Johanna Elomaa: Sinä päivänä kun synnyin

Johanna Elomaa: Sinä päivänä kun synnyin

Otava, 2021

Lukija: Hanna Mönkäre

Kesto: 10 h 45 min

Pinja ja Keiju tapasivat vantaalaislähiön lukiossa ja olivat erottamattomia toisesta koulupäivästä lähtien. Elettiin vuotta 1996.

Vuosituhannen vaihteen lähestyessä Helsingin keskustaan nousi baareja kuin sieniä sateella ja lukion päättäneet bestikset bilettivät kutsuvierasjuhlissa ilmaisia cocktaileja siemaillen Helsingin kerman kanssa. Oli tulevaiduuspohdintojen aika. Pinja olisi halunnut opiskella kirjallisuutta, mutta koska vanhemmat maksoivat Mariankadulta vuokratun yksiön, oli heidän mielipiteellään melkoinen painoarvo.  Keiju meni mukaan kauppakorkean pääsykokeisiin ihan vain  huvikseen, molemmat pääsivät sisään. He alkoivat käydä luennoilla, mutta vain suomen kieli ja viestintä kiinnosti edes Pinjaa. Kauluspaitaisten poikien ja klassisiin muotimerkkeihin pukeutuneiden tyttöjen joukosta he erottuivat räikeästi niin ulkoasultaan kuin käyttäytymiseltään. Vihreiden haalareiden saapuminen oli kuitenkin viimeinen pisara. Miten heistä voisi tulla tylsiä ekonomeja?

Iltaisin he olivat töissä matkatoimistossa ja myivät lentolippuja välivuottaan viettäville reppureissaajille. Pinja kiinnitti yksiönsä seinään maailmankartan ja ajatus kaikesta siitä mitä hän halusi nähdä ja kokea alkoi itää. Osa-aikaisillekin lentoliput Intiaan olivat naurettavan halvat ja niin bestisten matka alkoi Goalta, jatkui Varanasiin, Bangkokiin, etelän pikkusaarille, Kambodzhaan. Mikä alkoi biletyksellä Anjunan rannoilla, vaihtui matkan edetessä vakavampiin tunnelmiin.

Pimeässä maisemassa hän erotti savuavia nuotioita ja siellä täällä tien vieressä juoksevia lapsia vilkuttamassa heille. Ilmapiiri oli painostava ja haisi hirveältä historialta. Raja Thaimaasta Kambodzhaan oli avattu vasta muutamia vuosia aiemmin punakhmerien aikaisten massamurhien ja raakojen sisällissotien jälkimainingeissa. 

Pinjasta tuntui kuin he olisivat olleet ensimmäiset turistit koko maassa, ja miksi he olivat siellä. Koska Keiju oli tahtonut paikkoihin joissa vielä olisi asioita, joita ylimieliset turistit eivät olleet turmelleet. 

2020 Helsingissä asuva Pinja selaa 20 vuotta vanhoja valokuvia, jotka ovat olleet koskemattomina pitkään. Samalla käy ilmi, että heidän polkunsa olivat Aasiassa eronneet, että yllättäin Keiju oli palannut Suomeen ja Pinja jäänyt maailmalle.

Pinja katsoi kuvaa hänestä istumassa Gangesin varrella. Tyttöä valkoisessa pitkässä mekossa kädet rinnan korkeudella yhteen liitettyinä. Sen syksyn jälkeen hän ei ollut koskaan tahtonut palata Intiaan. Hän pelkäsi paluullaan särkevänsä muistot. Hän ei tahtonut nähdä mitä aika oli tehnyt näyttämöille, joilla hän oli kerran seisonut yhdessä Keijun kanssa. 

Tässä kirjassa oli todella paljon tapahtumia. Pidin alkupuolesta enemmän, nuorista seikkailunhaluisista tytöistä maailmalla ja siitä miten maailma avaa etenkin Pinjan silmiä ja tarinasta kehkeytyy nuoren naisen kasvutarina. Mutta kun samassa kirjassa löytyy teemoina ihan vain muutamia valikoidakseni thaimaalaiset orpolapset, savannien salametsästys, New Yorkin terrori-isku, tsunami, huumeet, stalkkaaminen jne, niin meinaahan tässä tulla ähky. Kirjan loppupuoliskolla aloin välillä kyseenalaistaa, että onko tämä tosiaan aina vain samaa kirjaa, voiko yksi ihminen kohdata näin paljon maailmanlaajuisesti merkittäviä tapahtumia? Olen nähnytkin kritiikkiä siitä, että kirja on runsaudessaan ja sattumissaan epäuskottava. Minä ostin tarinan hyvin pitkälle, mutta olihan Pinjaa todella monessa liemessä keitetty jo reilu parikymppisenä. Kirjan lopussa oli todella hyvä twisti, mikä nosti kokonaisuuden neljään tähteen hoiputtuaan välillä jo lähempänä kolmea.