3 x avioliitto kriisissä

Yhtäkkiä alkoi tulla vastaan useampia kirjoja, joissa kriiseillään av(i)oliitossa kuka mistäkin syystä. Eivätkä nämä olleet edes ainoat lajinsa kirjat jotka nyt loppukesästä / alkusyksystä kuuntelin ja ainakin kaksi on vielä mahdollisella listallani, mutta keräsin nämä kolme yhteen, koska kaikki olivat kotimaisia romaaneja. Päähenkilöiden suhtautumista puolisoonsa, perheeseen, sitoutumiseen, mahdollisen eron jälkeiseen elämään ym tällaisessa kirjallisuudessa tuleviin asioihin on helpompi vertailla toisiinsa, kun mukaan ei tule eri kulttuurien piirteitä. 

Daniela Knif: Purkautumispiste

Tammi, 2023

Lukija: Elsa Saisio

Kesto: 9 h 29 min

Moona ja Jori olivat käyneet pitkästä aikaa ulkona parin tuttavapariskunnan kanssa, eikä Jori voinut olla kiinnittämättä katsettaan Marillaan. Nainen oli pitkä ja laiha, kuin prässätty kesäkukka. Hän oli samalla kertaa sekä vangitseva ja vetovoimainen, että hieman pelottava. Siinä missä Jorin oma vaimo oli hillitty ja klassisen tyylikäs, viesti Marillan olemus pikemminkin vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Jori ei tarvitse kovinkaan kummoista syytä ollakseen naiseen yhteydessä, ja kohta viestitellään niin tiheästi, että Moonalle on valehdeltava töissä olevan iso ja tärkeä projekti meneillään...

Marilla annosteli hänelle nautintoa yhä rohkeammin, lähetteli avoimen vihjailevia kuvia. Hän ehdotteli myös tapaamista, muistutti, että kaikesta voisi tehdä totta. Sovittaisiin vain koska ja missä.

Jori ja Moona olivat olleet jo pitkään naimisissa. Jorin äiti ei ollut koskaan oikein hyväksynyt Moonaa, ja viimeinen niitti oli ollut se, kun Moona oli perustanut oman maahantuontiyrityksen. Eilan mielestä miehen tuli olla perheen pää ja elättäjä, ja Moona osoitti omilla toimillaan ettei hänen pojastaan ollut siihen. 

Eila oli muutenkin perinteinen, holhoava kanaemo, ja Jorin veli Risto käytti tätä siekailematta hyväkseen. Alkoholisoitunut taiteilijaveli oli muuttanut äidin luo kuin täyden palvelun majataloon. Veli tiesi mistä kortista vetää, oli muka tullut uskoon ja lopettanut juomisen. Äiti uskoi Ristoa koska halusi uskoa, mutta Jori tiesi paremmin. Toisaalta, hän ei tiennyt mistään mitään. 

Kirja kertoo sekä Jorin että Moonan elämästä molempien näkökulmasta ja vähän myöhemmin myös Risto saa kertoa miten on ajautunut tilanteeseen jossa asuu äitinsä hoteissa. Rakkaustarinahan siinäkin on mukana, kaikkineen kirja on hyvin ihmissuhdepainotteinen. Pidin paljon sekä juonesta että rakenteesta kun Riston elämää avattiin vaiheissa ja takautuvasti, siinä missä Jorin ja Moonan suhde sopi paremmin lineaarisesti kulkevaksi. Pidin myös siitä, että samoihin tapahtumiin saatiin useamman ihmisen näkökulma. Lämmin suositus kun kaipaat tämän tyyppistä kirjaa, vaikkei kaikkia Moonan tekemisiä kannata niin realistisina pitääkään...

***

Annamari Marttinen: Ero

Tammi, 2024

(Julkaistu alunperin 2011)

Lukija: Hannamaija Nikander

Kesto: 9 h 16 min

Ellen ja Kimmo ovat olleet naimisissa 19 vuotta, mutta liitto on alkanut rakoilla. Kolmatta osapuolta tarinaan ei liity, kyse on vain rakkauden päättymisestä. Fyysinen läheisyys on kadonnut aikaa sitten ja se on etenkin Kimmosta kiinni, mutta eron on puheeksi ottanut aina Ellen, niin myös tällä kertaa. Ja tällä kertaa he myös lähtevät liitosta, vaikka Ellen oli ollut varma ettei pystyisi siihen.

Mä en ikinä pysty tuohon, hän oli ajatellut. En pysty eroamaan, musta ei ole siihen. Ero oli ollut kuin valtava vuoristo, loputon, tutkimaton ja luoksepääsemätön. Se sisälsi lapset, talon, lainan, laskut, valokuvat, häälahjat, joita vielä oli jäljellä, ainakin taidelasimaljakko ja Oiva Toikan lintu, sosiaaliviraston lastenvalvojan, käräjäoikeuden kanslistin, naapurit, Kimmon vanhemmat, Saaran, ystävät, kaverit, työkaverit, opettajat, parivuoteen, sormukset.

