Johannes Linnankoski: Laulu tulipunaisesta kukasta

Johannes Linnankoski: Laulu tulipunaisesta kukasta

Weilin & Göös, 1987 (kokoelma, toimittanut Panu Rajala

Julkaistu ensimmäisen kerran 1905, Wsoy

Kirja on osa Linnankosken kokoelmaa, joka on lainattu Tampereen kaupunginkirjastosta.

Tukinuittajana Olavi oli nokkela ja rohkea, ainoa jolle päällikkö luotti vaikean suman purkamisen. Ensimmäinen valloitus tukkilaisena oli Tumma tyttö, neito jota kukaan oman kylän pojista ei ollut saanut edes kädestä pitää. Olavin päästyä tämän aittaan ei ollutkaan ihme, että muut tukkilaiset häneen suivaantuivat ja telkesivät oven niin, että kaikille kiinni jäisivät yöllisistä puuhistaan, jolloin Olavi tulistui taas ja nyrkit puhuivat.

"Ja te paimennatte tytön kunniaa, te jotka vaanitte yökaudet hänen ikkunansa takana - kauniita paimenia totta vie! Tietäkää nyt, niin monta kuin teitä on: minä menen minne menen, vaikka ruhtinattaren makuuhuoneeseen, ja minä käyn myös sitä tyttöä katsomassa jokainoa yö, niin kauan kuin tässä kylässä viivyn. Ja minä vannon, niin totta kuin kävelen omilla jaloillani: jos yksikään pää ilmestyy ikkunan taakse, jos kukaan uskaltaa lausua hänestä halventavan sanan nyt tai vasta, tai heittää ivallisen silmäyksen, sen minä isken tuohon - eikä hän ikänä nouse!"

Tumma tyttö oli siis valloituksista ensimmäinen ja sen jälkeen tyttöjä seurasi toisensa jälkeen, aina kun tukkilaiset siirtyivät seuraavaan kylään kiinnostui Olavi uudesta silmäparista ja hameenhelmasta. Tyttöjä kuvattiin Olavin heille antamilla hellittelynimillä, kuten Annansilmä, Pihlajanterttu, Tuomenkukka ja Elämänlanka.

"Tiedätkö, Elämänlanka, mitä minä luulen? Minä luulen että ihminen on aivan mittaamattoman syvä ja rikas, että hän on niin kuin luonto, joka on aina nuori ja vain kehityskausia vaihtaa. Luulen että kaikki, mitä minulle on tätä ennen tapahtunut, on ollut vain kuin keväisen mahlan kuohua. Ja nyt vasta on tullut kesä, se tyyni, lämmin ja onnellinen kesä. Minä olen ollut kuin sadun linna, jonka valtasaliin ei kellään ole ollut  avainta. Vain sinulla oli avain - muut ovat olleet esikamareissa, sinä vasta saliin astuit."

Kun tukkilaiset etenivät Nuolijokea Kohisevan kylälle asti, tuli vastaan joen kuuluisin koski. Eikä aikaakaan, kun kahden tukkilaisjoukon päälliköt löivät vetoa tuon mahdottomana pidetyn kosken valloittamisesta. Olavi oli tietysti oman porukkansa laskija, toisen porukan edustaja oli "punatakkinen". Kylänvanhin uhkasi päälliköitä oikeuteen viemisellä ellei vetoa peruta, sillä viisi miestä oli Kohisevan yrittänyt laskea ja viisi raatoa oli alajuoksulta naarattu. Veto peruttiin, mutta laskijoiden ylpeydelle leikin heittäminen kesken ei tietenkään sopinut. 

