Sivut

Sivut

maanantai 20. heinäkuuta 2020

Kaarina Griffiths: Trennan sokkelo


Osallistun jutulla kirjablogistien naistenviikkotapahtumaan. Huomenna esittelyssä kesäinen rakkausromaani ja Kirstin nimipäivänä on tulossa vielä juttua erään Kirstin kirjoittamasta kirjasta.





Kaarina Griffiths: Trennan sokkelo
Taika Tarinat, 2020
280 sivua

Kiitokset kustantajalle arvostelukappaleesta. 

Antti piti taukoa psykoterapian opinnoistaan Suomessa ja oli pestautunut puhelinmyyntihommiin Skotlantiin. Vuosi lipevän nilkin roolissa ja hän oli saanut tarpeekseen kiukkuisista asiakkaista. Suhde skottityttöönkin oli aika päättää, joten Antti otti vastaan ensimmäisen pestin mitä vuokratyöfirman tyttö tarjosi, ja mikä parasta, Skotlannin sateet sai vaihdettua Cornwallin aurinkoon ja surffirantoihin.

Trenna Manor oli juuri sellainen graniittilinna, joka teki vaikutuksen sen pihaan ensimmäistä kertaa saapuvaan. Sen joka nurkassa seisoi pieni, pykäläreunainen torni, muratti kipusi sen seiniä tuuheana mattona ja korkeat, moniruutuiset ikkunat peilailivat iltaruskoa ja korkeana kaartuvaa taivasta. Kaukana kartanon vasemmalla puolella, lammaslaidunten takana, päilyi punakultainen meren ulappa. En tiedä, mitä olin odottanut, mutta tämä oli kuin elokuvan lavaste. Ei ihme, että kartano oli täynnä bed & breakfast -vieraita. 

Kartanoa pyörittivät lady Elisabeth ja sir Anthony, palvelusväkenään omat kolmekymppiset lapsensa, kaksoset Helen ja Henry. Siis köyhtynyt aatelissuku, joka yritti saada kartanonsa tuottamaan. He teeskentelivät entistä loistoa ja kitkuttelivat kulissien takana miten kuten eteenpäin, niin kuin monet muutkin aateliset Britanniassa. Kartanossa vallitsi outo tunnelma, lady oli selvästi kireä, kaksoset parilla sanalla kysymyksiin vastaavia ja hermostuneen oloisia. Ystävyys Helenin kanssa alkoi silti puoliväkisinkin, ei ollut ketään muutakaan kenen kanssa töiden lomassa jutella, sillä Henry oli vielä siskoaankin hiljaisempi. Helen odotti selvästikin lasta, mutta sen Antti ymmärsi olevan erityisen kielletty puheenaihe.

Kaikilla kartanoilla on omat kummitustarinansa, Trennassa se oli koirapäinen lapsi jota oli pidetty lukkojen takana vinttikerroksessa. Lapsen haamu näyttäytyi aina jos oli odotettavissa jonkun perheenjäsenen kuolema.

Sir Anthony oli pitkällä työmatkalla, eikä Antti tavannut miestä pariin ensimmäiseen viikkoon. Ja sitten kun tapasi, löysi tämän kuolleena, verilammikossa kirjaston lattialla haulikkoa hyväilemässä. Haulikolla ei kyllä kukaan ammu itseään takaraivoon oli selvää, ja kun kirjaston seinältä oli kadonnut arvokas taulu, alettiin tapausta tutkia ryöstömurhana. Asioiden todellinen laita selvisi Antille pian, kartanossa tehtiin omistajajärjestelyjä ja Antti jäi yhdessä kaksosten kanssa hotellin johtoon. "Kuunnelkaa tarkkaan. Meidän pitää nyt puhaltaa yhteen hiileen, niin että tämä päättyy onnellisesti. Teidän täytyy tehdä täsmälleen, niin kuin minä sanon, ja kaikki menee hyvin." 

Yhtäkkiä harpattiin ajassa kaksi vuotta eteenpäin ja sitten vasta alkoikin tapahtua...

Kaarina Griffiths on kirjoittanut mainion dekkarin jota luin ahmimalla. Se oli hyvin "syöttävää" luettavaa ~ tiedäthän sen tunteen kun jotain herkkua on ihan pakko ottaa vielä pala jos toinenkin. Juonta punottiin eteenpäin vauhdilla ja käänteitä riitti. Juonena tällainen kudelma jossa pieni porukka, vieläpä Trennan kaltaisessa linnassa, varjelee yhteistä salaisuutta oli koukuttava, kun mietit mistä päästä tuo salaisuus alkaa vuotaa, onko joku muita heikompi lenkki, tuleeko uusi murha ja niin edelleen.  

Jos jotain kritiikkiä antaisin, niin kirjoitusvirheitä oli jokusia, samoin kerran Sir Anthony oli vaihtunut Arthuriksi, mutta annoin nämä hetkessä anteeksi. Kansi on minusta synkkä, ei pelottava mutta ruma, ei lukemaan houkutteleva. Mieluummin olisin nähnyt kannessa Trennan kartanon synkässä valaistuksessa tai vaikkapa yksityiskohdan labyrintista. Minusta olisi ihanaa suunnitella kirjan kansia! Ehkä rupean sellaiseen ammattiin seuraavassa elämässäni.

Vilkuilin jo vähän Griffithsin esikoisdekkaria Punainen piru ja musta enkeli, jonka lukee äänikirjana Erja Manto. Saatanpa hyvin ottaa sen kuunteluun, sen verran hyvä tämä Trennan sokkelo oli.


2 kommenttia:

  1. Aloitin tuon esikoisdekkarin kuuntelemisen, mutta se jäi kesken, kun minusta dekkarissa pitäisi aika pian alkaa tapahtua jotain. Ehkä kokeilen tätä sen sijaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä ei mitään pitkää lämmittelyä ole ainakaan. Minun pitäisi lainata tuo ensimmäinen kirjastosta.

      Poista