Seija Leivo: Kauluksessa kultainen hämähäkki
Reuna 2016
287 sivua
Sukutarina lähtee liikkeelle vuoden 1868 nälkätalvesta, kun huonot säät olivat jälleen tuhonneet viljasadon ja ihmiset lähtivät viimeisillä voimillaan liikkeelle, etsimään ruokaa. Kulkutaudit iskivät nälästä ja taivaltamisesta heikkoihin ihmisiin. Jussilan perheestäkin tyyfus eli lavantauti vie pikkuveljen, mutta isosisko Liisa selviää. 22-vuotiaana Liisa saa tyttären jonka nimeksi annetaan Anni. Hän on kirjan päähenkilö ja kirjoittajan, Seija Leivon, isoäiti.
Elämä kuljettaa orvoksi jäävää Annia sukulaisten luota toisille, koti-Raahesta toiselle puolen Suomea Lappeenrantaan, taas takaisin Raaheen ja sieltä Vaasaan. Tutun elämän ja ystävien jättäminen ja uuteen astuminen ei ole aina helppoa, mutta Anni osaa suhtautua sukulaisten ystävällisyyteen nöyrästi ja hyväntuulisesti, eikä kapinoi vastaan. Työntekoon hän on tottunut jo pienestä, viisivuotiaana hän leipoi äidin apuna piparkakkuja myytäväksi ja opetteli lypsämään lehmää.
Kultainen hämähäkki on Annin Liisa-äidin ainoa koru, aviomieheltä saatu rakas muisto. Kun Anni lähtee vähäisen omaisuutensa kanssa Lappeenrantaan kulkee äidiltä peritty rintarossi takin kauluksessa.
Anni tuijotti ohi lipuvaa maisemaa sivellen ajatuksissaan rintaneulaa, joka oli kiinnitettynä hänen kaulukseensa. Koru oli hänelle rakas. Se oli ollut äidin ainoa arvokas koru, pieni kultainen hämähäkki, joka kantoi selässään vaaleaa pisaran muotoista kuukiveä. Pisaran ympärillä oli monta pientä briljanttia, kuten äiti oli niitä kutsunut.
Isä oli antanut korun äidille, kun heidät oli aikoinaan vihitty. Äiti ei ollut koskaan uskaltanut käyttää korua, koska oli pelännyt hukkaavansa sen navettaan tai perunapellolle. Pienenä Anni oli kuvitellut, että selkäpussissa kasvoivat hämähäkin poikaset, ja hän oli aika ajoin käynyt raottelemassa äidin korurasian kantta tarkistaakseen, joko ne olisivat syntyneet.
Lukiessa tuntui mukavalta ajatella, että kirja kertoo kirjailijan omasta isoäidistä, toki fiktiolla höystettynä. Tavallaan tiesi ettei mitään epätodellista, epäuskottavaa voi tapahtua ja toisaalta niissä kohdin kun elämä kohteli Annia kovalla kädellä, jäi miettimään sitä että tuohon aikaan nuo asiat ovat olleet ihan todellista totta ja rajanveto köyhien / orpojen ja sen ns. paremman väen välillä on ollut raaka. Anninkin taivaan yllä häälyivät uhkaavat pilvet nimeltään orpokoti ja ihmisauksuuni. Huutolaislapsen osa olisi ollut vielä kurjempi. Vaikka Anni kokee orpoutensa ja köyhien sukujuuriensa johdosta nuoruudessaan ylenkatsetta paremman väen taholta, hän kohtaa onneksi myös aidon, vastoinkäymiset voittavan rakkauden. Annin tarina ansaitsi päästä kansien väliin.
Elämä kuljettaa orvoksi jäävää Annia sukulaisten luota toisille, koti-Raahesta toiselle puolen Suomea Lappeenrantaan, taas takaisin Raaheen ja sieltä Vaasaan. Tutun elämän ja ystävien jättäminen ja uuteen astuminen ei ole aina helppoa, mutta Anni osaa suhtautua sukulaisten ystävällisyyteen nöyrästi ja hyväntuulisesti, eikä kapinoi vastaan. Työntekoon hän on tottunut jo pienestä, viisivuotiaana hän leipoi äidin apuna piparkakkuja myytäväksi ja opetteli lypsämään lehmää.
