Sivut

Sivut

tiistai 23. syyskuuta 2014

Philippa Gregory: Sininen herttuatar



Philippa Gregory: Sininen herttuatar
Bazar 2014, 560 sivua
Alkuteos: The Lady of the Rivers, 2011
Suomennos: Natasha Vilokkinen


1430-luvulla Ranska on lähes kokonaan englantilaisten hallussa. Jeanne D'Arc on vangittuna Luxemburgin linnassa, odottamassa luovuttamista briteille oikeudenkäyntiä varten. Hänen kanssaan ystävystyy Luxemburgin sukuun kuuluva Jacquetta jonka elämää kirjassa seurataan. Jeanne D'Arc päätyy roviolle, Jacquetta naimisiin Bedfordin herttuan kanssa. Vaikka Jacquettasta tulee avioliiton myötä Ranskan vaikutusvaltaisin nainen, liiton avainsanoja ovat alkemia ja yksisarviset..! Herttuattarena Jacquetta liittyy myös Englannin hoviin ja iäkkään puolison pian kuollessa vasta 19-vuotias leski kohahduttaa naimalla rakkaudesta aatelittoman miehen jolle kuningas antaa myöhemmin arvonimen. Näin Jacquettasta tulee Lady of the Rivers, joka on myös kirjan alkuperäinen nimi. 

Jacquetta ei ole historian merkkinaisia. Hänen suurin aikaansaannoksensa on synnyttää lapsia toinen toisensa jälkeen, eri lähteistä riippuen ainakin 12, mahdollisesti jopa 16. Hänen miehensä on jatkuvasti sotimassa kuninkaan ja Englannin puolesta, enimmäkseen Ranskassa. Välillä Jacquettaa tarvitaan hovissa jolloin lapset ovat pitkiäkin aikoja näkemättä kumpaakaan vanhemmistaan, mutta lapsivuode kutsuu äidin kerran vuodessa kotikartanoon. 

"Jacquetta, olen pahoillani. En arvannut, että tässä kävisi näin. Ei tarkoitukseni ollut tuoda sinua Ranskasta Englantiin, missä joutuu näin pelkäämään."
"Tarkoitatko, ettei missään ole turvallista, jos kapinalliset valtaavat Lontoon?" kysyn. "Valtaavatko he lopulta koko Englannin, jos ette pysty ajamaan heitä pois kaupungista?"
"En tiedä, kuinka tämä päättyy", Richard sanoo. "Kuningas jättää Lontoon talonpojille ja puolipalkkaiselle kapteenille. Rutiköyhä rahvas väittää, että se omistaa kaupungin. En tosiaankaan tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu."
"Tule takaisin", on ainut mitä saan suustani.
"Niin olisi tarkoitus", hän sanoo kireästi. "Olet elämäni rakkaus. Palaan luoksesi, jos se vain on mahdollista. Olen vannonut niin. Aion olla läsnä vauvamme ristiäisissä, ja jos Luoja suo, teen sinulle vielä yhden lisää."

Kirja olisi hyötynyt siitä, jos sen sankaritar olisi ollut täysin fiktiivinen henkilö jolloin kirjan tapahtumiin olisi voitu sisällyttää enemmän, noh, niitä tapahtumia. Toki aikakaudesta sai hyvän historian kertauksen ja sitä oli enimmäkseen ihan mukavaa lukea mutta juuri Jacquettan nostaminen päähenkilöksi ei antanut mielestäni tarinalle mitään erityistä. Kiinnostavimmat henkilöt olivatkin ehdottomasti kuningaspari ja hovin juonittelijat. Te jotka olette jo lukeneet Valkoisen kuningattaren, tunnette Jacquettan sitä kautta, juuri hänen esikoisensahan nai Englannin kuninkaan ja Jacquettakin nousee "uransa korkeimmalle huipulle" nimenomaan kuningattaren äitinä. Loppusanoissa kirjailija kertookin "löytäneensä" Jacquettan kirjoittaessaan tämän tyttärestä mikä selittää myös sen, ettei kirjasarja etene täysin kronologisessa järjestyksessä. Mikäli et ole lukenut yhtään kolmesta Ruusujen sodan kirjasta (Valkoinen kuningatar, Punainen kuningatar sekä tämä Sininen herttuatar), kannattaa lukeminen aloittaa juuri tästä osasta. 

