Irja Sinivaara: Sinisiin ilmoihin

 

Irja Sinivaara: Sinisiin ilmoihin

Julkaisija: Tammi 2009, 254 sivua

 

Lainasin kirjastoreissulla Sinivaaran Kevään hämärän ajatuksena lukea se Ihminen sodassa -haasteeseen mutta vasta kotona huomasin että se onkin jatko-osa aiempaan Sinivaaran kirjaan. Onneksi löysin Sinisiin ilmoihin jo seuraavalla viikolla ja pääsin aloittamaan Idan ja Sannin tarinan.

Suursaari on vain 11 kilometrin mittainen saari Suomenlahdessa. Korkeaa kalliota, luolia ja soita, vain vähän sopivaa tilaa ihmisten asumuksille, eläinten niityille ja pienille pelloille ja kasvimaille. Tänne Ida päätyi 1920-luvun alussa Sannin ollessa sylivauva. Vielä 16 saarella vietetyn vuoden jälkeen hän on tietyllä tapaa ulkopuolinen, saarella syntyneeksi kun ei voi jälkikäteen muuttua. Idan menneisyydessä on jotain salaista. Sannin isää ei saaressa tiedetä, eikä sitäkään miten Ida onnistui saamaan kodikseen saarelta pois muuttaneen Andersin perimän talon. Monen muun saarelaisen tavoin Ida pitää talossaan täysihoitolaa, saari on suosittu kesänviettopaikka.

Kirjassa eletään vuotta 1939, lomasesonkia kesäkuun alusta lokakuun alkuun. Kelirikkoaika saarella on pitkä, Suursaari-laiva on päässyt aloittamaan liikennöintinsä huhtikuussa. Silloin saapuivat jo Idan ensimmäiset kesävieraat, poikkeuksellisen aikaisin normaaliin verrattuna. He ovat taiteilijapariskunta Kalle Ahma vaimonsa Rouva Muusan kanssa. Rouva Muusan oikeaa nimeä ei kerrota, mystinen täyshoitolan pitäjä saa siis mystisen kesävieraan. Idan miesasiat ovat sekavia nekin. Erik Granfors käy Idan petiä lämmittämässä, se saarella tiedetään, muttei sitten muuta. Granforskin on muualta tullut, viettää välillä pitkiä aikoja mantereella. Vain Ida tietää miksi lääkäri Granfors ei toimi lääkärinä vaan haihattelee sähköyhtiön perustamisesta ja Suursaaren sähköistämisestä kyläläisten innostumatta hankkeesta. Ida tietää, sillä Ida on tuntenut miehen jo aiemmin.

16-vuotias Sanni alkaa olla Idan silmissä hankala. Tytär halajaa pois saarelta, kaupunkiin töihin tai edes opiskelemaan, eikä Idalla ole pienintäkään aikomusta laskea tätä silmistään. Edes Kasinoon Sanni ei saa mennä töihin, vaikka Sannin ystävä on ollut siellä jo kahtena kesänä. Ida on suunnitellut Sannin elämän jo valmiiksi. Sanni kasvaa vielä vuoden pari ja menee sitten naimisiin kyläkaupan Vilin kanssa. Vili alkaa kesällä rakentaa omaa taloa, kun se valmistuu sinne on Sannin hyvä muuttaa Vilin nuorikkona. Vili on vesikammoinen, Vili ei tule koskaan viemään Sannia pois saarelta. Sanni vain on vaikea saada taipumaan enää mihinkään mitä Ida haluaa.

Mistä olet kuullut sellaisen sanan, Ida kysyi kun Sanni sanoi tahtovansa koulun kevätjuhlaan singlatut hiukset. Kuulin vaan, Sanni sanoi. Ida löi häntä poskelle ja käski kammariin. Hän ei suuttunut niinkään huonosta käytöksestä, kuin siitä ettei Sanni kertonut kenen kanssa oli puhellut hiusten nykymuodista.
Seuraavana päivänä Ida leppyi. Kotiliedessä oli muotikuvia uusista tukkamalleista. Tules tänne, hän sanoi ja näytti saksia. Tehdään sinusta jatsityttö.
Miten jatsia tanssitaan? Sanni kysyi.
Ida työnsi matot syrjään ja alkoi hyppiä charlestonia.
Miten lambeth walkia tanssitaan?
Muistiko Sanni Andersin viimekesäiset puheet, että Saksa marssii Eurooppaa matalaksi, mutta Lontoossa vaan hetkutellaan lambeth walkin tahtiin?
Anders puhuu mitä puhuu, Ida sanoi äänellä, josta Sanni ymmärsi lystinpidon loppuneen.

Romaani etenee kuin sipulia kuorisi, kerros kerrokselta. Heti alussa vihjataan, että Idalla on isoja salaisuuksia ja menneisyys joka ei kestä päivänvaloa. Eikä Ida ole ainoa, kaikilla on menneisyytensä, mutta osalla henkilöistä päivänvaloa ei kestäisi edes tämä hetki. Alku on hyvin verkkainen, ensimmäisten 80 sivun aikana ei tarina avaudu juuri ollenkaan, vaan viipyilee, antaa odottaa itseään. Vaikka sota on aivan nurkan takana, se ei juuri näy kirjassa eikä Euroopan kuohunnasta ja veli venäläisen pelosta moneenkaan otteeseen puhuta. Ellen tietäisi mitä aikaa eletään, veikkaisin tunnelman puolesta ennemmin 1930-luvun alku- kuin loppupuolta. Pikkuhiljaa henkilöiden menneisyys ja yhteydet toisiinsa alkavat paljastua, mutta paljon kysymyksiä jää silti ilmaan kirjan päätyttyä. Toinen osa on siis pakkokin lukea kohta perään. Sinisiin ilmoihin on ilmestynyt 2009, jatko-osa Kevään hämärä vasta kaksi vuotta myöhemmin. Epäilen että mikäli olisin lukenut ensimmäisen osan jo ilmestyessään, tokko olisin muistanut mihin kirja jäi enää kahden vuoden kuluttua. Olisin toivonut että Sinisiin ilmoihin olisi antanut vastauksia sen verran enemmän, ettei juoni olisi jäänyt kesken kuin tv-sarjoissa joissa halutaankin jättää koukku seuraavan viikon jaksoon. Kirjoja ajatellen itsenäisemmissä jatko-osissa on puolensa, viikko on aivan eri asia kuin kaksi vuotta.