Julie Kibler: Matkalla kotiin

Julie Kibler: Matkalla kotiin

Gummerus 2013, 504 sivua

Alkuteos: Calling Me Home, 2013

Suomennos: Riie Heikkilä

Vuonna 1939 pienessä kentuckylaiskaupungissa rotuerottelu on hyvissä voimissaan. 16-vuotiaan Isabellen äiti "tietää", että siitä syntyisi ikävyyksiä jos mustat palkolliset saisivat muuttaa asumaan heidän hienoon kaupunkiinsa tai liikkua siellä auringonlaskun jälkeen. Mitä Isabellen äiti ei tiedä, on Isabellen yhä läheisemmäksi käyvä ystävyys Robertin, perheen mustan taloudenhoitajan pojan kanssa. Tällainen ystävyys ei ole vain luvatonta, se on myös vaarallista.

Harmaahapsisena 90-vuotiaana edelleen virkeänä eläkeläisenä Isabelle saa kutsun hautajaisiin kotikonnuilleen. Matka on pitkä eikä Isabelle enää tartu auton rattiin, joten hän pyytää kuskiksi kampaajansa Dorrien, mustan naisen jonka kanssa hän on ystävystynyt. Pitkän ajomatkan aikana Isabelle avaa Dorrielle rakkaustarinaansa. Dorriella taas on omat ongelmansa jotka saavat aikaan raha ja teini-ikäinen poika. Kerronnallisesti nämä kaksi elämäntilannetta saavat puheenvuoron vuoroluvuin, Isabelle menneessä, Dorrie nykyhetkessä ja jokaisen luvun alussa kerrotaan, kumpi on äänessä ja kummasta ajasta kerrotaan. Onneksi Dorrien osuudet olivat aina Isabellen kerrontaa lyhyempiä, sillä Dorrien tarinassa ei ollut suoraan sanottuna mitään minua kiinnostavaa.

Matkalla kotiin käsittelee rotuerottelua ja ihmisen ihonvärin ylittävää rakkautta. Kansiliepeessä kerrotaan romaanin saaneen alkunsa, kun Kibler ryhtyi tutkimaan omaa perhetaustaansa ja sai tietää isoäitinsä nuoruuden rakastetusta, jota tämän perhe ei ollut hyväksynyt. Minua rotuerottelu aiheena on aina kiinnostanut, ehkä siksi että se on suomalaiselle niin vieras ja tavallaan käsittämätön. Yksi parhaista viime vuonna lukemistani kirjoista oli Kathryn Stockettin Piiat, johon tätä tulee aihepiirinsä myötä verrattua, mutta asioiden käsittely näissä kahdessa kirjassa on hyvin erilaista. Matkalla kotiin on rakkausromaani, juuri sellainen perinteinen lukuromaani jossa tarina, nimenomaan Isabellan tarina, vie mukanaan niin että sivuja tulee käännettyä tasaiseen tahtiin ja viisisataa sivua luettua nopeammin kuin uskoisikaan. 16-vuotias Isabelle oli tosin alkuvaiheessa suorastaan ärsyttävä (vähän kuin kiukutteleva lapsi joka tietää miten asiat ovat mutta silti haluu-uu-uu) mutta kasvoi onneksi nopeasti. Kirja oli minun makuuni hiukan liikaa rakkaustarinaan painottuva, koska lähdin sitä kuitenkin lukemaan rotuerottelun aikaan sijoittuvana kertomuksena, en love storyn nälkään, mutta toisaalta juoni ei ollutkaan aivan niin ennalta arvattava kuin luulin, joten lopputulos oli ihan mielenkiintoinen rupeama kirjan parissa.

Kesäkirjabingossa saan ruksin kohtaan Romantiikka.