Maeve Binchy: Seitsemän talvista päivää

Maeve Binchy: Seitsemän talvista päivää

WSOY 2013, 363 sivua

Alkuteos: A Week in Winter 2012

Suomennos: Päivi Pouttu-Delière

Jo sulaneeseen maahan satoi viime yönä muutama sentti lunta sopivasti kuvituskuvaa varten. Tämä talvi on ollut kaikenkaikkiaan outo, Tampereen seudulla max 10 senttiä lunta ja helmikuun puolivälissä sekin vähä muuttui ensin jääksi kuljetuimmilla kohdilla ja jääkin ehti sulaa jo pois.

Lunta ei ole Irlannissakaan, jonne Binchyn kirjat sijoittuvat. On hyytävää kylmyyttä ja meri joka jäätymättä tyrskyää rantakallioihin. Seitsemän talvista päivää jäi kirjailijan viimeiseksi teokseksi. Vuonna 2012 kuolleen Binchyn romaaneja on myyty yli 40 miljoonaa kappaletta. Olen lukenut jokaisen suomennetun, muutama on edelleen kääntämättä.

Kirjan alussa tutustumme Chickyyn, joka nuorena tyttönä lähtee amerikkalaispojan matkaan rapakon taa. Nuorten tiet eroavat pian, mutta Chicky ei halua paljastaa kotikylän väelle totuutta ja käy yksin lomailemassa Irlannissa. Chicky työskentelee majatalossa ja viihtyy elämässään, mutta sattumien sanelemana päätyy palaamaan Irlantiin.

Koko hullu ajatus siitä, että Chicky ostaisi rantakalliolla seisovan suuren talon. Stone Housen, jonka villiintyneessä puutarhassa hän oli lapsena leikkinyt, jota hän oli katsellut uimaretkillään mereltä käsin ja jossa hänen ystävänsä Nuala oli ollut herttaisten Sheedyn sisarusten palvelusneitinä.

Se voisi olla mahdollista. Walter oli tavannut sanoa, että se mitä tapahtui, riippui meistä itsestämme.

Rouva Cassidy oli aina kysynyt, miksi me emme pystyisi tekemään tiettyä asiaa siinä missä joku muukin.

Queenie-neiti sanoi, että ajatus oli paras keksintö sitten paahtoleivän.

Talon omistava Queenie-neiti ehdottaa, mikset tekisi siitä hotellia. Niinpä amerikkalaisen majatalon pitäjän oikea käsi aloittaa vanhan suuren talon muutostyöt maaseutuhotelliksi ja yhtä suunnittelematta kuin Chicky lähti tähän projektiin, myös  hänen ystävänsä ja sukulaisensa lapset päätyvät sinne töihin. Ensimmäinen puolikas kirjasta kertoo Chickystä ja kaikesta siitä mitä talon muuttaminen hotelliksi vaatii. Sitten koittaa tuo talvinen viikko, jolloin hotelli avataan ja ensimmäiset vieraat saapuvat. Jokaisen huoneen asukkaisiin tutustutaan erillisessä luvussa, jotka toimisivat myös yksittäisinä novelleina. On lääkäripariskuntaa, kirjastonhoitaja, ruotsalainen nuorimies jonka pitäisi astua sukuyrityksen johtoon. On pariskunta joka on voittanut matkan Stone Houseen mutta on pettynyt kun ei saanutkaan päävoittoa Pariisiin.

Kaikilla heistä on jonkinlainen ongelma, niin Chickyllä, työntekijöillä kuin vierailla. Ongelmat ratkeavat kuin itsestään, parhaana esimerkkinä eräiden hotellivieraiden rantakalliolla tapaama poika, joka on siellä tehdäkseen itsemurhan. Muutaman minuutin juttuhetki ja moiset ajatukset poistuvat pojan mielestä ja hän saa taas elämänhalunsa takaisin. Eihän tällainen niks-naks-kaikki-kohdallaan tyylinen ongelmanratkaisu ole ollenkaan realistista, mutta sisimmässämme varmasti haluaisimme uskoa että se voisi olla. Se lienee yksi syy miksi Binchyn lämmin ja herttainen kerronnan tyyli on ollut minun ja niin monen muun mieleen. Tosin pidän eniten kirjailijan varhaisemmista teoksista, kuten esikoinen Ei aina käy niin ja Ystävyyden piiri, kirjoista joissa ei vielä ole isoa määrää henkilöitä ja yksittäisiä elämäntarinoita kuten tässä ja joissa korostuu se katolilainen Irlanti joka silloin 90-luvun alussa sai minut Binchyyn niin ihastumaan. Tulikärpästen kesä, jonka muistan suosikkinani, pitäisi oikeastaan lukea joskus uudestaan, vieläkö rakastaisin sitä yhtä paljon? Viimeaikaisissa kirjoissa puolestaan on viehättänyt tämä erityisen lämmin ja sydämellinen tarinointi ja se, miten edellisistä romaaneista tutut henkilöt ja paikat vilahtelevat sivurooleissa. Taas käydään Quentin's- ja Ennio's -ravintoloissa ja aivan ohimennen törmätään esimerkiksi aiemman romaanin päähahmoihin kuuluneeseen sairaanhoitajaan.

Seitsemän talvista päivää on romaani, joka pitäisi lukea takkatulen loimutessa, vilttiin kääriytyneenä, kuuma kaakaomuki toisessa kädessä kovan pakkasen kipristellessä talon nurkissa.