Kohisevan kylässä oli Olaville toinenkin haaste, Moision talon tytär, Kyllikki, joka oli kuuluisa siitä, että kenenkään letti ei heilahda niin komeasti eikä kukaan nuorukainen ole voinut kehua saaneensa edes muruista hänen säihkyvien silmiensä säteistä. Ennen koskenlaskukilpailua tyttö nakkeli Olavillekin niskojaan, mutta voiton jälkeen päädyttiin tilanteeseen, jossa Olavi kävi jopa tytön isälle vakavista aikeistaan puhumassa, uskoen tosin ettei tukkilaisjätkänä saa myöntävää vastausta ison talon ylpeältä isännältä. Ja niinhän siinä kävi, että Olavi lähti kylästä enempiä puhelematta, vain hattua hyvästiksi heilauttaen ja tukin selkään hypättyään viritteli laulun, ennen kuulemattoman, ja kyläläiset tajusivat että koskenlaskija laulaa itsestään, suruistaan ja tulipunakukasta jossa on murheen juuri.

Laulu tulipunaisesta kukasta on yhdenlainen Don Juan -tarina johon kirjaikija ammensi paljon omasta nuoruudestaan. Tarinaa kertoo "kaikkitietävä", välillä puhuvat kukat ikkunalaudalla, välillä hongat joita mies käy kirveellä kaatamaan. Olavi riitaantuu isänsä kanssa, hylkää sukunsa ja lähtee maankiertäjäksi, Olavin tapauksessa tukkijätkäksi. Raikulipojan elo on huoletonta, lempi leiskuu ja komea nuori mies saa kellistettyä kenet haluaa, kunnes tarinaan tulee käänne ja Moision tytär jää valloittamatta. Tosin Kyllikki olisi hänet ottanut, isä vain ei tyttärelleen moista tukkijätkää huolinut. Olavi jatkaa matkaansa, ehtii äitinsä kuolinvuoteelle, parantaa tapansa, aloittaa uudenlaisen elämän ja tulee vasta sitten yhteiskunnan hyväksytyksi jäseneksi ja osaksi sukupolvien jatkumoa. Kirja on siis hyvin pateettinen, perinteisiä arvoja kunnioittava, "suomifilmimäinen" oman aikansa edustaja. 

Toisaalta kirjaa pidettiin ilmestyessään 1905 jonkinlaisen kuohahduksen arvoisena, olihan se eroottisudellaan totuttuja rajoja ylittävä ja siinä on esimerkiksi luku, jossa Olavi käy bordellissa. Linnankosken novelli Hilja, maitotyttö (1913) ja varsinkin Anneli Saulin eroottisuudellaan kohahduttava roolityö (1953 elokuvassa) oli kuitenkin vielä kaukana tulevaisuudessa. 

Laulu tulipunaisesta kukasta on käännetty useille kielille, filmatisoitu Ruotsissa kolme kertaa, meillä kahdesti (ohjanneet Teuvo Tulio ja Mikko Niskanen), esitetty vuosikymmenten saatossa lukuisten teattereiden lavoilla ja edelleen se kuuluu perinteiseen kesäteatteriohjelmistoon, ja pienenä knoppina, esimerkiksi vuonna 2005, jolloin Tampereen Pyynikin kesäteatterin kuuluisa pyörivä katsomo sai katteen, esitettiin juurikin kirjaan perustuvaa Tulipunakukkaa.

Johannes Linnankoski on taiteilijanimi, alkujaan salanimi, jolla Vihtori Peltonen lähetti tulevan esikoiskirjansa Ikuinen taistelu käsikirjoituksen Werner Söderströmille, vaimonsa puhtaaksikirjoittamana ettei käsialaa tunnistettaisi. Linnankoski halusi pysytellä mahdollisimman pitkään tunnistamattomana, sillä hän oli kustantamoon työsuhteessa kääntäjänä sekä tietokirjailijana. 1903 julkaistu Ikuinen taistelu herättikin huomiota osittain tämän salamyhkäisyyden takia ja nimimerkin taakse epäiltiin piiloutuneen jonkin jo hyvin tunnetun kulta-aikamme merkkimiehen. Laulu tulipunaisesta kukasta on Linnankosken toinen teos joka teki hänestä kirjailijana tunnetun niin Suomessa kuin ulkomailla.

Kuva: Wikipedia