olisi huono juttu, mutta hän ei sano sitä ääneen. 

Ruth tulee kytketyksi mukaan mallitytön murhan tutkintaan Hillaryn saamien kirjeiden kautta, mutta luita ei tällä kertaa putkahda analysoitaviksi, joten Ruthin niin kiehtova työ forensisen arkeologian laitoksella jää aivan taka-alalle, mikä oli todella harmi. Sen tilalla sivut täyttyvät paljosta uskonnosta, (merkittävä aika eli pääsiäinen oli lähestymässä), lähinnä katolisen kirkon tavoista ja kivahan näistäkin oli kuulla, kuten pyhiinvaelluksista, kärsimysnäytelmästä kulkueineen ja eri "asemineen", imettävän Madonnan (Maria lactans) maitoa sisältävistä reliikeistä (koska Maria oli otettu taivaaseen, hänestä tärkein maanpäällinen reliikki oli hänen maitonsa) ja uskonpuhdistuksesta Englannissa. Olen aina ollut kiinnostunut eri maailmanuskonnoista, joten kirjan arvosana pysyi 4/5, vaikkei luita tutkittukaan, mutta ellei katolilaisuus kiinnosta, tämä osa ei välttämättä ole yhtä vetävä kuin aiemmat osat.

Mukana olivat luonnollisesti Nelsonin tiimi ja yksi sarjan kiehtovimmista henkilöistä, Ruthin "osapäivädruidiksi" kutsuma Cathbad. Poliiseista Judy oli äitiyslomalla hänen ja Cathbadin kuopuksen synnyttyä. 

Ruth ja Nelson olivat niitä harvoja kirjan henkilöitä, jotka eivät ole ollenkaan uskonnollisia ja heidän suhtautumisensa pääsiäisen juhlintaan kävi selväksi. Ruth totesi, ettei ole ennen nähnyt näin paljon "kaapuväkeä" ja "keittiöpyyhepäisiä miehiä" ja Nelson piti yllä omaa tutun mustan huumorinsa linjaa.

"Kirje on aikamoista tekstiä", Cathbad sanoo. "Puhutaan siitä miten nähdään kuin kuvastimessa arvoituksen tavoin, vaikka se on kaunista ja kaikki tehdään selväksi. Mutta eikö se ole kuitenkin syytä ottaa vakavasti?"
"Ilman muuta", Nelson sanoo. "Hoidan Pyhän talon luo väkeä huomiseksi. Kolmeltako se oli?"
"Joo. Samaan aikaan kun Jeesus ristiinnaulittiin."
Mistä hitosta se muka tiedetään, Nelson ajattelee. Kun hänellä on vaikeuksia saada tiiminsäkin täyttämään tuntikirjat oikein, miten ihmeessä homma olisi toiminut 2000 vuotta sitten.

Osallistun jutulla kirjabloggareiden Dekkariviikkoon.





4 kommenttia:

  1. Tämä sarja on todella mainio. Tykkään Ruthista tosi paljon. Ehkäpä tässä kirjassa oli liikaa kirkollisia juttuja minunkin makuuni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan joo, ellei ole yleisesti ottaen eri uskonnoista ja niiden historiasta kiinnostunut kuten minä satun olemaan 😊 Ehkä niitä voi kirjaa lukiessa silmäillen ohitella 😃

      Poista
  2. Tämä osa sarjaa oli tosiaan vähän pettymys. Minunkin makuuni liikaa uskonnollisuutta, liian vähän luita ja Ruth-Nelson kuvio ei liikkunut mihinkään suuntaan. Kirjoitin pitkän rättäyksen blogissa, etenkin Ruth reppanan hahmon repostelusta (esim. ei voi syödä julkisesi, kun ahdistaa). Onneksi plussaakin oli mm. musta kissa, lumikellot raunioissa ja lukuisat kirjalliset viittaukset. Onneksi seuraava osa Maan alla oli paljon parempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että Maan alla on taas parempi! Nuo Ruthin syömiskuviot oli kyllä outo veto tässä osassa, kun ekan osan jälkeen ne oli jääneet pois.

      Odotan niin että Ruthin ja Nelsonin kuvio etenisi johonkin, luulin jo että siinähän se, kun Michellellä oli omat viritelmänsä, mutta ähhh! Griffiths kiusaa lukijoita! 😉

      Poista