perjantai 19. syyskuuta 2014

Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein


Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein
Otava 2014, 317 sivua

Lapsuudessa Eevin perhe oli köyhä tai ainakin vanhemmat olivat pihejä ja Eeviä kiusattiin koulussa. Vähän vaille nelikymppisenä Eevi on naimisissa Karin kanssa ja vapaaehtoisesti lapseton. Eevi tekee työkseen erilaisia hoitoja, meikkaa ja laittaa hiuksia,  milloin kauneushoitolassa, milloin vanhuksille palvelutalossa. Koti on vuokrakaksio kerrostalossa. Tilit tulevat ja menevät, viidenkympin vaateostos on iso meno mutta joskus on vain jotain saatava vaikkei olisi varaakaan ja Karille voi aina valehdella että kahdellakympillä alesta. 

Kun Eevi haaveillen selaa kallista Vogueta ruokakaupassa, kassatyttö huomauttaa että lehdet on tarkoitettu kotona luettaviksi. Häpeän puna poskillaan Eevi, jolla ei ollut aikomustakaan lotota jättipottia jota koko Suomi tavoittelee, säntää R-kioskille ja ottaa yhden ainoan rivin, senkin antaa koneen arpoa.

-Kolmekymmentäyhdeksän.
Eevi katsoi lappuaan. Hänelläkin oli kolmekymmentäyhdeksän. Tämähän alkoi mennä naurettavaksi. Aivan kuin joku olisi pilaillut hänen kustannuksellaan. Hän katsoi jo valmiiksi seuraavaa lapussa olevaa numeroaan, ei uskaltanut nähdä palloa. Hänellä oli kaksikymmentäkolme. 
-Kaksikymmentäkolme! kuulutti miesääni. 

Seitsemän oikein, ainoana kuponkina sillä kierroksella. Kari soittaa Veikkauksen neuvontaan ja Eevi piilottaa kupongin pakastimeen korvapuustipussin alle. Kun voiton vihdoin ymmärtää ja se on sopimuksella jaettu puoliksi Karin kanssa, iskee huuma. Puolentoista tonnin pikavippi on äkkiä otettava, että pääsee shoppailemaan, miljoonat kun siirtyvät tilille vasta kolmen viikon kuluttua. Ensin on kivaa yllättää ystävä hemmottelupaketilla ja tarjota leivoskahveja mutta pian Eevi huomaa miten ihmisten suhtautuminen lottomiljonääriin muuttuu. Tarjoamista pidetään itsestään selvänä ja lainaakin joutaisit antaa. Eikä sitä kai oikeasti tarvitse takaisin maksaa, eihän Eevi edes huomaa pikkusummien puuttumista tililtä? Harmillista on myös huomata miten miljoonat muuttavat Karia. 

Ensin on seitsemän oikein, sitten ainakin yhtä monta aivan väärin. Härkönen kuvaa hyvin lottovoiton eri vaiheita alkuhuumasta sen mukanaan tuomiin ongelmiin. Eevillä oli mielestäni erityisen pitkä pinna, itse en siipaltani karimaista käyttäytymistä noin pitkään katselisi. Se miten hän osti entiseltä koulukiusaajaltaan työpaikan alta oli taas kostonhimoista juuri minun makuuni, noin minäkin tekisin vastaavassa tilanteessa! Toki tällaista kirjaa lukiessa tulee mieleen vähän väliä miten itse toimisi / reagoisi ja kun itse varaisin parin viikon matkan Aasiaan jo ennen sen maagisen kolmen viikon kulumista, ihmettelenkin kun Eevi tuntee Thaimaan lämmön ihollaan vasta 200 sivun jälkeen! Malesia on ollut käymistäni kohteista suosikkini, lottovoittajana suuntaisin Balille ja Singaporeen! 

