Maria Adolfsson: Harha-askel (Doggerland 1)

Maria Adolfsson: Harha-askel

Tammi, 2019

Suomennos: Sirkka-Liisa Sjöblom

Alkuteos: Felsteg, 2018

Lukija: Karoliina Kudjoi

Kesto: 15 h 32 min

Kuunneltu Nextoryn sovelluksessa.

Hän suunnittelee jokaisen liikkeensä voidakseen vikkelästi häipyä, kuuntelee raskasta hengitystä selkänsä takana, samalla kun itse hengittää pinnallisesti ja kuulumattomasti. Kertaa suunnitelman pikaisesti, torjuakseen ahdistuksen, joka velloo vatsassa. Sitten hän panee toimeksi. Henkäisee syvään, kurkottautuu ottamaan pikkuhousut ja keinottelee ne yhdellä liikkeellä jalkaansa. Hän nousee pystyyn varovasti jottei patja keinahda ja tuntee miten huone alkaa pyöriä. 

Helvetin idiootti. Miten pohjalle voikaan viisikymppinen nainen vaipua, Karen ajattelee toivoessaan ettei hänen pomonsa Jounas Smeed herää, kun hän hiippailee ulos hotellihuoneesta. Kun vielä muistaisi miten tänne päätyi, baarikierroksen päätteeksi kyllä, mutta kumman aloitteesta ja onko joku nähnyt heidän ottavan huoneen? Tuplaespresso, pari särkylääkettä ja unta kuuppaan omassa sängyssä tekisivät hyvää, mutta ensin pitää ajaa kotiin.

Kylätien loppupää kiertää vanhan kalatorin ja koukkaa sataman ohitse. Karen kääntyy tiukasta mutkasta ja matelee pitkää hiekkatietä, joka kulkee meren ja Langevikin harjun välissä. Valkoiset ja harmaat kivitalot kiipeävät ylös rinteitä ja rannalla tien toisella puolella laiturit ja ranta-aitat kurkottavat veteen. Kaikki kertoo siitä, että Langevikissä, kuten kaikissa muissakin Doggerlandin rannikkokylissä, asui aikoinaan melkein yksinomaan kalastajia ja merimiehiä, sekä yksi jos toinenkin luotsi. 

Nyt näissä taloissa asuu it-asiantuntijoita, kulttuurityöntekijöitä, öljynporausinsinöörejä sekä Karen Eiken Hornby, Doggerlandin saarivaltion keskusrikospoliisin komisario joka asuu kaksin kissansa Rufuksen kanssa.

Herättyään kännykän pirinään Karen tajuaa nukkuneensa puoli sunnuntaita. Jo kolme vastaamatonta puhelua poliisijohtaja Viggo Haugenilta. On tapahtunut murha, eräs kylän naisista on löytynyt kotoaan kuolleena. Sunnuntai tai ei, Haugen haluaa Karenin heti paikalle, kokoamaan tiimin ja johtamaan tutkintaa. Kun Karen ihmettelee miksi tehtävä annettiin hänelle, poliisijohtaja kertoo murhatun naisen olevan Susanne Smeed, Jounasin ex-vaimo.

"Ja vielä yksi juttu", poliisijohtaja viivyttelee kuin etsien oikeita sanoja.
"Kuten ymmärrät, tilanne on erittäin arkaluontoinen. En voi kyllin korostaa kuinka tärkeää on, että pidät mahdollisimman matalaa profiilia. Jätät median minun huolekseni, ei spontaaneja lausuntoja, eikä mitään muitakaan. Niin, pidät suun supussa. Yksinkertaisesti. Tuliko riittävän selväksi, Eiken?"
Haista kusipää paska, Karen ajattelee. "Aivan riittävän", hän vastaa. 

