Sivut

Sivut

perjantai 31. heinäkuuta 2020

Johannes Linnankoski: Laulu tulipunaisesta kukasta


Johannes Linnankoski: Laulu tulipunaisesta kukasta
Weilin & Göös, 1987 (kokoelma, toimittanut Panu Rajala
Julkaistu ensimmäisen kerran 1905, Wsoy

Kirja on osa Linnankosken kokoelmaa, joka on lainattu Tampereen kaupunginkirjastosta.

Tukinuittajana Olavi oli nokkela ja rohkea, ainoa jolle päällikkö luotti vaikean suman purkamisen. Ensimmäinen valloitus tukkilaisena oli Tumma tyttö, neito jota kukaan oman kylän pojista ei ollut saanut edes kädestä pitää. Olavin päästyä tämän aittaan ei ollutkaan ihme, että muut tukkilaiset häneen suivaantuivat ja telkesivät oven niin, että kaikille kiinni jäisivät yöllisistä puuhistaan, jolloin Olavi tulistui taas ja nyrkit puhuivat.

"Ja te paimennatte tytön kunniaa, te jotka vaanitte yökaudet hänen ikkunansa takana - kauniita paimenia totta vie! Tietäkää nyt, niin monta kuin teitä on: minä menen minne menen, vaikka ruhtinattaren makuuhuoneeseen, ja minä käyn myös sitä tyttöä katsomassa jokainoa yö, niin kauan kuin tässä kylässä viivyn. Ja minä vannon, niin totta kuin kävelen omilla jaloillani: jos yksikään pää ilmestyy ikkunan taakse, jos kukaan uskaltaa lausua hänestä halventavan sanan nyt tai vasta, tai heittää ivallisen silmäyksen, sen minä isken tuohon - eikä hän ikänä nouse!"

Tumma tyttö oli siis valloituksista ensimmäinen ja sen jälkeen tyttöjä seurasi toisensa jälkeen, aina kun tukkilaiset siirtyivät seuraavaan kylään kiinnostui Olavi uudesta silmäparista ja hameenhelmasta. Tyttöjä kuvattiin Olavin heille antamilla hellittelynimillä, kuten Annansilmä, Pihlajanterttu, Tuomenkukka ja Elämänlanka.

"Tiedätkö, Elämänlanka, mitä minä luulen? Minä luulen että ihminen on aivan mittaamattoman syvä ja rikas, että hän on niin kuin luonto, joka on aina nuori ja vain kehityskausia vaihtaa. Luulen että kaikki, mitä minulle on tätä ennen tapahtunut, on ollut vain kuin keväisen mahlan kuohua. Ja nyt vasta on tullut kesä, se tyyni, lämmin ja onnellinen kesä. Minä olen ollut kuin sadun linna, jonka valtasaliin ei kellään ole ollut  avainta. Vain sinulla oli avain - muut ovat olleet esikamareissa, sinä vasta saliin astuit."

Kun tukkilaiset etenivät Nuolijokea Kohisevan kylälle asti, tuli vastaan joen kuuluisin koski. Eikä aikaakaan, kun kahden tukkilaisjoukon päälliköt löivät vetoa tuon mahdottomana pidetyn kosken valloittamisesta. Olavi oli tietysti oman porukkansa laskija, toisen porukan edustaja oli "punatakkinen". Kylänvanhin uhkasi päälliköitä oikeuteen viemisellä ellei vetoa peruta, sillä viisi miestä oli Kohisevan yrittänyt laskea ja viisi raatoa oli alajuoksulta naarattu. Veto peruttiin, mutta laskijoiden ylpeydelle leikin heittäminen kesken ei tietenkään sopinut. 