Kultainen hämähäkki on Annin Liisa-äidin ainoa koru, aviomieheltä saatu rakas muisto. Kun Anni lähtee vähäisen omaisuutensa kanssa Lappeenrantaan kulkee äidiltä peritty rintarossi takin kauluksessa.
Anni tuijotti ohi lipuvaa maisemaa sivellen ajatuksissaan rintaneulaa, joka oli kiinnitettynä hänen kaulukseensa. Koru oli hänelle rakas. Se oli ollut äidin ainoa arvokas koru, pieni kultainen hämähäkki, joka kantoi selässään vaaleaa pisaran muotoista kuukiveä. Pisaran ympärillä oli monta pientä briljanttia, kuten äiti oli niitä kutsunut.
Isä oli antanut korun äidille, kun heidät oli aikoinaan vihitty. Äiti ei ollut koskaan uskaltanut käyttää korua, koska oli pelännyt hukkaavansa sen navettaan tai perunapellolle. Pienenä Anni oli kuvitellut, että selkäpussissa kasvoivat hämähäkin poikaset, ja hän oli aika ajoin käynyt raottelemassa äidin korurasian kantta tarkistaakseen, joko ne olisivat syntyneet.
Lukiessa tuntui mukavalta ajatella, että kirja kertoo kirjailijan omasta isoäidistä, toki fiktiolla höystettynä. Tavallaan tiesi ettei mitään epätodellista, epäuskottavaa voi tapahtua ja toisaalta niissä kohdin kun elämä kohteli Annia kovalla kädellä, jäi miettimään sitä että tuohon aikaan nuo asiat ovat olleet ihan todellista totta ja rajanveto köyhien / orpojen ja sen ns. paremman väen välillä on ollut raaka. Anninkin taivaan yllä häälyivät uhkaavat pilvet nimeltään orpokoti ja ihmisauksuuni. Huutolaislapsen osa olisi ollut vielä kurjempi. Vaikka Anni kokee orpoutensa ja köyhien sukujuuriensa johdosta nuoruudessaan ylenkatsetta paremman väen taholta, hän kohtaa onneksi myös aidon, vastoinkäymiset voittavan rakkauden. Annin tarina ansaitsi päästä kansien väliin.
Minäkin viihdyin tämän tarinan seurassa. Sukutarinat viehättävät ja erityisesti toden läsnäolo tekee tarinasta kiehtovan.
VastaaPoistaMinulle tämä oli niitä kirjoja joiden olisi suonut jatkuvan. Sukutarinoistakaan en ole saanut yliannostusta :-)
PoistaKuulostaa mielenkiintoiselta kirjalta. Täytyypä pistää mieleeni, jos vaikka tulisi vastaan, niin voisi ainakin vilkaista.
VastaaPoistaSuosittelen kyllä, arkisen mutkattomasti kirjoitettu oikeasta elämästä :-)
PoistaJane! :) Lämmin kiitos tarinani esille nostamisesta ja arviostasi. Lukijoitteni mielipiteet ovat minulle tärkeitä. Aurinkoista loppukesää sinulle ja lukemisen iloa kaikille toivottaen, Seija Leivo :)
VastaaPoistaHei! Tämän kirjan parissa todella viihtyi! Kiva että käyt lukemassa arvioita, kommentistasi tuli hyvä mieli :-)
PoistaHei! :) Näin monen vuoden jälkeen minulla on ilo kertoa, että olen julkaissut omakustanteena jatko-osan Kauluksessa kultainen hämähäkki -romaanilleni. Arvostelukappaleen saavat kirjabloggarit ja lehdistö halutessaan sähköpostilla os. lehdisto@bod.fi , t. Seija Leivo
VastaaPoistaKirjan nimi on PARAPLYYMIN ALLA kirj. Seija Leivo
PoistaOi, onpa hienoa saada jatkoa tarinaan! Ja hyvä että laitoit myös sähköpostia, näihin vanhoihin juttuihin jätetyt kommentit eivät helposti nouse esiin.
Poista