Anna-Kaari Hakkarainen: Purkaus

 

Anna-Kaari Hakkarainen: Purkaus

Tammi 2014, 250 sivua

Olen niin paljon jäljessä bloggaamisissani, että nyt on luvassa useampi lyhyt arvio. Purkaus oli minulle hyvin mieleistä luettavaa, mielenkiinnolla odotan seuraavaa kirjaa ja Hakkaraisen esikoinen Verkko on myös harkinnassa lukupinooni lisättäväksi, vaikkei ihan minun tyyppiseni kirja juoneltaan olekaan.

Joka vuosi yhtenä ennalta arvaamattomana loppukesän yönä lunninpoikaset lähtevät liikkeelle. Niitä on satamäärin ja niillä on vain yksi suunta, satama-allas. Kylän lapset saavat silloin valvoa aamuun asti eikä seuraavana päivänä ole koulua. Karrin ollessa kahdeksanvuotias hän kohtaa lunniyönä Vigdiksen, saparopäisen tytön jota ei ole aiemmin nähnyt ja silti tämä tulee heti Karrin uniin. Mantereelta muuttanut Vigdis tulee veljesten, Karrin ja Birkin luokalle ja pikkuhiljaa solmitaan ystävyys näiden kolmen lapsen välille. Kun Karri huomaa myös Birkin rakastuneen Vigdikseen, kaikki muuttuu.

"Sovitaanko, ettei kumpikaan koskaan saa Vigdistä?
Ja he puristivat toistensa kättä, polttivat savukkeen ja vetivät vielä linkkuveitsellä kummankin sormeen pienet viillot ja painoivat ne yhteen, sopivat, että se kumpi rikkoisi verivalan, joutuisi jättämään saaren. Ja niin Vigdis oli poissa. Poissa häneltä, mutta ikuisesti heidän kahden välissä, omalla paikallaan.

Lyhyistä luvuista koostuva kirja on jaettu kolmeen osaan, joissa kertojina ovat ensin Karri, sitten Vigdis ja viimeisenä Birk. Tarina sijoittuu Heimayelle, Vestmannasaarille. Islannin upea luonto on kirjassa vahvasti läsnä ja antaa kertomukselle ainutlaatuiset puitteet. Hakkaraisen kerronnan tyyli ja lyhyet luvut joita tuli luettua vielä monta sen jälkeen kun oli jo aikonut tehdä jotain muuta,  olivat erittäin paljon mieleeni. Juonen huippukohtaa odotti kuin tulivuoren purkausta: se antoi itsestään enteitä ja lukijalle tuli tunne siitä, että kohta kaikki lähtee vyörymään yhtä peruuttamattomasti.