Kohisevan kylässä oli Olaville toinenkin haaste, Moision talon tytär, Kyllikki, joka oli kuuluisa siitä, että kenenkään letti ei heilahda niin komeasti eikä kukaan nuorukainen ole voinut kehua saaneensa edes muruista hänen säihkyvien silmiensä säteistä. Ennen koskenlaskukilpailua tyttö nakkeli Olavillekin niskojaan, mutta voiton jälkeen päädyttiin tilanteeseen, jossa Olavi kävi jopa tytön isälle vakavista aikeistaan puhumassa, uskoen tosin ettei tukkilaisjätkänä saa myöntävää vastausta ison talon ylpeältä isännältä. Ja niinhän siinä kävi, että Olavi lähti kylästä enempiä puhelematta, vain hattua hyvästiksi heilauttaen ja tukin selkään hypättyään viritteli laulun, ennen kuulemattoman, ja kyläläiset tajusivat että koskenlaskija laulaa itsestään, suruistaan ja tulipunakukasta jossa on murheen juuri.

Laulu tulipunaisesta kukasta on yhdenlainen Don Juan -tarina johon kirjaikija ammensi paljon omasta nuoruudestaan. Tarinaa kertoo "kaikkitietävä", välillä puhuvat kukat ikkunalaudalla, välillä hongat joita mies käy kirveellä kaatamaan. Olavi riitaantuu isänsä kanssa, hylkää sukunsa ja lähtee maankiertäjäksi, Olavin tapauksessa tukkijätkäksi. Raikulipojan elo on huoletonta, lempi leiskuu ja komea nuori mies saa kellistettyä kenet haluaa, kunnes tarinaan tulee käänne ja Moision tytär jää valloittamatta. Tosin Kyllikki olisi hänet ottanut, isä vain ei tyttärelleen moista tukkijätkää huolinut. Olavi jatkaa matkaansa, ehtii äitinsä kuolinvuoteelle, parantaa tapansa, aloittaa uudenlaisen elämän ja tulee vasta sitten yhteiskunnan hyväksytyksi jäseneksi ja osaksi sukupolvien jatkumoa. Kirja on siis hyvin pateettinen, perinteisiä arvoja kunnioittava, "suomifilmimäinen" oman aikansa edustaja. 

Toisaalta kirjaa pidettiin ilmestyessään 1905 jonkinlaisen kuohahduksen arvoisena, olihan se eroottisudellaan totuttuja rajoja ylittävä ja siinä on esimerkiksi luku, jossa Olavi käy bordellissa. Linnankosken novelli Hilja, maitotyttö (1913) ja varsinkin Anneli Saulin eroottisuudellaan kohahduttava roolityö (1953 elokuvassa) oli kuitenkin vielä kaukana tulevaisuudessa. 

Laulu tulipunaisesta kukasta on käännetty useille kielille, filmatisoitu Ruotsissa kolme kertaa, meillä kahdesti (ohjanneet Teuvo Tulio ja Mikko Niskanen), esitetty vuosikymmenten saatossa lukuisten teattereiden lavoilla ja edelleen se kuuluu perinteiseen kesäteatteriohjelmistoon, ja pienenä knoppina, esimerkiksi vuonna 2005, jolloin Tampereen Pyynikin kesäteatterin kuuluisa pyörivä katsomo sai katteen, esitettiin juurikin kirjaan perustuvaa Tulipunakukkaa.

Johannes Linnankoski on taiteilijanimi, alkujaan salanimi, jolla Vihtori Peltonen lähetti tulevan esikoiskirjansa Ikuinen taistelu käsikirjoituksen Werner Söderströmille, vaimonsa puhtaaksikirjoittamana ettei käsialaa tunnistettaisi. Linnankoski halusi pysytellä mahdollisimman pitkään tunnistamattomana, sillä hän oli kustantamoon työsuhteessa kääntäjänä sekä tietokirjailijana. 1903 julkaistu Ikuinen taistelu herättikin huomiota osittain tämän salamyhkäisyyden takia ja nimimerkin taakse epäiltiin piiloutuneen jonkin jo hyvin tunnetun kulta-aikamme merkkimiehen. Laulu tulipunaisesta kukasta on Linnankosken toinen teos joka teki hänestä kirjailijana tunnetun niin Suomessa kuin ulkomailla.

Kuva: Wikipedia

14 kommenttia:

  1. Luin tämän kolmanteen klassikkohaasteeseen. Laulu tulipunaisesta kukasta on todellinen suomalainen klassikko, tukkilaisineen kaikkineen.

