Sivut

Sivut

lauantai 27. joulukuuta 2014

Ihminen sodassa haasteen koonti

Eniten minua kiinnostaa tie -blogin Suketus aloitti viime vuoden marraskuussa haasteen, jossa luetaan sotaan liittyvää kirjallisuutta. Asetin vaatimattoman tavoitteen lukea kersantin arvoon vaadittavat kuusi kirjaa, mutta silloin jo epäilin että pääsen rankingissa korkeammalle ja niinhän siinä kävi, että kenraalin natsat tuli tienattua ja kirjoja luettua kaksi enemmän kuin siihen olisi tarvittu. Tämä oli ensimmäinen haaste johon tartuin aloitettuani kirjabloggaamisen joulukuussa '13 ja tämä oli myös erittäin mieleinen haaste. Kiitos Suketukselle!

Luokat olivat seuraavat:

I Kaukaiset sodat (ajalta ennen 1900-lukua)

Philippa Gregory: Sininen herttuatar

II Sisällissodat, kapinat ja vallankaappaukset

Cecilia Samartin: Nora ja Alicia (Kuuban vallankumous)
Maria Dueñas: Ommelten välinen aika (Espanjan sisällissota)

III Maailmansodat : Verinen 1900-luku

Anne Kuorsalo ja Iris Saloranta: Evakkolapset (tietokirja)
Asko Sahlberg: Yhdyntä
Jamie Ford: Hotelli Panama

IV Moderni sota ja sodankäynti (II maailmansodan jälkeiset sodat, kylmä sota, vakoilu jne)

Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa (Afganistan)
Khamila Shamsie: Kartanpiirtäjä (Pakistan)

V Sodan liepeillä (kotirintamalla, juuri ennen tai jälkeen sodan jne)

Jenni Linturi: Malmi 1917
Paula Havaste: Kaksi rakkautta
Paula Havaste: Yhden toivon tie
Sarah Blake: Jos saat tämän kirjeen
Rhidian Brook: Talo Elben rannalla (Saksan raunioilla)
Irja Sinivaara: Sinisiin ilmoihin
Irja Sinivaara: Kevään hämärä
Kjell Westö: Kangastus 38

sekä vielä kolme kategoriaa, joihin minulla ei tullut suorituksia:
VI Kuvitteelliset sodat
VII Sotakokemukset (elämäkerrat ja muistelmat)
VIII Yleinen sotahistoria


Anna-Kaari Hakkarainen: Purkaus

 
Anna-Kaari Hakkarainen: Purkaus
Tammi 2014, 250 sivua


Olen niin paljon jäljessä bloggaamisissani, että nyt on luvassa useampi lyhyt arvio. Purkaus oli minulle hyvin mieleistä luettavaa, mielenkiinnolla odotan seuraavaa kirjaa ja Hakkaraisen esikoinen Verkko on myös harkinnassa lukupinooni lisättäväksi, vaikkei ihan minun tyyppiseni kirja juoneltaan olekaan.

Joka vuosi yhtenä ennalta arvaamattomana loppukesän yönä lunninpoikaset lähtevät liikkeelle. Niitä on satamäärin ja niillä on vain yksi suunta, satama-allas. Kylän lapset saavat silloin valvoa aamuun asti eikä seuraavana päivänä ole koulua. Karrin ollessa kahdeksanvuotias hän kohtaa lunniyönä Vigdiksen, saparopäisen tytön jota ei ole aiemmin nähnyt ja silti tämä tulee heti Karrin uniin. Mantereelta muuttanut Vigdis tulee veljesten, Karrin ja Birkin luokalle ja pikkuhiljaa solmitaan ystävyys näiden kolmen lapsen välille. Kun Karri huomaa myös Birkin rakastuneen Vigdikseen, kaikki muuttuu.

"Sovitaanko, ettei kumpikaan koskaan saa Vigdistä?
Ja he puristivat toistensa kättä, polttivat savukkeen ja vetivät vielä linkkuveitsellä kummankin sormeen pienet viillot ja painoivat ne yhteen, sopivat, että se kumpi rikkoisi verivalan, joutuisi jättämään saaren. Ja niin Vigdis oli poissa. Poissa häneltä, mutta ikuisesti heidän kahden välissä, omalla paikallaan.

