Sivut

Sivut

lauantai 6. toukokuuta 2017

Novellit kunniaan -haasteen koonti



Reader why did you marry me -blogissa julkaistiin viime marraskuussa loistava
Novellihaaste. Lähdin tähän mielelläni mukaan, koska oma suhteeni novelleihin on hyvin kahtiajakoinen. Vierastan niitä hieman edelleen, mutta olen opettelemalla opetellut niitä lukemaan ja jonkin verran tai oikeastaan ihan kivastikin oppinut niistä nauttimaan. Olen huomannut, että eniten saan irti niistä jotka käsittelevät rakkautta ja ihmissuhteita yleensäkin. Koen että niistä saa todennäköisimmin aikaan tarinoita joissa lyhyempäänkin sivumäärään saadaan alku ja loppu ja jonkinlainen kehitystarina jota kaipaan paitsi romaaneissa myös novelleissa.

Mitä sitten luin? 
Aloitin Katja Ketun Piippuhylly -kokoelmalla ja suorastaan nautin sen lukemisesta. Tarinat olivat aidosti kiinnostavia ja siinä missä minulla on monesti vaikeuksia lukea montaa varsinkin saman kirjailijan novellia peräkanaa, Piippuhylly eteni mukavasti. Kirjoitin Piippuhyllystä ja Ompun novellimaratonista yhteispostauksen. Piippuhyllyssä on 10 novellia. 

Novellimaraton! Mikä loistava idea! Joulunaluskiireistä huolimatta moni otti osaa, minä myös :-)
Maratonilla luin 24 novellia seuraavista kokoelmista:
Granta 7: Koti (4 kpl)
Sanasinfonia, novelleja Sibeliuksesta (4 kpl)
Novellit 2016, Martti Joenpolven novellikilpailu (4 kpl)
Helmi Järviluoma: Ja katsella hain hampaita (5 kpl)
Suvi Vaarla: Täydellisiä ihmisiä (7 kpl)
Näistä maratonilla lukemistani novelleista löytyy myös oma postaus.

Maratonähkyn jälkeen luin loppuun Järviluoman kokoelman koska se oli mieleisin. Siitä kertyi 6 lisää. Myös Vaarlan kokoelman luin loppuun joten siitä lisätään 10.
Sen sijaan Granta, Sanasinfonia ja Joenpolven novellikilpailukokoelma jäivät kesken. 

Näiden jälkeen -hups- unohdin haasteen muutamaksi kuukaudeksi, kunnes törmäsin siihen kirjablogissa ja aloin katsella luettavaa kirjaston sivuilta. Tällä kertaa teki mieli lukea vanhempia novelleja ja lainasin mm 1960-luvulla koottuja novelleja. 




Löysin Kustannusosakeyhtiö Lehmuksen vuonna 1965 julkaiseman kokoelman nimeltä Rakastaa ja luin kaikki sen 12 novellia. Mukana oli sekä tuttuja nimiä, ainakin Veijo Meri ja Timo K. Mukka, mutta suurin osa oli minulle ennestään tuntemattomia kirjailijoita. Osassa novelleista oli huumoria, osassa aika härskiäkin tekstiä. Monessa novellissa korostui selvästi seksuaalinen vapautuminen, nyt voitiin kirjoittaa kaikki mitä mieleen tuli. Esimerkiksi Pekka Kejosen novellissa Pikku Naisia; Kesän tuleminen tapahtui oudosti. Se valui kaupunkiin kuin sperma. Ihan oikeasti, eihän me edes nykyään (vai enää nykyään?) puhuta noin. 
Tavallaan pidin Kauko Aallon Se Oikea -novellista jossa kerrotaan henkilöistä A ja B.
A ja B tulevat ulos kirjastosta. Pakkasta on yli kaksikymmentä astetta, kujassa ovat koivut huurteessa. Koivukujassa A ottaa B:tä kädestä ja tekee jonkin kysymyksen, johon hän saa myöntävän vastauksen. A ja B menevät naisten asuntolaan, jonne meneminen on A:lta ankarasti kielletty. Sitä ei ole kuitenkaan niin ankarasti, etteikö A menisi sinne tässä tilanteessa. Päästyään huoneeseen he istuvat vuoteelle. Henkilö B kertoo nyt kaikki A:lle ja ja A kertoo kaikki henkilölle B. He kertovat kaiken toisillensa, niinkuin voidaan ilmaista lauseella "he kertoivat kaiken toisillensa".
Tauno Yliruusin novelli Herra ja Rouva V oli kokoelman suosikkini. Herra V on hautautunut pitkästyttävään työhönsä verotoimistossa, Rouva V on kotirouva. Kun Herra V tulee töistä kotiin, Rouva V muistuttaa että heille on tulossa myöhemmin illalla vieras. Nuori nainen, jonka Rouva V on tavannut kaupungilla. Pian lukijalle selviää että luvassa on ujostelevaa kimppakivaa! Herra V kuitenkin luulee, että Rouva V on keksinyt tällaisen roolileikin, kunnes ovikello soi...