Karenin yleneminen Doggerlandin poliisivoimissa oli törmännyt lasikattoon. Edellinen pomo oli pitänyt Karenia luonnollisena seuraajanaan kun jäisi eläkkeelle, mutta poliisijohtaja harmillisesti kuoli vähän ennen eläköitymistään. Sen jälkeen Karen oli säännöllisesti ohitettu milloin milläkin tekosyyllä, viimeksi juuri Jounas oli mustana hevosena vienyt paikan hänen edestään. Hänen pahin syntinsä oli ollut muuttaa välillä pois Doggerlandista ja se oli paha se.

Välillä palataan Doggerlandiin 1970-luvulla, kun Per vaimonsa ja muutaman heidän ystävänsä kanssa on irtautunut oravanpyörästä ja muuttanut saarelle muodostaen yhdessä kommuunin maataloon, jonka Perin vaimo on yllättäen perinyt. On selvää, että kommuuni liittyy jotenkin murhattuun naiseen, mutta mikä on kytky?

Kun aletaan tutkia mahdollisia motiiveja, ehdokkaita Susannen murhaajaksi riittää. Jounasin ja Susannen riidat ovat jatkuneet eron jälkeenkin ja tytär Sigrid muutti omilleen jo kuusitoistavuotiaana, eikä ole pariin vuoteen ollut juurikaan tekemisissä äitinsä kanssa. Doggerlandissa on vieraillut pikkuristeilijä jossa on ollut lähes 200 matkustajaa, kaipa heidänkin tauatojaan pitäisi edes muodon vuoksi tutkia. Susannen työpaikan, vanhainkodin, työntekijöitä pitää myös jututtaa. Olipa Susanne taistellut myös tuulimyllyjä vastaan, kirjaimellisesti. 

Tietysti tuulivoimalla on ollut hintansa. Suurissa osissa saarivaltakuntaa lintukanta on romahtanut ja huhutaan, että voimayhtiöillä on työntekijöitä joiden tehtävänä on kerätä silpoutuneita vesilintuja turbiinien alta, mutta siitä puhuvat vain harvat.
Tuulivoimayhtiö tuottaa rutkasti rahaa ja koska se on puoliksi valtio-omisteinen, Doggerlandin talous on kahdenkymmenen viime vuoden aikana kohentunut selvästi. Tästä tilanteesta useimmat tuntuvat olevan valmiita katsomaan läpi sormien sitä, että puolet voitosta sujahtaa riskisijoittajien taskuun.
Susanne Smeed oli ollut ilmeisesti toista mieltä.

Tässä kirjassa oli monta kiinnostavaa yksityiskohtaa, miksi valitsin juuri sen kuunneltavaksi. Ensinnäkin tapahtumapaikka, Doggerland joka on todella ollut olemassa, joskin vajonnut mereen aikoja sitten. Toiseksi kirjan kuvailtiin olevan skandi- ja brittidekkarin väliltä, aivan kuten Doggerlandin sijainti kartalla. En ole toistaiseksi lukenut yhtään skandidekkaria, joten ajattelin tämän olevan varovainen tutustuminen siihen genreen. Kolmas syy oli aikahyppely '70-luvulle, jolloin vihjattiin tapahtuneen jotain mahdollisesti rikokseen liittyvää. 

Valitettavasti kirja oli kuin jakso jotain poliisisarjaa, jossa ensin tapahtuu rikos jota tiimin eri jäsenet omilla tahoillaan tutkivat ja välillä tavataan neukkarissa ja palaveerataan läpi mitä kukakin on saanut selville ja mitä kenenkin pitää seuraavaksi tehdä, missä käydä ja ketä jututtaa. Minusta se on tylsintä dekkarigenreä mitä olla voi, olen enemmän psykologisen jännityksen ystäviä. Onneksi kirjan loppupuolella, kun 1970-luvun tapahtumat paremmin aukeavat, kirjaan tuli sitä varsinaista jännitystäkin. Bonusta tuli myös Karenin oman menneisyyden mukaan ottamisesta. 15,5 tuntia oli kuitenkin liikaa, olisin tiivistänyt pari kolme tuntia pois.