Olin teininä lukenut Häräntappoaseen ja sen jälkeen ainakin Heikosti positiivisen, muista Härkösen romaaneista minulla ei ole muistikuvaa. Vaikkei Kaikki oikein sen suurempaa elämystä tarjonnut, se oli ihan ok kirja kiinnostavasta aiheesta. Flunssasta tukkoiselle päälle sopivan kevyttä ja kuitenkin kivan napakkaa tekstiä ja aidon oloista dialogia. Kolme ja puoli tähteä viidestä.

torstai 18. syyskuuta 2014

Jayne Anne Phillips: Murhenäytelmä


Jayne Anne Phillips: Murhenäytelmä
Tammi Keltainen kirjasto 2014, 584 sivua
Alkuteos: Quiet Dell
Suomennos: Kersti Juva

Takakannessa kerrotaan että kirjailijaa on vuosikymmenien ajan askarruttanut murhenäytelmä jonka hän kuuli äidiltään jo pikkutyttönä. Kirja perustuu siihen tositarinaan.

Chicagolaisessa esikaupungissa elää 1930-luvun alussa Eicherien perhe. Leskeksi jäänyt äiti Asta, isoäiti Lavinia ja kolme Astan lasta. Viaton Grethe, jonka luja katse ei sointunut yhteen ymmärryksen puutteen kanssa; peloton Hart, joka osasi esittää niin pelleä kuin tutkimusmatkailijaa; ja Annabel, joka kirjasi kaiken lapsellisiin kuvaelmiinsa ja näytelmiinsä, julisti ja muistutti, sirotteli kirkasta optimismiaan kuin leivänmuruja jäiselle arolle.
Kun taloa vastaan otettu kiinnelaina alkaa loppua Asta myöntää totuuden ja laittaa hyvämaineiseen American friendship societyyn kirjeenvaihtoilmoituksen. Tarkkaan sanansa asetellen Asta esittää toivomuksen "kirjeenvaihdosta joka johtaa aitoon ystävyyteen, uskollisuuteen ja avioliittoon." Asta ei viehäty kirjeistä joissa miehet kaipaavat äidittömiksi jääneille lapsilleen hoitajaa, mutta Cornelius Pierson on erilainen. Hän omaa koulusivistystä, ihanteita ja varoja ja kirjoittaa naisista syvästi kunnioittaen ja ihaillen. Puoli vuotta myöhemmin Cornelius tulee hakemaan heitä. Ensin viikon lomamatka Astan kanssa, sitten he tulevat yhdessä hakemaan lapset. Cornelius palaa kuitenkin yksin.

Muutaman viikon kuluttua koko Eicherien perhe löytyy murhattuna. Tapaus herättää laajaa mielenkiintoa. Emily Thornhill joka nousee kirjan päähenkilöksi, on Chicago Tribunen toimittaja, moderni nainen Gibson girl kiharoineen; onnellisesti naimaton, vaikkakaan ei neitsyt. Pormestarin, poliisipäällikön ja Astan raha-asioita hoitaneen pankin toimitusjohtajan avustuksella Emily pääsee käymään Eicherien kotona, matkustaa junassa kotimatkan arkkujen kanssa, tapaa Piersonin oikean henkilöllisyyden paljastuttua tämän sukua ja seuraa lopulta oikeudenkäyntiä eturivissä, koko ajan Eicherien perheen pieni koira mukanaan kulkien. Avustajakseen hän palkkaa nuoren taskuvarkaan jolle tarjoaa mahdollisuuden uuteen elämään. Pankinjohtajaan hän solmii nopeassa tahdissa intiimin suhteen. Niin kiihkeän, että juuri oikeudenkäynnin alla, kun Emily ja William kohtaavat monen viikon jälkeen, he kävelevät puistoon ja lempivät huvimajassa. Olivatpa 30-luvun naimattomat naiset rohkeita!

