Jenny Colgan: Majakanvaloa ja tuoreen leivän tuoksua

 

Jenny Colgan: Majakanvaloa ja tuoreen leivän tuoksua

Polly Waterford #1

Gummerus, 2020

Alkuteos: Little Beach Street Bakery, 2014

Suomennos: Paula Takio

Lukija: Anniina Piiparinen

Kesto: 12 h 12 min

Pollyn ja Chrisin graafisen suunnittelun toimisto Plymouthissa oli seitsemän vuotta toimittuaan tehnyt konkurssin ja samalla kariutui myös unelmaparin avioliitto. Pankin hänelle määrittämällä kuukausittain käytössä olevalla summalla Polly ei saisi mitään kimppakämppää kummempaa lähimailtakaan, joten uuden kodin etsintää oli laajennettava. Mount Polbearne Cornwallin rannikolla oli pieni saari, kalastajakylä kymmeniä kilometrejä Plymouthin viinibaareista, keskellä ei mitään. Nousuveden aikana sille johtava pengertie oli veden vallassa eikä Pollylla ollut edes autoa, mutta silti jokin paikassa kiehtoi kovasti Pollya.

Sataman toisessa päädyssä Polly näki korkean mustavalkoraidallisen majakan jonka maali oli rapissut. Se näytti hylätyltä. 

"Tämä on kehittyvää aluetta", Lance niiskaisi.

Kerensa katseli epäluuloisena ympärilleen. 

"Miksei täällä näy mitään kehitystä", hän tivasi. "Muualla se on jo tapahtunut."

"On hyvä aloittaa alimmalta portaalta", Lance totesi. 

"Täällä on satanut taukoamatta ainakin viisi vuotta", Kerensa vänkäsi. "Luulen että sade on huuhtonut sen alimman portaan mennessään." 

"Mount Polbearnen suurin etu on se", Lance aloitti myyntipuheensa ja vaihtoi vikkelästi taktiikkaa, "että tätä ei ole vielä pilattu. Täällä on hiljaista, ei liikenneruuhkia, rauhan tyyssija."

Kerensa niiskaisi. "Asutko itse täällä?"

Lancea ei hämätty. "En, mutta asuisin mieluusti."

Rauhan tyyssija, Polly mumisi ja mietti, eikö tämä ollut juuri sitä mitä hän etsi?

Niin hullua kuin se ystävänsä Kerensan mielestä olikin, Polly tinki kamalasta, pikemminkin purettavaksi kuin vuokrattavaksi sopivasta talosta sopivanhintaisen asunnon. Hänen vuokraemäntänsä piti sen alakerrassa leipomoa, josta sai lähinnä tukusta haettua höttöistä paahtoleipää. Pollyn intohimo ja paras konsti rentoutua oli juurikin leivän leipominen ja niinpä hän löi nytkin kätensä taikinaan, mikä sai vuokraemännän pian kihisemään kiukusta.

Yhtä asiaa Polly ei ollut koskaan sietänyt ja se oli huono leipä. Leipähän oli aterian kulmakivi ja elämän peruspilari. Jos se oli huonoa, Polly aina ajatteli, sitten koko päivä oli tuomittu huonoksi. 

Kun muoti muuttui, ja leipää alettiin pitää jonain joka lihotti ihmiset ja oli epäterveellistä, Polly piti entistä tiukemmin kiinni kannastaan. Jos ihmiset alkoivat syödä vähemmän leipää, oli perusteltua, että sen vähäisen syödyn leivän kuului olla parasta mahdollista. 

Asetuttuaan Polbearneen Polly tutustuu myös miehiin, kuten kylän kalastajiin, läheisimmin kippari Tarnieen, sekä amerikkalaiseen Huckleen joka pitää mehiläisiä ja tuottaa paikallista hunajaa. Ihastuttava tuttavuus on myös pieni lunninpoikanen Niilo, joka lentää Pollyn ikkunaan ja toivuttuaan jää Pollyn lemmikiksi.

Colganin kirja täytti ihan ok sille asettamani odotukset hyvänmielen kirjana. Colgan kirjoittaa omaa genreään hyvin ja kiinnostavasti ja useimmista henkilöistä oli helppo pitää. Jos Kerensa olikin cityihminen, Polly voisi olla uusi paras ystäväni ja voisin itsekin viettää ainakin kesän Polbearnessa. Näissä vastaavissa kirjoissa on sitä paitsi niin usein tapahtumapaikkana 'kuppikakkukahviloita', että tällainen leipään keskittyvä leipomo oli kivasti rouhea. Annoin kirjalle kuitenkin vain kolme tähteä enkä neljää, koska en vain nähnyt pääparin välillä sellaista aitoa, romanttista kipinää, eli en täysin ostanut heidän rakastumistaan.

Minun teki myös mieli kuunnella pätkä kirjasta englanninkielisenä ihan vertailun vuoksi. Olen viime aikoina kuunnellut melkoisen monta suomentamatonta kirjaa ja tykästynyt siihen, miten kirjat englanniksi luetaan niin eri tyylillä, eli suomeksi luettuihin verrattuna vahvasti eläytyen niin, että moni suomenkielinen tuppaa eleettömyydessään vähän tympäisemään. Samoin tuntuu oudolta, kun jokin sana yhtäkkiä äännetään "suomeksi" aivan eri tavalla kuin sen on tottunut kuulemaan. Michelin-tähtiluokitus on Suomessa vakiintunut äännettäväksi "mishelin", niin tuntui todella hassulta kun lukija äänsi sen "misheläään".

Goodreadsissä näin hollantilaispainoksen kansikuvan, joka on mielestäni lähes täydellinen, vain majakka puuttuu!