Lyhyistä luvuista koostuva kirja on jaettu kolmeen osaan, joissa kertojina ovat ensin Karri, sitten Vigdis ja viimeisenä Birk. Tarina sijoittuu Heimayelle, Vestmannasaarille. Islannin upea luonto on kirjassa vahvasti läsnä ja antaa kertomukselle ainutlaatuiset puitteet. Hakkaraisen kerronnan tyyli ja lyhyet luvut joita tuli luettua vielä monta sen jälkeen kun oli jo aikonut tehdä jotain muuta,  olivat erittäin paljon mieleeni. Juonen huippukohtaa odotti kuin tulivuoren purkausta: se antoi itsestään enteitä ja lukijalle tuli tunne siitä, että kohta kaikki lähtee vyörymään yhtä peruuttamattomasti. 

tiistai 9. joulukuuta 2014

Jo Baker: Longbournin talossa

 
Jo Baker: Longbournin talossa
Tammi 2014, 448 sivua
Alkuteos: Longbourn, 2013
Suomennos: Helene Bützow
 
 
Rouva Hill oli oppinut, että elämä oli kestävyyskoe,
 jossa jokainen lopulta epäonnistuisi.
 
 
Longbournin talossa on palvelusväen Ylpeys ja Ennakkoluulo, joten pääosissa ovat Bennetien piiat ja rengit. Varsinkin alussa kirja keskittyy kertomaan palvelusväen karusta arjesta, kuukautisrättien liottamisesta, alusastioissa lilluvien kikkareiden tyhjentämisestä, käsistä jotka sierettyvät ja kipeytyvät kylmänkyhmyistä pyykin pesussa ja siivoamisessa. Siinä missä Y&E:ssa tyttäret nauttivat kävelyretkistä nummilla, piioille nuo huolettomat retket tietävät kenkien ja hameenhelmojen puhdistamista ravasta. Tarina etenee samassa tahdissa Ylpeyden ja Ennakkoluulon kanssa, mutta Bennetejä lukuun ottamatta herrasväki esiintyy sivuilla vain harvakseltaan, ihanainen Darcykin vain aivan ohi mennen.
 
Pääosassa on Sarah, vanhempi talon piioista, mutta nuori tyttö siltikin. Muuta palveluskuntaa ovat vanha Hillin pariskunta joista rouva Hill on emännöitsijä ja vastaa keittiöstä, sekä arviolta 12-13-vuotias pikkupiika Polly. Hänen nimensä on tosin Mary, mutta se nimihän on jo varattu talon Mary-tyttären käyttöön. Espanjan sodan takia miehistä oli pulaa, niinpä ihmetys ja kiinnostus on suuri, kun leviää tieto että Longbourniin on palkattu miespalvelija. Yhtäkkiä on muutakin odotettavaa kuin päästä lähikylään tuhlaamaan palkkapennosiaan. Miehellä on tosin Sarahin mielestä jotain salaisuus, ja vaikka mies onnistuisi huiputtamaan kaikkia muita, Sarah aikoo selvittää mikä hän oikein on miehiään. Sarah on toimelias nuori nainen jolla on tulevaisuudenhaaveita ihan siinä missä herrasväen tyttärilläkin.

Hänen käsivartensa olivat Sarahin ympärillä, pää hänen rinnallaan, hän tunsi Sarahin sileän vartalon omaansa vasten, tunsi hänen kohoilevan hengityksensä, suolainen vesi valui Jamesin ohimoita pitkin, ja hän nosti kättään ja pyyhki kosteuden pois. Sarah liikahti, James silitti hänen hiuksiaan, suuteli häntä otsalle. Tämä oli kaunis katastrofi, eikä sitä saanut tekemättömäksi.

Piikojen työn raadollisuus oli silmiä avaavaa; ottaen huomioon etteivät Bennetit ole kovinkaan varakkaita en ole koskaan pitänyt tyttöjä erityisen onnekkaina ja lisäksi on vielä miehen löytämisen paine niskassa. Mutta ei heidän sentään tarvitse liata käsiään kotitöissä ja hangata pyykkiä jääkylmässä vedessä. Myönnän itsekin pitäväni Y&E:a suloisen romanttisena, joten siinäkin mielessä tällainen versio sen ajan elämästä oli tervetullut. Valitettavasti en siitä huolimatta tähän täysin ihastunut. Kun ensin oli käyty läpi palvelusväen elämän haasteet, tapahtumia oli aika niukalti ennen kuin loppupuolella kerronta sai vauhtia ja oivalsin mihin tässä ollaan tähtäämässä. Jälkimaku kohosi siis hienon hienosti plussan puolelle, mutta matkan varrella oli vaiheita joissa jopa hieman pitkästyneenä ihmettelin miksi tätä oikeastaan luen. Viidenkymmenen sivun mittainen kuvaus miespalvelijan Longbourniin tuloa edeltävistä sotaseikkailuista oli myös turhan pitkä osuus, sen olisi voinut jakaa edes kahteen lyhyempään jaksoon. Ymmärrän kyllä, että sillä oli haluttu luoda vastaavanlainen vastakohta upseerien ja tykinruuan, kuin herrasväen ja piikojen välille.