Riitta S. Latvala: Sodan jälkeen sarastus

Riitta S. Latvala: Sodan jälkeen sarastus
Robustos, 2018

404 sivua

Eletään elokuuta 1946. Sota on vienyt viisi vuotta lähes nelikymppisen Mandin elämästä, mutta nyt on jälleenrakennuksen aika. Mandi on yksinhuoltaja, mutta hänen miehensä ei ole kaatunut sodassa vaan Mandi on jättänyt miehensä ja ottanut tästä eron.

Lapsia Mandilla on neljä. Vanhimmainen Sanni, joka on apulaisena konditoriassa ja kuopus, taaperoikäinen Anna-Maria sekä kaksi poikaa jotka ovat kesänvietossa Ruotsissa, perheessä jossa pojat ovat olleet jo sotalapsina. Mandia on jo alkanut kaduttaa koko ruotsinkesä, vaikka ensin tuntui hyvältä ajatukselta tarjota pojille loma vauraammassa ympäristössä. Ruotsin-mamma on kuitenkin lähettänyt Mandille huolestuttavan kirjeen, jossa kertoo perheen halusta adoptoida pojat ja Mandia pelottaa, ettei saa lapsiaan enää takaisin. Hän on kuullut tapauksista, joissa Ruotsin sosiaaliviranomaiset ovat yksipuolisesti päättäneet, että lasten on parempi jäädä Ruotsiin. 

Sodan päätyttyä Käpylään on rakennettu kerrostaloja perheille ja yh-äitinä Mandia on lykästänyt saatuaan vuokrakodin uudelta asuinalueelta. Neljässä kerrostalossa asuu vähän toistasataa perhettä joissa on paljon lapsia, viitisensataa. Hellahuoneesta kerrostaloon muuttaminen oli luksusta, ei tarvitse kantaa vettä sisälle kun se tulee hanasta ja kylpyhuoneessa on paitsi vesiklosetti, jopa kylpyamme! 

Sodan jälkeen Suomi maksaa Neuvostoliitolle isoja sotakorvauksia ja Mandikin on ollut vuoden alusta töissä konepajalla jossa rakennetaan sotakorvaustuotteita, vetureita ja junanvaunuja. Vaatteista ja tavaroista on pulaa ja elintarvikkeetkin ovat edelleen kortilla. Mandin pihapiirissäkin kaikki tuntuvat kyttäävän toisten asioita ja tekemisiä, kun esimerkiksi Mandi saa vähän ylimääräisiä kananmunia, tuntuu se kiinnostavan monia niin että Mandia alkavat jo mahdolliset seuraukset hirvittää. Mandi näkee myös etiäisiä ja kuivaa yrttejä joilla lääkitsee naapuruston pikkuvaivoja. Siitäkin tuntuu moni ulkopuolinen olevan oudon kiinnostunut. 

Uusien naapureiden joukossa Mandi on tutustunut Elleniin, joka on niinikään neljän lapsen yksinhuoltaja. Nyt pihapiirissä kiertää kuitenkin sitkeä juoru, jonka mukaan Ellen on lähtenyt ja jättänyt lapsensa heitteille. Mandi pääsee auttamaan lapsia, kun Ellenin pesueen vanhin, Sannin ystävä ja samassa konditoriassa työskentelevä Laila, uskoutuu Mandille, joskin niukasti ja vastentahtoisesti. Selviää, että Ellen on käynyt töissä kaupungilla ja lähettänyt lapsille rahaa kirjeessä, mutta nyt uutta kirjettä ei ole tullut ja Lailan vähäiset palkkarahat menivät vuokraan. Mandi alkaa etsiä Elleniä.

Kahviossa Laila ojensi osoitelappusensa, sysäsi Mandin käteen taitellun ruutupaperinpalan kuin kytevän kekäleen. Olisiko Ellen sekaantunut johonkin hämäräperäiseen, josta Laila on saanut vihiä?
Nopea silmäys paljasti, että salaperäinen seilori asuu Kalevankadulla, entisellä Vladimirinkadulla. Samoilla kulmilla Mandi asui pikkulapsena ennen muuttoa kartanolle. 
Lappusen osoite jäi oolttelemaan häntä, veti puoleensa kuin höyryveturi Anna-Mariaa. Niitä kulmia herrasväet vanhastaan karsastivat, satamien ja kapakoiden läheisyys oli tuonut alueelle lisävärinsä.
Senkö takia Mandi epäilee nyt Elleniä hämäristä yhteyksistä?

Minulle selvisi vasta jonkin matkaa kirjaa luettuani, että Sodan jälkeen sarastus on jatko-osa Latvalan romaanille Taivaanrantojen maalari, joka sijoittuu 1910-30 -luvuille. Juurikin Mandin kelvoton aviomies on tuo taivaanrannanmaalari. Tämän uusimman pystyy toki lukemaan itsenäisenä romaanina mutta siinä on vähän väliä viittauksia aiempiin tapahtumiin mikä oli siinä mielessä äesyttävää, että olisin mielelläni lukenut tuon Taivaanrannan maalarin ensin, joten jos on mielenkiintoa lukea molemmat kirjat, niin kannattaa aloittaa siitä vanhemmasta.

Kirjassa on kevyesti vanhanaikaisen salapoliisiromaanin piirteitä, kun Mandi tutkii Elleniin liittyviä johtolankoja. Alussa meinasin jopa hieman tuskastua siihen, että Mandiin ja muihin päähenkilöihin tutustumisen sijaan Mandi ravaa pitkin kaupunkia Elleniä etsimässä. Ärsytys tuli varmaankin siitä, etten ole lukenut ensimmäistä osaa jossa Mandi olisi tullut tutuksi.

Enimmäkseen teksti on arkista kerrontaa, mutta lähtee välillä laukalle, mikä tuntui vähän hassulta eikä välttämättä sopinut Mandin ajatusmaailmaan. Että Mandi miettii tuon Ellenin salaperäisen seilorin luona käymistä, istahtaa keittiönpöydän ääreen kahvikuppi seuranaan ja sitten huiskutellaan jo "ajatuspitsiä"?

Suomen valtuuskunta on lähdössä Pariisiin neuvottelemaan rauhansopimuksesta, lehti paljastaa. Mandin katse istahtaa otsikkoon, ja hän huiskuttaa ajatuspitsiä matkaan lähtijöille: terveisiä Pariisiin. Laivan kannelta vilkutetaan takaisin, ja eikös otsikko irtoa sivulta, lähtee liihottamaan kohti ruokahuoneen kattoa, tekee silmukan ja lentää ohi ikkunasyvennyksen kasvikeitaan. Mandi seuraa kirjaimien nauhaa ja kuvittelee, että rauhanvaltuuskunta on sinfoniaorkesteri juhlallisissa frakeissaan. Pian suomalaiset soittavat kuuluisien kapellimestareiden johdolla, pientä Suomea kuullaan maailman jättiorkesterissa, ja varmasti kaikki liikuttuvat kuulluista sävelistä. Riitasointujakin on, mutta toivon melodiat peittävät ne alleen.

Kaikkiaan kirja on kyllä aivan paikallaan, eihän näistä uudelleenrakennuksen vuosista kovin paljon ole romaaneja kirjoitettu. Voisin hyvin lukea enemmänkin. 

Kirjabloggaajien joulukalenterin luukku 12: Tunnelmallinen Talvikirja

Kirjabloggaajien joulukalenteri on edennyt nyt jo puoleenväliin ja olemme saaneet lukea toinen toistaan hienompia postauksia. Edellinen, 11:nnen päivän luukku aukesi Kartanon kruunaamaton lukija -blogissa ja numeron 13 löydätte Kirsin book clubista. Lista kaikista joulukalenterin luukuista löytyy puolestaan Oksan hyllyltä -blogista, josta joulukalenteri tänä vuonna lähti liikkeelle. 

Valitsin omaan luukkuuni uuden, upeasti kuvitetun Talvikirjan jonka takana on parivaljakko Maija Tiensuu ja Annabelle Antas. Tiensuu on espoolainen freelancetoimittaja joka on kirjoittanut sisustus- ja lifestylelehtijuttuja jo 14 vuoden ajan. Annabelle Antas on Englannista kotoisin oleva valokuvaaja, joka on asunut nyt kuusi vuotta Suomessa ja inspiroitunut skandinaavisesta elämäntyylistä. Kaksikko on yhdessä tehnyt aiemmin kirjan Rakas rintamamiestalo joka ilmestyi keväällä 2018. Nyt he ovat liittäneet taitonsa yhteen julkaisemalla Talvikirjan -inspiroidu ja nauti talvikuukausista.

Talvikirjassa on ikään kuin kaksi linjaa. Ensinnäkin se sisältää leipomis- ja ruokaohjeita sekä monipuolisia askarteluvinkkejä jaoteltuna marras-, joulu-, tammi- ja helmikuulle. Toisena siinä esitellään 20 tapaa nauttia talvesta. Osa ruokaohjeista on talvisia kuten kukkakaalikeitto ja tikkupullat, osa sopisi mihin vuodenaikaan vain kuten mutakakku, aamiaiscroissantit tai smoothie. Joulukuun ohjeissa on huomioitu joulunaika glögin ja perinteisten piparkakkujen muodossa. 

Halusin kokeilla jotain kirjan ohjeista ja päädyin mutakakkuun jota en ollutkaan vuosiin leiponut. Tämä ohje ei vaadi leipurintaitoja, kunhan sulattaa voin ja sekoittaa muut aineet mukaan :) Se on myös nopeasti tehty jos saat viestin että olet saamassa pian yllätysvieraita, uunissakin se viettää vain 15 minuuttia. 

Kirjan tekijät haluavat muistuttaa siitä, että vaikka varsinkin Etelä-Suomen vesi- ja räntäsateiden ja luonnon harmauden keskellä talvi saattaa monesti tuntua ankealta ja pimeältä, talvi on kuitenkin niin paljon enemmän kuin vain selviytymistä päivästä toiseen. Lopulta kaikki on kiinni mielentilasta. Kun se on oikeanlainen talvikuukausia varten, arjen pienet asiat ja pienetkin yksityiskohdat, läsnäoleminen ja oman ajan ottaminen, voivat auttaa ottamaan ilon irti ja ylläpitämään riittävää energiatasoa, ettei pitkinä talvikuukausina vaivutakaan talvihorrokseen. 

Maija ja Annabelle ovat keränneet kirjaan ideoita ja inspiraatioita kuinka voisi löytää näitä talven positiivisia puolia omaan elämäänsä ja he toivovat, että näiden vinkkien myötä lukija voisi löytää iloa eikä enää toivokaan talven vain katoavan mahdollisimman pian pois.

Näin joulukuussa näistä ideoista löytyy muun muassa lämpimät juomat, itselleen tai lahjaksi leipominen, villasukat jalassa lempiviltin alle käpertyminen, sekä kirjoittaminen ja nimenomaan käsin kirjoittaminen, sillä se aktivoi aivoja koneella kirjoittamista enemmän. Pidä päiväkirjaa tai kirjoita kortti ja jos kirjoittaminen ei luonnistu, soita sukulaiselle tai ystävälle jota et ole nähnyt pitkään aikaan. Sähköpostiaika ja tekstiviestit ovat vähentäneet sitä perinteistä puhelimessa puhumista, mutta kyllä läheisesi edelleen kaipaavat kuulla ääntäsi.

Kirjabloggaajana oma joulunalusaikani täyttyy toki kirjoista. Aivan viime aikoina, pitkän harkinnan jälkeen, olen tutustunut äänikirjoihin ja kuuntelen parhaillaan ensimmäistä. Useampi on kuitenkin jo kirjastosta varattuna. Toinen lempiharrastuksistani on leipominen ja näin joulun alla esimerkiksi kahvikakkuja tulee leivottua useampia ja usein ne ovat mausteisempia kuin kesäkauden kakut. Taatelikakku ja hedelmäkakut ovat myös suosikkejani. Kolmas rakas harrastus johon tarvitsen mieheni mukaan, on kirjassakin esitelty lautapelit.

Näin joulukuussa olemme muun muassa maankaltaistaneet Marsia (Terraforming Mars), ihailleet upeaa lintukuvitusta (Wingspan) ja rakentaneet laatoista värikästä palatsia (Maharani). Vaikka pääkaupunkiseudun kirjastojen lautapelikokoelmia ei täällä päihitetäkään, myös Pirkanmaan kirjastojen valikoimissa on kiitettävästi lautapelejä myös harrastajille, ettei ihan jokaista kiinnostavaa peliä tarvitse omiin kokoelmiin ostaa. Suosittelen lämpimästi lautapelejä talvi-iltoihin ja pitkiin joulunpyhiin!

Toivon kaikille Kirjabloggaajien joulukalenteria lukeville lämmintä ja stressitöntä joulunodotusta <3

Marraskuun lukuhaaste, 21.-30.11

Lukuhaasteen viimeinen kolmannes alkaa, saako nyt jo tuntea eräänlaista haikeutta?!

Tänne viimeiselle jaksolle siirtyessä minulla on kesken Heidi Köngäksen uusin, Mirjami, joka on itsenäinen jatko-osa edelliselle romaanille, Sandralle. 

21.11, 102 sivua Mirjami loppuun

Mirjami tuli luettua vauhdilla! 347 sivua kolmessa päivässä on minulle aika kova saldo. Kirja vaan vei niin mukanaan, ettei sivujen kääntelyä juuri huomannut. 

Samalla kertaa kun lainasin vippinä Mirjamin, sain lähikirjastoon passattuna kaksi vanhempaa kirjaa, Tytti Parrakselta ja Tuulikki Alstalta. Jälkimmäisen kirjoittaman Tiedän paikan armahan kansi näyttää nyt niin tutulta, ihan kuin olisin lukenut sen? Tartuinkin ensin Parraksen kirjaan Pieni hyvinkasvatettu tyttö, Anun kehityskertomukseen paremmassa perheessä jossa kaikki ei kuitenkaan kestäisi päivänvaloa.

22.11, 88 sivua Pieni hyvinkasvatettu tyttö 
23.11, 38 sivua Pht
24.11, 44 sivua Pht
25.11, 52 sivua Pieni hyvinkasvatettu tyttö loppuun

Kun aloin lukemaan Parraksen parisataasivuista kirjaa, ajattelin, että siinähän menee kaksi päivää. Juu ei. Miehellä alkoi pitkä vapaa ja se on tarkoittanut lautapelejä ja nimenomaan monikossa joka päivä. Lukuaika on ollut ihan satunnaista ja nukkumaan käydessä tulee melkeinpä se 30 sivua lisää luettua.

Nyt saan kuitenkin aloittaa uuden kirjan ja vaihtoehtoja riittää, sillä olen tehnyt niin ahkerasti varauksia kirjastoon, ja moni kirja joita olen jonottanut, on tullut yhtä aikaa luettavaksi ja niissä on tietysti jo uudet varaukset painamassa päälle...

Valitsin Riitta S. Latvalan Sodan jälkeen sarastus ihan sillä, että olen lukenut nyt muutamia sota-aikaan sijoittuvia romaaneja joten sodanjälkeinen aika kiinnostaa jatkumona. Eikä tästä 40-luvun loppupuolelta paljon kirjallisuutta löydykään, eikö näistä uudelleenrakennuksen ja sotakorvausten ajasta ole sitten yhtä lailla kiinnostavaa kirjoittaa.

26.11, 41 sivua Sjs
27.11, 40 sivua Sjs
28.11, 66 sivua Sjs
29.11, 45 sivua Sjs
30.11, 122 sivua Sjs

Viimeisellä kolmanneksella luettuja sivuja kertyi siis 638. Kun siihen ynnätään aiemmat marraskuussa luetut, tulee marraskuun saldoksi 2006 sivua mihin olen enemmän kuin tyytyväinen!