Toinen 60-luvun löytö oli Tammen kustantama 27 pohjoismaista kertojaa vuodelta 1964. Tämän kokoelman kanssa otin loppukirin haasteeseen, sillä luin yhteensä 8 novellia eilen ja tänään automatkalla. Luin osan novelleista ääneen miehelleni, toimin siis äänikirjana. 
Luin yhden islantilaisen (niitä oli vain kaksi),  kolme tanskalaista, kolme norjalaista ja yhden ruotsalaisen kirjailijan novellit. 
Esimerkiksi norjalaisen Gunnar Bull Gundersenin Regretto kertoo naisenkipeästä merimiehestä, joka satamakaupungissa törmäsi jonkinlaiseen mielenosoituskulkueeseen. Käy ilmi, että naiset odottavat Regrettoa, illalla konsertoivaa kuuluisaa muusikkoa johon hameväki on hullaantunut. Merimies suuntaa samaan konserttiin ajatuksenaan, että jonkin näistä lemmenkipeistä naisista hän onnistuu kellistämään vuoteeseensa. Sen sijaan hän päätyy viettämään loppuiltaa mammanpoika Regretton kanssa, joka onkin enemmän kiinnostunut miehistä. 
Tanskalaisen Leif Panduron novellissa Kaikista paras maailma! seitsemänvuotias Henrik elää vanhempiensa kanssa onnellista elämää, tai eläisi ellei hänellä olisi riesana pikkusisko Sofieta. Tyttö saattaa hänet jatkuvasti vaikeuksiin joihin Henrik ei ole syyllistynyt ja Henrik toivookin, että sisko katoaisi. Niin tapahtuu, sisko haihtuu kuin ilmaan. Henrik tajuaa omaavansa yliluonnollisia kykyjä ja pyrkii käyttämään niitä säästeliäästi, mutta vahinkoja sattuu ja sitä nyt vain tulee haihdutettua ikäviä ihmisiä ja vahingossa läheisiäkin. 



Yhteenlaskun aika.
Olen lukenut yhteensä 70 novellia kahdeksasta eri kokoelmasta. Suurin osa niistä on ollut suomalaisia, nykyhetkestä sekä 1960-luvulta, sekä nuo kahdeksan 1960-luvulla kirjoitettua novellia muista pohjoismaista. En asettanut itselleni mitään määrällistä tavoitetta joten osaan olla tyytyväinen saldooni. 

Veikkasin Ompun haasteessa, että kaikki osallistujat yhdessä lukevat haasteeseen 717 novellia. Nyt tajuan veikkaukseni olevan aivan naurettavan pieni! Huomenna näemme todellisen saldon ja olen todella utelias! Kiitos Ompulle haasteesta ❤

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Luetut mutta bloggaamatta jääneet, osa I

Saadakseni kirjat kiertoon muillekin kirjaston asiakkaille, tarvitaan nyt järeitä keinoja!
(Osa on kirjoitettu muistiin jo viime vuoden puolella.)

Yksikään seuraavista kirjoista ei todellakaan ole jäänyt bloggaamatta siksi, ettei kirja olisi huomiota ansainnut. Päinvastoin, joukossa on helmiä. Mutta välillä kirjaan saattaa tulla varaus niin lähellä sen eräpäivää, etten ehdi siitä enää kirjoittaa lainauksineen kaikkineen, tai sitten olen saanut viikon vippilainan juuri ja juuri luettua, mutta siihen aika on loppunutkin. Niinpä ajattelin tehdä erittäin lukupäiväkirjamaisen yhteenvedon näistä teoksista.

Milana Busquets: Tämäkin menee ohi 
Nelikymppinen espanjatar matkustaa äitinsä hautajaisten jälkeen merenrantahuvilalle ja pohtii suhdetta äitiin ja elämänsä miehiin. Kirja oli hieman lian outoa tyyliltään minulle, espanjalaista nykykirjallisuutta oletan. Näin lyhyen kirjan lukee silti aika nopeasti. ***

Tommi Kinnunen: Lopotti 
Neljäntienristeyksestä tuttu sokea tytär jatkaa suvun tarinaa. Helena on vasta 9-vuotias, kun tulee lähetetyksi sokeainkouluun Helsinkiin. 50-luvulla tämä tuntui oikealta toimintatavalta; koulussa Helena oppii miten ollaan erottumatta toisista, näkevistä. Miten pitää oppia kävelemään ryhdikkäästi kuin näkisi minne kulkee, miten pitää opetella laskemaan askelten määrät tutuille välimatkoille. Vähitellen hän oppii kulkemaan Helsingissä, vähitellen hän tutustuu myös tulevaan mieheensä Kariin. Ensin ajattelin, ettei uusi kirja voi vetää vertoja Neljäntienristeykselle, mutta oli tämäkin vaan kova veto Kinnuselta. Muitakin kiinnostavia henkilöitä kirjassa on, mutta Helenan kohtaloa luin järkyttyneenä. En ollut osannut kuvitella millaista sokean lapsen ja nuoren elämä on tuohon aikaan (ja kuitenkin niin vähän aikaa sitten!) ollut joten koin kirjan olevan paitsi viihdyttävä myös opettavainen. ****1/2

Linn Ullmann: Rauhattomat 
En ollut lukenut aiemmin mitään Ullmannin kirjaa, vaikka Rauhattomat on hänen kuudes romaaninsa. Tähänkin tartuin lähes yksinomaan hänen kuuluisien vanhempiensa takia. Linn kun nauhoittaa isän kanssa käymiään keskusteluja ja siinä samassa muistelee millaista oli elää kuuluisan äidin kanssa. Yhdessähän he kaikki kolme eivät koskaan asuneet, mutta isällään Linn vietti lomat, osana tämän suurta lapsikatrasta. Kirja on ihan kiinnostava, muttei  juurikaan houkuttele lukemaan enempää. **1/2

Laura Honkasalo: Eropaperit 
Eletään 60-lukua. Mennään naimisiin, tehdään lapsi, sitten toinen, mies rakastuu toiseen, haluaa eron, haluaa lapset. Rumaahan siitä tulee. Eropaperit on kaukana viihteellisestä romaanista, sillä lapsia, etenkin vanhempaa tytärtä, käytetään julmasti hyväkseen prosessissa saada lapset pois äidiltään. ****+


Lukuseurani ei ollut erityisen levotonta 😉