Sivut

Sivut

sunnuntai 3. tammikuuta 2021

Lilly Emme: Jouluisia ongelmia Snowdoniassa


Lilly Emme: Jouluisia ongelmia Snowdoniassa
#1- 4
Saga Egmont, 2020
Suomennos: Tmi Emmi Maaranen
Lukija: Anu Vilhunen
Kesto: ~ 1,5 h / osa

Jouluisia ongelmia Snowdoniassa on yhteensä käytännössä romaanin mittainen kirja jaettuna neljään adventtiin ja kirjan osat myös ilmestyivät kerran viikossa niin, että saatoit kuunnella uuden osan jokaisena pyhänä. Minä kuuntelin kirjan kahdessa osassa sillä siitä oli ilmestynyt kaksi ensimmäistä osaa kun aloitin sen, ja kaksi viimeistä yhtä mittaa joulunpyhinä. 

Jouluisia ongelmia oli taas vähän erilainen jouluromaani, sillä se lähti liikkeelle tilanteesta jossa kaikki sen kolme päähenkilöä tunsivat tarveta paeta jotain. 

Holly oli kaivannut syrjäistä asuinpaikkaa, jättänyt työnsä ja muuttanut Liverpoolista isoäitinsä ikivanhaan mökkiin Snowdonian kansallispuistossa Walesissa. Muuttotappioisessa kylässä oli satakunta asukasta, joista hyvä osa eli turismilla.

Ikkunasta avautuva näkymä oli ihana. Järvi kimalsi muutaman sadan metrin päässä ja Walesin luonto oli kirjaimellisesti nurkan takana. Pian olisi joulukuu ja ikkunan ulkopuolella oli epätavallisen paljon lunta. Oli niin kaunista, että rintaan aivan sattui jos maisemaa katsoi tarpeeksi kauan.

Ensimmäisinä viikkoinaan mökissä Holly oli lähinnä levännyt, sillä elämä Liverpoolissa oli ollut monin tavoin raskasta. Isoäiti oli asunut erakkona ja Hollyn suunnitelmat olivat samankaltaisia. Ihmissuhteet eivät tuntuneet olevan hänen juttunsa ja entisellä työpaikallaan seurakunnassa hän oli joutunut selkäänpuukotuksen ja vainoamisen kohteeksi. Hollyn erakoitumissuunnitelmat sotkee kuitenkin postinkantaja Baptiste, joka houkuttelee naisen avaamaan pitserian tyhjäksi jääneeseen pubiin.

Chloe oli näytellyt elokuvissa kuusivuotiaasta lähtien. Molemmat vanhemmat olivat olleet näyttelijöitä, mutta Chloe oli ollut heistä menestyksekkäin, ja vanhemmat olivat jättäneet omat uransa tyttäreensä keskittyäkseen. Menestyksen varjopuolena toimittajat seurasivat häntä kaikkialle. Nyt hän päätti lähteä kauas pois Lontoosta, mukanaan vain pyhän birman kissansa Nelson.

Kaksikymmentävuotias Ethan heräsi sairaalassa saatuaan vaikean aivotärähdyksen ja oli sen myötä menettänyt muistinsa. Kun hän kuuli, että hänet on pidätetty poikaystävänsä murhasta epäiltynä, häneen iski paniikki. Coliniin hän oli tutustunut koulun kuorossa. Ethan muisti, että Colin oli halunnut viettää iltaa kahdestaan hänen kanssaan, eikä mennä mukaan opiskelijoiden juhliin, mutta siinä kaikki. Hänen oli paettava sairaalasta, lähdettävä jonnekin kunnes hänen muistinsa taas palaa. 

Ennen kuin hän käsitti asiaa itsekään, hän seisoi ulkona kadulla ja katseli stressaantuneena ympärilleen. Taksi seisoi parkkeerattuna hänen edessään. Hän avasi oven, istuutui ja pyysi kuljettajaa ajamaan juna-asemalle niin nopeasti kuin mahdollista. 

Niin Chloe kuin Ethankin päätyivät Snowdoniin. Ethan esittäytyi Baptistelle kirjailijana ja vuokrasi tältä mökin, mutta tuli tarvitsemaan myös Hollyn ja Chloen apua ja tukea. 

Kirjakokonaisuus oli aika kevyttä ihmissuhdesoppaa jossa varsinainen joulu oli kuitenkin aika vähäisessä määrin näkyvillä. Perinteien feelgood, jossa ihmisillä oli erilaisia ongelmia, jotka he uudessa ympäristössä uusien ystävien tukemana päihittivät todellista arkea taitavammin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti