Venla Hiidensalo: Sinun tähtesi

Venla Hiidensalo: Sinun tähtesi

Otava 2017

479 sivua

Kun huomasin Venla Hiidensalon ottaneen kolmannen romaaninsa aiheeksi kansallistaiteilijamme Albert Edelfeldtin, innostuin välittömästi, sillä nuo kultakauden taiteilijat ja heidän elämänsä kiinnostavat minua isosti. 

Siinä on silti aina vaaransa, kun kirjailija lähtee luomaan kaikkien tuntemasta kansallissankarista miestä joka on verta ja lihaa ja jonka päähän laittaa ajatuksia ja tunteita ja jonka tekemäksi tekoja. Tällä kertaa en oikein tiedä mitä sanoisin sillä tämä kirja oli jotenkin niin täydellinen. Ostin täysin ja varauksettomasti Hiidensalon Edelfeldtin. 

Kannen kuva on kustantajalta, kirja on jo jatkanut matkaansa muiden luettavaksi. 

Mitä oikeastaan sanoa juonesta kun kaikki tuntevat Edelfeltin? Tiedämme että välillä hänellä oli luovuus kateissa, usein rahavarat vähissä. Saattaa kuulostaa hienolta, että Edelfelt vietti paljon aikaa Pariisissa, mutta sielläkin hän oli köyhä taiteilija. Pariisissa Edelfelt koki kuitenkin olevansa vapaampi kuin Suomessa. Hiidensalo esittää Edelfeltin taiteilijana, joka sai inspiraationsa rakastumisesta ja seksuaalisuudesta. Talvisessa Pariisissa oli Virginie, perheen Haikon huvilassa piikatytöt. 

Albert katseli ateljeensa ikkunasta. Hänen edellisiltana kokemansa äkillinen maalaamisen halu oli poissa. Loistavat kuvat silmäluomien takana muuttuivat yksitellen rumiksi ja elottomiksi kun hän yritti vangita ne kankaalle. Kaunein runo oli aina se, jota ei koskaan kirjoitettu, hän ajatteli, kaunein uni se, joka ei koskaan käynyt toteen. Kalu lepäsi pienenä ja surkastuneena reittä vasten ikään kuin vastalauseena hänen kaikille hyville päätöksilleen. Totuus oli, että hänestä ei ollut enää maalariksi.

Oman mielenkiintonsa romaaniin tuo myös se, miten paljon tilaa siinä annetaan Edelfeltin kolmesta siskosta nuorimmalle, Bertalle, hänen malleilleen niin Suomessa kuin Pariisissa sekä vaimolleen Ellanille. Jos Edelfelt kokee itsensä vapaaksi Pariisissa, Bertalla ja Ellanilla ei vastaavanlaista vapautta ollut tarjolla. Bertta olisi halunnut ryhtyä kirjailijaksi, Ellan olisi tahtonut opiskella yliopistossa. Vain Albert oli se joka pakkasi tavaransa ja lähti, koska pystyi ja sai lähdölleen oikeutuksen, koska ilman Pariisia ei syntynyt taidetta. 

Keskeneräiset taulut ympäröivät häntä kaikkialta kuin syytökset. ”Kaikki suuret tarinat kertovat siitä, miten ihminen yrittää välttää kohtaloaan. Toisaalta ilman ihmisen surkeita yrityksiä välttää sitä ei tarinoitakaan olisi”, Victor sanoi hänelle kauan sitten tärisevässä junavaunussa matkalla Venetsiasta Roomaan. ”Sinun tehtävänäsi on luoda tälle maalle tarina. Suomen tarina on kerrottava kansalle itselleen, jotta se ylipäätään tajuaisi olevansa olemassa. Kansa pitää saada näkemään itsensä jonakin, millä on kohtalo, jota välttääkseen sen on taisteltava viimeiseen asti. Tuo kohtalo, ystäväni, on Venäjä. Sinun kohtalonasi on puolestaan saada lukutaidoton väki näkemään itsensä kansana. Sinä tulet antamaan sille maalauksillasi kasvot ja sielun."