Sivut

Sivut

sunnuntai 2. elokuuta 2020

Kesän lukumaraton, lopputulos


Tänäkin vuonna kirjabloggarit järjestävät kesälukumaratonin, ilmeisesti ainakin yhden. Kevät olikin ahkeran maratoonaamisen aikaa, olin mukana ainakin ystävänpäivän, palmusunnuntain, pääsiäisen ja vapun lukumaratoneilla. Kesämaratonia emännöi Marika Oksan hyllyltä -blogista.




Oma maratonini alkoi lauantaina klo 14.20

Aloitin maratonin äänikirjalla, jonka valitsin eilen illalla ja jota ehdin kuunnella noin 1,5 tuntia. Halusin nyt jotain muuta kuin dekkarin joita on tullut kuunneltua useampia viime aikoina.  

Jouduin vielä eilen myöhään illalla käymään kuulokeostoksilla, kun ihkaensimmäiset, johdolliset ja 8 kk hyvin palvelleet kuulokkeeni päättivät hajota lopullisesti niin, että ääni kuului vain toiselta puolelta. Ne olivat kokeeksi hankkimani, maksoivat kympin luokkaa Lidlissä, ajattelin ettei mene paljoa rahaa haaskuun, jos en pidäkään äänikirjojen kuuntelusta. Hah! 

Lauantai, klo 14.20
Äänikirja, Anne Tylerin Äkäpussi, kohdasta 1:37.

16.50
Kirjan kuuntelu on edennyt lähes 2 tuntia, kohtaan 3:24. Tässä välillä keittelin kahvia, sulatin pakastimesta britalevyn palaset ja kasasin leivokset kun mies kävi poimimassa vadelmia niihin. Eikös maratoneväiden esittely ole suotavaa ;) 



Aloitin eilen illalla nukkumaan käydessä uuden lukukirjankin jota olen makustellut lukupinossa jo hyvän tovin ja se vaikuttaa lupaavalta. Kyseessä on Emily Pinen Tästä on vaikea puhua jota jatkan nyt sivulta 30.

18.30
Kaikennäköistä viestiteltävää tuntuu ilmaantuvan aina jos haluaa maratoonata lukemalla paperikirjaa ;) Siitä huolimatta olen edennyt sivulle 93. Nyt en tiedä millä jatkaisin, enkä tiedä sitäkään miksi Pinen kirjaa kutsutaan esseiksi. 

20.30
Jatkoin Äkäpussin kuuntelua ja luin hiukan Pinen kirjaakin. Tilanne nyt sellainen, että äänikirja on kohdassa 4:12 ja Pinen kirjasta olen lukenut yhteensä 103 sivua.

01
Kuuntelin Äkäpussin loppuun ja aloitin uuden äänikirjan, jonka valitsemiseen meni kyllä kohtuuttoman paljon aikaa. Päätin nimittäin valita englanninkielisen ja siinä lukijan osuus vielä korostuu, joten juonikuvausten lukemisen lisäksi kuuntelin ääninäytteitä. Päädyin lopulta Michelle Francesin kirjaan Sisters. Olen kuunnellut sitä nyt 29 minuuttia ja alku vaikuttaa koko lailla siltä mitä odotinkin. 

Luen vielä nukkumaan käydessä, mutta tämän hetkinen saldo on:

Paperikirjaa 73 sivua 
Äänikirjoja 5:07 & 0:29 eli 5:36

Sunnuntai klo 14.20, maraton valmis!

Nukkumaan mennessä luin vielä Pinen kirjaa, mutta pääsin vain sivulle 112. Tänään olen kuunnellut äänikirjaa, Sisters on todella koukuttava!

Lopputulos:

Lukukirja 84 sivua
Äänikirjat 9 h 33 min

Etukäteen suunnittelemistani kirjoista en siis tarttunut yhteenkään, kun Pinen kirja kurkotteli lukupinkasta mustana hevosena. Äänikijojen ja lukukirjan suhde ei ole mikään yllätys.


Etukäteissuunnitelmat (kirjoitettu torstaina)


En ole tehnyt sen kummempia etukäteissuunnitelmia tällä kertaa, joten kävin läpi olemassa olevia varastojani sillä silmällä. Minulla on lainassa peräti kolme sarjakuvaa ja tuon Pirjo Puukon novellikokoelman sain oheistettuna kun pyysin arvostelukappaleen Kunnes jalkasi kantavat -romaanista. Lisäksi minulla on lainassa pienoisromaani nimeltään Kolme kesää, sekin voisi olla maratonille sopiva kertaistumalta luettava kirja, sivuja siinä on vain 103.

Maratonini aloitan todennäköisesti lauantaina iltapäivällä. Lähtekäähän tekin mukaan :)


10 kommenttia:

  1. Kiva kun osallistut. Suositukseni Pirjo Puukon novellikokoelmalle. Onnea maratonille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempityksestä! Pidin kovasti siitä Puukon romaanista joten haluan lukea novellitkin. Harmillisen pientä fonttia se on, kun tämä ikänäkö vaivaa...

      Poista
  2. Minullakin pitäisi ehkä olla enemmän sarjakuvaa varattuna maratonille... tuo Strömquistin kirja on aivan huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinäkin on paikoitellen todella pientä tekstiä, mutta se on saanut niin paljon kehuja, joten pitää yrittää...

      Poista
  3. Oi, mitkä eväät! Minä en tällä kertaa ehtinyt yhtään valmistautumaan maratoniin, mutta onneksi esikoinen teki ruokaa ja pakkasesta löytyi vieraiden alkuviikosta tuomaa jäätelöä... Eiköhän noilla selvitä ainakin huomiseen :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä parhautta kun ruoka- ym huolto pelaa ja itse saa keskittyä lukemiseen :) Meillä mies kokkaa aina.

      Poista
  4. Äänikirjat ovat selvästi in maratoneilla, vaikka en itse vielä ole yhdelläkään maratonilla kuunnellut äänikirjoja (muutoin kyllä tulee kuunneltua). :) Hienot kuunteluminuutit sinulla! Ja onpa herkullisen näköistä vadelmakakkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun tulee varmaan kuunneltua enemmän kun on vähän väsynyt eikä oikein jaksa lukea kirjaa, niin silmät kiinni soffalla köllötellen on hyvä kuunnella :) Ja pitkän aikaa on ollut jo tapana, että kun nousen ylös kuuntelen aamupalaa syödessä ja monesti kuuntelen siinä pari tuntia ihan huomaamatta :D

      Poista