Kuvauspäivänä taivas ei ollut rikinkeltainen. |
Kjell Westö: Rikinkeltainen taivas
Alkuteos: Den svagelkula himlen
Otava, 2017
459 sivua
Sinä kesänä kun kertoja oli täyttämässä kymmenen vuotta, hänen vanhempansa vuokrasivat Metsätorpan kesäpaikakseen. Vuosi oli 1969. Poika sai syntymäpäivälahjaksi polkupyörän ja alkoi pyöräillä seudulla ympäriinsä. Ramslandetin halki kulki hiekkatie joka haarautui Ramsnäsuddiksi ja kapeammaksi Ramsvikin kartanoon johtavaksi tieksi. Kartanoa hallitsi vuorineuvos Rabell perheineen. Kyläkaupalla poika tutustuu kartanossa kesää vietäviin vuorineuvoksen lapsenlapsiin, Alexiin ja Stellaan. Alexin kanssa poika ystävystyy, mutta Stellaan hän aikanaan rakastuu.
Onnekas on se joka nuorena rakastuu sielunkumppaninsa. Stella ja minä saimme kokea sen onnen ja me uskalsimme laskea suojauksen ja rakastaa. Ehkä on helpompaa uskaltaa, kun ei vielä tiedä mitään rakkauden ihanuudesta eikä myöskään sen tuskasta. Ennen Stellaa olin kokenut todellista yhteyttä toiseen ihmiseen vain lapsena käydessäni sunnuntaiajeluilla Simcalla isän kanssa. Mutta Stellan kanssa yhteys oli syvempi. Se oli minun viattomuuteni aikaa ja kesti reilut viisitoista kuukautta. Muutaman harmaan syksyisen viikon aikana me sitten kadotimme uskomme. Silti me rakastimme toisiamme ja olimme yhdessä vielä monta vuotta. Mutta sitä minkä olimme kadottaneet emme saaneet enää takaisin.
Stellan kanssa on mahdotonta olla, mutta vähintään yhtä mahdotonta päästä irti. Perheestä alkaa paljastua synkkiä salaisuuksia ja kertoja joutuu vedetyksi niihin mukaan.
Heti ensi sivuille kirjailija heittää koukun. Pimeänä syysiltana kertojasta alkaa tuntua siltä että joku tarkkailee häntä pusikossa rivitalopihan ja rannan välissä. Pelokkaana hän menee tarkastamaan onko oikeassa ja näkee varjon, epätarkan ja hupparin hupun ylhäällä, hiipivän tiehensä. Kaksi viikkoa myöhemmin Alex Rabellia puukotetaan kadulla. Poliisin ratsiassa tekijän kotoa löytyy aseita, tarvikkeita pommin valmistukseen ja lista nimiä, muiden muassa Alex Rabell ja kertoja itse. Vasta sitten tarina lähtee liikkeelle päähenkilöiden lapsuudesta.
Alexin ja Stellan kanssa vietettyjen varhaisten vuosien yllä lepäsi kimallus. Oli myös syviä varjoja, minä ja muutama harva tiesimme niistä, mutta niin kauan kuin olin lapsi ja teini-ikäinen, käänsin katseeni pois ja yritin kiinnittää sen kaikkeen valoisaan ja kauniiseen. Nyt niillä kesillä on musta reunus, ja tiedän että se reunus oli niissä jo alusta asti. Minä en vain nähnyt sitä. Kun olin yksitoistavuotias ja raitiovaunu ajoi Dianapuiston kaivannon läpi Ullanlinnaan, olin liian pieni ymmärtämään mikä tekee saduista niin koskettavia: se että jokaisessa kunnon sadussa on äkkisyvää pimeyttä, ja se pimeys tulee menneisyydestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti