Blogihiljaisuus ja Eeva Rohas: Raivo

Jostain kummallisesta syystä kirjoista bloggaaminen jäi epämääräiselle tauolle, vaikka olen lukenut. Lukujumista ei siis ole ollut tällä kertaa kyse, vaan ennemminkin bloggausjumista. Toisaalta olen viime aikoina herännyt ikävöimään kirjoista kirjoittamista ja niinpä olen ajatellut jonkinlaisena kompromissina kirjoittaa lyhyitä ajatuksia talteen siitä mitä olen lukenut, ilman sen kummempaa yritystä analysoida lukemaani. Ehkä senkin aika vielä koittaa joskus. Tuosta tarpeesta pohtia lukemaansa on minun kohdallani seurannut myös se, että arvioitavia kirjoja on kertynyt jonoon odottamaan inspiraatiota niistä kirjoittamiseen ja kun luettavani ovat lainoja Pirkanmaan kirjastoista, on se tietysti tarkoittanut myös täysin turhaa kirjojen jemmaamista. Niinpä tempaisin ja palautin kerralla kaikki jemmaamani kirjat edes kuvaamatta niitä, joten kuvat nyt kustantajalta.

Eeva Rohas: Raivo
Otava 2018
270 sivua


Eeva Rohas oli minulle ennestään tuhtematon nimi enkä ollut Raivoon kiinnittänyt huomiota kirjakatalogeissakaan. Selailin vippihyllystä löytämäni kirjan ensimmäisiä sivuja ja totesin sen olevan nopealukuisen oloinen, juuri sopiva kirja ulkona paviljongin varjossa tänä oudon helteisenä toukokuuna luettavaksi. 

Oli se sitäkin, mutta myös paljon enemmän. Raivossa on useita päähenkilöitä. On Tuuli, joka kääntää työkseen kirjoja ja on erikoistunut unkarin kieliseen kirjallisuuteen. On Tuulin mies, Ilja, jonka luota Tuuli on kirjan alussa lähtenyt. Heidän tyttärensä, Luna, on juuri täyttämässä neljä vuotta. Myös Luna kertoo tarinaa omasta näkökulmastaan. Jäin monessa kohtaa miettimään, ettei kolme-neljävuotias osaa ajatella niin monimutkaisia asioita kuin Lunan kerrontaan oli laitettu, mutta päätin antaa sen olla häiritsemättä enempää. On vielä yksi perheen ulkopuolelta tuleva omaa tarinaansa kertova henkilö, Elena joka on alkoholisti. Tukiryhmässä Elena kohtaa Iljan joka tulee mukaan uutena ja pyytää Elenaa tukihenkilökseen ja sillä tavalla Elena tulee vedetyksi mukaan Iljan, Tuulin ja Lunan elämään. Mukana on myös paljon takautumaa, ajoilta kun nuori Tuuli oli juuri tavannut Iljan ja lähti kääntäjäkurssille Unkariin ja tutustui Liisaan, niin ikään unkarin kielen kääntäjään ja sillä tavalla kilpailijaan.

Kantta pidin huisin rumana, valitan. Toisaalta se tavallaan sopi kirjan makaaberiksi käyvää loppua kohden, kun niin paljon lihaa lojui lattioilla...