    VastaaPoista
  2. Omalla tavallaan komea kotimainen klassikko. Olen tämän joskus vuosia sitten lukenut, mutta kovin pysyviä muistijälkiä kirjasta ei jäänyt... ei tosin traumojakaan. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Komea on ihan passeli sana tähän. Tulee mieleeni Sillanpään Ihmisiä suviyössä, joka on vähän samantyylinen. Siitä on vieläkin aika vahva muistijälki, vaikka luin sen jo viisi vuotta sitten. Sen kielikin teki minuun vaikutuksen.

      Poista
  3. En ole Linnankoskelta mitään lukenut eli tässä olisi kyllä aukkoa paikattavaksi. En tiedä, missä määrin jaksaisin tällaista "mättähältä mättähälle" -tyylistä kirjaa. :D Toisaalta lainaustesi perusteella tämän voisi kyllä ihan kielensä takia lukea. Tykkään vanhasta suomen kielestä ja kielikuvista.

    VastaaPoista
  4. Siinä on oman aikansa kasvutarina, kun nuori mies ei saa kotona tehdä mitä haluaa (riidassakin kyse on naisesta) ja lähtee ovet paukkuen, kiertelee aikansa maailmaa ja kohdattuaan sopivan vastuksen kasvaa aikuiseksi. Se pitää vaan lukea niin oman aikakautensa luomuksena, eihän se sillä tapaa ole aikaa kestänyt kun yhteiskunta ja ihmiset on niin paljon muuttuneet, mutta toisaalta kyllä sitä nykypäivänäkin osataan ovenkarmeja paukuttaa ja ihmisiä hyväksikäyttää, että siinä mielessä taas tätäkin päivää. Mutta enemmän pidin Sillanpään vähän vastaavasta, Ihmiset suviyössä, kieli oli niin kaunista.

    VastaaPoista
  5. Kiinnostavan oloinen kirja! Itse en ole tukkijätkistä lukenut tai katsonut elokuvia, joten siksikin tämä kiinnostaa. Voisinkin ottaa tämän teoksen lukulistalleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä sitten lukuun ja jokin vanha mustavalkoelokuva täydentämään kokemusta :)

      Poista
  6. Kiitos tämän klassikon esittelystä. Siis klassikko tämä kirja todellakin on. On kirja ollut minunkin lukulistallani aikoja sitten, mutta enpä juuri paljoa siitä muistanut. Tuossa tukkilaishommassa on jotakin todella nostalgista. Hyvä valinta klassikkohaasteeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan meillä tuo tukkilaisromantiikka ollut joskus voimissaan. Kieltämättä nostalgista, mutta varmasti on ollut myös kuluttava elämäntapa.

      Poista
  7. Olen lukenut tämän pariin otteeseen ja muistan, että lukukokemus on ollut hyvin erilainen eri lukukerroilla. Juuri niitä tarinoita, joiden suhtautumiseen oma elämänkokemus vaikuttaa paljon. Olisikin ihan mielenkiintoista lukea kirja jälleen muutaman vuoden vanhempana ja katsoa, mitä mieltä nyt olisin 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hyvinkin olla noin. Minä en muista olenko nähnyt edes yhtäkään elokuvaversiota ennen tämän lukemista.

      Poista
  8. Klassikko- ja elokuva-ainesta. Olisikohan tämä suomalaisen romaanin ennätys? Laulu tulipunaisesta kukasta on filmattu peräti viisi kertaa + päälle vielä yksi lyhytelokuva. Kolme pitkistä elokuvista on tuotettu Ruotsissa. Ensimmäisen ohjasi jo vuonna 1919 suomalaissyntyinen Mauritz Stiller. En ole lukenut kirjaa enkä mitään muutakaan Linnankoskelta, mutta erinomainen valinta sinulta klassikkohaasteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunhan kesäteatterit taas joskus pääsevät kunnolla toimimaan, tämän voisi nähdä jossain livenäkin. En ole yhtään kärryillä muiden tunnettujen suomalaisteosten filmausmääristä ulkomailla, mutta kyllä tämä lie kärkipäässä.

      Poista