Jari Järvelä: Kosken kahta puolta
Tammi, 2018
200 sivua
Kosken kahta puolta sijoittuu vuoteen 1977. Siinä seitsemänvuotias Jari viettää kesäpäivää kahdessa eri mummolassaan. Mummit asuvat samassa kaupungissa, Vammalassa ja heidän kotinsa erottaa vain koski. Heidän elämänsä erottaa kuitenkin muistot vuodesta 1918 ja se juopa on paljon isompi kuin yksi koski.
Kirjailija Järvelä kertoo tarinan yksityiskohdilla olevan todellisuuspohjaa. Hänen omat mumminsa olivat sisällissodassa eri puolilla, mutta itse romaani on silti fiktiivinen.
Mummi oli kapinan aikana vähän mua vanhempi. Sillä oli pikkusisko jonka lettiin pantiin kuulemma kulkunen ettei se katoa. Sisarukset katsoi käsi kädessä ikkunan takana kun kaksi naapuria vietiin kellarin seinää vasten ammuttavaksi. Pam pam pam pam pam pam. Joka laukauksella pikkusiskon kulkunen helähti. Mummi ei ollut silloin mummi vaan se oli pikku tyttö nimeltä Aino. Ruumiit jätettiin pakkaseen mustumaan kuin perunat.
Takaumien kautta molemmat mummitkin pääsevät kertomaan tarinansa, kaksi eri totuutta sisällissodasta.
Muutaman päivän päästä tuli eri miehet. Niitä oli nyt neljä ja nekin vaati tietää kätketyistä aseista. Ne huusi äidille älä valehtele ennen kuin se kerkesi sanoa mitään. Miehille ei tällä kertaa riittänyt laatikoihin kurkistaminen, nyt ne tempoi vaatepinot lattialle ja puhkoi pistimillä tyynyt ja patjat. Ne vei äidin jauhosäkin ja leivotut limput ja isän saappaat. Vintiltä kuului räsähdyksiä, kun miehet penkoi paikkoja. Sofia ei ollut tiennyt että ylhäällä oli niin paljon tavaroita jotka sai rikki.
En oikein osaa sanoa mikä minua tässä kirjassa tökki, mutta sen lukeminen edistyi sivumäärään nähden hyvin hitaasti. Ei se sen raaempikaan ollut kuin vastaavat samaan aikakauteen sijoittuvat romaanit. Olisiko kuitenkin jonkinlainen kyllästys kapina-ajan kirjallisuudesta näin "juhlavuonna"? (Hyvin paksut lainausmerkit edelliseen.) Sekä punaisten että valkoisten osapuolten näkemys samojen kansien sisällä on plussaa.