Kun sitä kaikkea ajatteli, hengitys salpautui, rinnassa tieto siitä, ettei koskaan pystyisi murtamaan palastakaan siitä, astumaan askeltakaan. 

Mutta sitten se vain tapahtuu. Ellenin yllättää se, että abivuottaan viettävä esikoinen Viljami tuntuu ottavan asian kipeimmin, ja kolmasluokkalinen kuopus haluaa vain selkeyden siihen, miten mikäkin asia hoidetaan jatkossa. 

Marttinen valitsee useimmiten aiheikseen hyvin arkisia asioita ja käsitteleekin niitä hyvin selkeästi ja ilman kummempia krumeluureja. Tässä onkin mielestäni Marttisen kirjojen vahvuus. Niihin on helppo mennä mukaan, ja vaikken esimerkiksi Eroon voi samaistua tai saada vertaistukea, tuli omaan mieleeni ystäväperhe joka kävi eron läpi. 

Mitä mä olen oikein tehnyt? hän ajatteli. Missä Kimmo oli? Sillä hetkellä? Hän kuvitteli tämän omaan asuntoonsa, syömässä yksin pienen pöydän ääressä, jotakin valmisruokaako? Hän ajatteli Kimmon kauppaan eineshyllyn eteen valitsemaan ruoan. Kaupassa hän oli joskus kiinnittänyt huomiota yksinäisiin miehiin eineshyllyjen edessä. Jäänyt vaivihkaa katsomaan, miten nämä hetken rasioita katseltuaan valitsivat Saarioisten kanaviillokin. Nyt hänen oma miehensä oli yksi näistä.

Marttisen erokirja oli näistä kaikista kolmesta tunnelmaltaan surullisin. Moona kävi läpi kaikkea sitä mihin en ikinä haluaisi joutua, eron jälkeisestä yksinäisyydestä irtosuhteisiin vieraiden miesten ja selvästi heidän puolisoidensa lakanoissa. Lisää kohtaloita avautuu eroryhmästä, johon Moona ilmoittautui. 

Se on näistä kolmesta perinteisintä kaavaa noudattava ja paikoitellen suorastaan ahdistavan realistinen, ja vaikutti ainakin itseeni niin, että jos ikinäkoskaan olen ajatellut eroavani, tämän kuunneltuani ei tulisi mieleenkään.

***

Tiina Katriina Tikkanen: Ei mitään hätää
Atena, 2023
Lukija: Anniina Piiparinen
Kesto: 4 h 2 min

Nelikymppiset Oskari ja Taina ovat kaksospoikien, Otson ja Onnin, vanhemmat joilla oli eri näkemys siitä, onko lapsiluku täynnä. Oskarin mielestä nykyiseen maailman- ja luonnontilanteeseen ei pitänyt toivoa enää kolmatta lasta, mutta Taina oli alkanut ajatella toisin. 

Miksi edes puhuimme tästä? Minusta ei ollut enää tätä päivää, että kaksosten äiti halusi lisää lapsia. Johtuiko se siitä, että hän oli kotoisin pienestä satakuntalaisesta kylästä? Hänhän oli joskus maininnut, kuinka anopin pitämällä grillikioskilla elettiin kylässä tapahtuneista syntymistä ja kuolemista.

Oli myös mahdollista, että Taina halusi äidiksi, jotta pääsisi paistattelemaan vatsa pystyssä kaupungille, imemään huomiota ohikulkijoilta. Vaimoni kärsi kauniin ihmisen surullisesta kirouksesta. Pienestä tytöstä lähtien hän oli tottunut saamaan ulkonäöstään kehuja, mutta niiden määrä vähentyi vuosi vuodelta. Helpoin keino palata keskipisteeksi olisi pamahtaa paksuksi.

Siitä molemmat olivat yhtä mieltä, että he eivät koskaan eroaisi. Kaikesta saattoi puhua, ja he olivat kyllä nähneet millaisia erolapsista kasvoi. Jokin kuitenkin kaihersi, ja Oskarikin vaistosi sen. 

Silmäni osuivat vahingossa päiväkirjaan. Näkökentässäni ehti vilahtaa hänen sinne kirjoittamansa sana.

Avioerofantasia.

Hän lopettikin kirjoittamisen ja painoi puhelimen näyttöä sydämelleen kuin stetoskooppia. Oliko hän tajunnut, että olin nähnyt? Hän ei sanonut mitään.

Se mikä ei äänikirjassa käynyt ilmi, oli kirjan erikoinen rakenne, tai no, kävi tavallaan koska teksti oli Tainan osuuksissa poukkoilevampaa. Vasta E-kirjasta kerratessani näin, että Tainan kertoma oli poimittu ilmeisesti päiväkirjasta ja oli vain muutaman rivin mittaista, mikä selittää paljon. Näin jälkikäteen ajatellen tämä kirja kannattaisi lukea ihan itse. 

Muutenkin kirja oli vähän hankalampi hahmottaa, aikamoinen vastakohta vaikkapa Marttisen kirjan selkeydelle. Siitä jäi myös vähiten mieleeni viikkojen kuluessa.