Irja Sinivaara: Kevään hämärä

 

Irja Sinivaara: Kevään hämärä

Julkaisija: Tammi 2011, 304 sivua

 

 

 

Kevään hämärä on jatko-osa, eikä erityisen itsenäinen sellainen, Sinivaaran romaanille Sinisiin ilmoihin. Ensimmäinen kirja sijoittui Suursaarelle, Suomen ja Viron välissä olevalle saarelle kesäkaudelle 1939 ja päättyi syksyiseen evakuointikäskyyn. Kevään hämärä jatkuu suoraan siitä.

 

***Ellet ole lukenut ensimmäistä osaa ja aiot sen lukea vielä ennen tätä, varoituksen sana siitä, että Kevään hämärästä on lähes mahdoton kertoa mitään ilman ensimmäisen osan spoilaamista.***

 

Suursaarelaiset on evakuoitu mantereelle. Idalla ja Sannilla on käynyt onni, sillä vain muutama päivä sen jälkeen kun heidät on tuotu Loviisaan, he kuulevat pääsevänsä evakkoon konsuli Cederin hienoon huvilaan Pyhtäälle. Huvila on laitettu talvikuntoon odottamaan seuraavaa kesää, mutta Ida vastoin ohjeita ottaa kaikki huoneet haltuunsa ja vetelee lakanasuojat huonekalujen päältä. Sannin mietteet ovat Vilissä, vesikammoisessa kaupanhoitajassa joka kieltäytyi lähtemästä Suursaaresta ja varusti piilopaikkansa louhikkoon vanhalla kaminalla, ruualla ja tarvikkeilla. Suursaari on venäläisten valtaama, joten Sanni on syystä huolissaan. Ida hoitaa huvilaa kuin taloudenhoitaja, jollaiseksi haluaisi jäädäkin kun konsulin seurue saapuu juhannuksena kesänviettoon ja konsuli lupaa heidän jäädä saunakamariin asumaan. Kun konsulin seurue rantautuu yösydännä laituriin, Sanni on jo nukkumassa ja Ida on yksin matkalaisia vastassa. Seurueessa on eräs ketä Ida ei halua Sannin tapaavan ja niin Ida tulee herättämään hämmentyneen Sannin; nyt pitää lähteä kiireellä, ei ole aikaa hammaspesuihin, tavarat mukaan, possulle naru kaulaan remmiksi ja tien päälle, äkkiä. Ellei tule linja-autoa, kävellään. Kun Sanni kysyy miksi he lähtivät, Ida vastaa vain mystisesti eteenpäin elävän mieli, ja siihen on Sannin tyytyminen.

 

Naiset päätyvät Kotkaan, josta Ida käy kysymässä kortteeria Suursaaressa vierailleelta tuttavaltaan. Sanni inhoaa hellahuonetta Kiiskisen talossa ja vielä työpaikkaakin enemmän Sanni haaveilee omilleen pääsemistä. Ida vastustaa molempia niin pitkään kuin pystyy ja väistelee itse työvelvollisuuskutsuntoja. Kotkaa pommitetaan jatkuvasti ja lähiseudun metsiin on paennut ihmisiä jotka pelkäävät pommituksia niin etteivät uskalla tulla kaupunkiin edes ostokorttejaan lunastamaan.

 

Kotka on surullinen kaupunki, pommitettujen talojen raunioita, hiiltynyttä puuta ja pystyyn jääneitä savuhormeja ja ulkonaliikkumiskielto. Nuoret eivät saa oleskella ulkosalla iltakymmenen ja kuuden välillä. Kaupunki luhistuu. Sanni tekee parhaansa kantaakseen kortensa yhteiseen kekoon, toimeton ei saa olla kukaan, kun työkuntoiset miehet ovat rajoja puolustamassa. Mutta hän hukkaantuu kivisen kaupungin ikävään. Tänne Sanni halusi ennen, silloin kun ei vielä tiennyt.

 

Kevään hämärässä jatkuu edellisestä kirjasta tuttu mystinen kerronnan tyyli. Ida jää taka-alalle ja suurin osa tapahtumista on nuoren Sannin kokemia. Sanni saa vihdoin työpaikan kun Ida ei enää pysty hänen menemisiään vahtimaan, ja hankkii itselleen uuden kodin Mailis-nimisen naisen huonetoverina. Sanni tutustuu muutenkin uusiin ihmisiin ja alkaa selvittää menneisyyttään. Vasta kirjan loppuhetkillä sanotaan suoraan Sannin oikean äidin nimi, mutta se on juuri se jota epäilin jo Sinisiin ilmoihin -kirjan loppuvaiheilla. Viimeinen sivu antaa ymmärtää, että tarinalle olisi edelleen jatkoa luvassa? Jokin tässä kerronnan tyylissä kiehtoo, kirjan luettua on hetken hassu olo jota en osaa selittää.