Kirjassa oli koko matkan aika erikoinen, paikoin jopa kiihkeä tunnelma. Emily tuntui tutkivan Eicherien tarinaa lähes pakkomielteisesti eikä neutraalissa toimittajan roolissa pysyen. Tarina oli kiehtova eikä koskaan oikein tiennyt millainen käänne on tuloillaan nurkan takana ja kuinka yksityiskohtaisia paljastuksia Astan ja lasten sekä muiden tämän sarjamurhaajan uhrien kokemista asioista on luvassa. Myös lukuisat lehtileikkeet sekä aidot valokuvat ja tieto siitä että kaikki on oikeasti tapahtunut sai aikaan sen, etten pystynyt lukemaan tätä sängyssä ennen nukahtamista. Niinpä täysin omien tapojeni vastaisesti minulla oli toinen kevyt kirja yölukemisena. Vielä yhtenä riipivänä tekijänä Annabel "kummittelee" kirjassa, hän näkee etukäteen miten heidän lähdettyään pois heidän pihansa on täynnään vieraita ihmisiä katselemassa paikkoja, ja kuoltuaan hän muun muassa leijailee arkkuja kuljettavan junan yllä ja tarkkailee useaan otteeseen tilanteita. Emilyn ja Williamin suhde syntyi mielestäni jotenkin epäuskottavasti, itse en edes tajunnut että mitään suhdetta oli syntymässä ja sitten oltiinkin jo suunnittelemassa yhteistä tulevaisuutta, ja William oli sentään naimisissa. Kirja on pitkä ja yhdessä kohtaa, kun Emily päättää lähteä arkkujen kanssa junaan ja kunnes hän sieltä matkalta palaa, oli aika pitkäveteistä, mutta muilta osin tarina jaksoi kantaa. Olen nähnyt Phillipsin kirjoitustyyliä kehuttavan monissa blogeissa, tämä ei ehkä ole se kirja jolla kannattaa muodostaa käsityksensä tästä, onhan tämä tyyliltään aivan erilainen kuin hänen muut teoksensa.

Lisähuomiona, minua viehätti kirjan paksut ja erityisen hyvälaatuisesta paperista olevat sivut. Enemmän tällaisia!

maanantai 15. syyskuuta 2014

Liza Klaussmann: Punaisen sään tiikerit


Liza Klaussmann: Punaisen sään tiikerit
WSOY 2013, 389 sivua
Alkuteos: Tigers in Red Weather 2012
Suomennos: Mari Janatuinen


Toisen maailmansodan päätyttyä serkukset Nick ja Helena ovat nuoria aikuisia. Helena lähtee kihlattunsa kanssa Hollywoodiin ja Nick Floridaan oman miehensä kotiuduttua sodasta. Elämä on edessä, muttei se osoittaudukaan ruusuilla tanssimiseksi. Kumpikaan ei saa liitoistaan aivan sitä mitä suurin odotuksin lähtivät hakemaan ja reagoivat näihin pettymyksiin omilla tavoillaan. 50-luvun lopulla molempien perheet palaavat viettämään kesää Martha's Vineyardiin, lapsuuden malliin. Serkusten välille on tullut kitkaa, joka osaltaan johtuu Helenan lääkeriippuvuudesta ja runsaasta alkoholin käytöstä. Tarjottu apu kun ei aina tunnu avulta, jos omasta mielestä elämä on sujuvaa nykyiselläänkin.

Herman Melvillen lapsenlapsenlapsenlapsenlapsen Liza Klaussmannin Punaisen sään tiikerit oli täydellistä hellekesän lukemistoa. Odotin kuvausta paremman keskiluokan huolettomasta kesänvietosta drinkki kädessä uima-altaan reunalla, kun ongelmat ovat enemmän päänsisäisiä American Beautyn malliin ja juuri sitä sainkin. Mukaan tulee kuitenkin yllättävänkin tummia sävyjä kun Nickin tytär Daisy ja Helenan poika Ed löytävät lomaparatiisista ruumiin. Samoja tapahtumia käytiin läpi useamman henkilön kertomana mikä avasi kiinnostavia näkökulmia siihen miten eri tavalla eri sukupuolta ja sukupolvea olevat henkilöt kokivat saman tapahtuman ja toistensa teot ja reaktiot. Mielenkiinto säilyi ja suorastaan kohosi loppua kohden, kun vyyhti alkoi purkautua ja kulki suuntaan jota aloin jo hieman ennakoida, mikä taas ei vienyt mitään pois lukukokemuksesta, päinvastoin antoi tällä kertaa oivaltamisen tyydytystä.