Sivut

Sivut

torstai 12. joulukuuta 2019

Kirjabloggaajien joulukalenterin luukku 12: Tunnelmallinen Talvikirja



Kirjabloggaajien joulukalenteri on edennyt nyt jo puoleenväliin ja olemme saaneet lukea toinen toistaan hienompia postauksia. Edellinen, 11:nnen päivän luukku aukesi Kartanon kruunaamaton lukija -blogissa ja numeron 13 löydätte Kirsin book clubista. Lista kaikista joulukalenterin luukuista löytyy puolestaan Oksan hyllyltä -blogista, josta joulukalenteri tänä vuonna lähti liikkeelle. 

Valitsin omaan luukkuuni uuden, upeasti kuvitetun Talvikirjan jonka takana on parivaljakko Maija Tiensuu ja Annabelle Antas. Tiensuu on espoolainen freelancetoimittaja joka on kirjoittanut sisustus- ja lifestylelehtijuttuja jo 14 vuoden ajan. Annabelle Antas on Englannista kotoisin oleva valokuvaaja, joka on asunut nyt kuusi vuotta Suomessa ja inspiroitunut skandinaavisesta elämäntyylistä. Kaksikko on yhdessä tehnyt aiemmin kirjan Rakas rintamamiestalo joka ilmestyi keväällä 2018. Nyt he ovat liittäneet taitonsa yhteen julkaisemalla Talvikirjan -inspiroidu ja nauti talvikuukausista.




Talvikirjassa on ikään kuin kaksi linjaa. Ensinnäkin se sisältää leipomis- ja ruokaohjeita sekä monipuolisia askarteluvinkkejä jaoteltuna marras-, joulu-, tammi- ja helmikuulle. Toisena siinä esitellään 20 tapaa nauttia talvesta. Osa ruokaohjeista on talvisia kuten kukkakaalikeitto ja tikkupullat, osa sopisi mihin vuodenaikaan vain kuten mutakakku, aamiaiscroissantit tai smoothie. Joulukuun ohjeissa on huomioitu joulunaika glögin ja perinteisten piparkakkujen muodossa. 

Halusin kokeilla jotain kirjan ohjeista ja päädyin mutakakkuun jota en ollutkaan vuosiin leiponut. Tämä ohje ei vaadi leipurintaitoja, kunhan sulattaa voin ja sekoittaa muut aineet mukaan :) Se on myös nopeasti tehty jos saat viestin että olet saamassa pian yllätysvieraita, uunissakin se viettää vain 15 minuuttia. 




Kirjan tekijät haluavat muistuttaa siitä, että vaikka varsinkin Etelä-Suomen vesi- ja räntäsateiden ja luonnon harmauden keskellä talvi saattaa monesti tuntua ankealta ja pimeältä, talvi on kuitenkin niin paljon enemmän kuin vain selviytymistä päivästä toiseen. Lopulta kaikki on kiinni mielentilasta. Kun se on oikeanlainen talvikuukausia varten, arjen pienet asiat ja pienetkin yksityiskohdat, läsnäoleminen ja oman ajan ottaminen, voivat auttaa ottamaan ilon irti ja ylläpitämään riittävää energiatasoa, ettei pitkinä talvikuukausina vaivutakaan talvihorrokseen. 

Maija ja Annabelle ovat keränneet kirjaan ideoita ja inspiraatioita kuinka voisi löytää näitä talven positiivisia puolia omaan elämäänsä ja he toivovat, että näiden vinkkien myötä lukija voisi löytää iloa eikä enää toivokaan talven vain katoavan mahdollisimman pian pois.

Näin joulukuussa näistä ideoista löytyy muun muassa lämpimät juomat, itselleen tai lahjaksi leipominen, villasukat jalassa lempiviltin alle käpertyminen, sekä kirjoittaminen ja nimenomaan käsin kirjoittaminen, sillä se aktivoi aivoja koneella kirjoittamista enemmän. Pidä päiväkirjaa tai kirjoita kortti ja jos kirjoittaminen ei luonnistu, soita sukulaiselle tai ystävälle jota et ole nähnyt pitkään aikaan. Sähköpostiaika ja tekstiviestit ovat vähentäneet sitä perinteistä puhelimessa puhumista, mutta kyllä läheisesi edelleen kaipaavat kuulla ääntäsi.



Kirjabloggaajana oma joulunalusaikani täyttyy toki kirjoista. Aivan viime aikoina, pitkän harkinnan jälkeen, olen tutustunut äänikirjoihin ja kuuntelen parhaillaan ensimmäistä. Useampi on kuitenkin jo kirjastosta varattuna. Toinen lempiharrastuksistani on leipominen ja näin joulun alla esimerkiksi kahvikakkuja tulee leivottua useampia ja usein ne ovat mausteisempia kuin kesäkauden kakut. Taatelikakku ja hedelmäkakut ovat myös suosikkejani. Kolmas rakas harrastus johon tarvitsen mieheni mukaan, on kirjassakin esitelty lautapelit.



Näin joulukuussa olemme muun muassa maankaltaistaneet Marsia (Terraforming Mars), ihailleet upeaa lintukuvitusta (Wingspan) ja rakentaneet laatoista värikästä palatsia (Maharani). Vaikka pääkaupunkiseudun kirjastojen lautapelikokoelmia ei täällä päihitetäkään, myös Pirkanmaan kirjastojen valikoimissa on kiitettävästi lautapelejä myös harrastajille, ettei ihan jokaista kiinnostavaa peliä tarvitse omiin kokoelmiin ostaa. Suosittelen lämpimästi lautapelejä talvi-iltoihin ja pitkiin joulunpyhiin!

Toivon kaikille Kirjabloggaajien joulukalenteria lukeville lämmintä ja stressitöntä joulunodotusta <3


8 kommenttia:

  1. Onpa kaunis talvikirja. Ja niin kauniit ja tunnelmalliset kuvat. Ihanaa joulun odotusta sinulle!

    VastaaPoista
  2. Ihana talvikirja ja upeita villasukkia vilisee kuvissa, samoin herkullisen näköinen kakku. Oikein jouluinen bloggaus.
    Kirjastojen äänikirjavalikoimat ovat kasvaneet mahtavasti. Kuunnellaan niitä pitkillä automatkoilla yhdessä miehen kanssa. Kotona hän kuuntelee toisinaan kamalia sotakirjoja. Minulle sopii parhaiten kirjat, joista näen tekstin, ja joissa voin aina palata taaksepäin nauttimaan upeista kielikuvista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mai!

      Meillä mies kuuntelee vanhoja Knalli ja sateenvarjoja työmatkoilla autossa. Ehkä saan hänetkin vielä houkuteltua äänikirjoihin :)

      Poista
  3. Voi miten viehättävältä vaikuttava kirja!
    Minä alan olla varsinainen äänikirjojen suurkuluttaja. Liikun paljon paikasta toiseen ja usein kuuntelen samalla äänikirjaa. Se on minulle antoisa tapa lisätä viihtyvyyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vaan olekin!

      Kiva nähdä miten sitten jatkossa, tuleeko tästä pidempi suhde vai salamarakkaus äänikirjojen maailmassa :)

      Poista
  4. Onpa ihana idea tuollainen Talvikirja! <3 Siihen voisi oikeasti tutustua. Siis kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin. Heti kun näin sen kirjaston uutuuksissa, tiesin että tuon valitsen :) Talvi on jotenkin niin sellaista tunnelmoinnin aikaa <3

      Poista