Sivut

Sivut

torstai 11. helmikuuta 2016

Heidi Köngäs: Hertta



Heidi Köngäs: Hertta 
Otava 2015, 285 sivua

Jokaisella meistä on totuutemme ja minun on se,
joka on puutteineenkin maailman työtätekevien ainoa toivo: 
Punatähti. 

Hertta on elämäkertaromaani joka kattaa yhden vuosikymmenen Hertta Kuusisen, suomalaisen kommunistisen puolueen kansanedustajan ja ministerin elämästä. 

Hertan isä, kommunistipoliitikko Otto Wille Kuusinen, oli paennut kapinan jälkeen Neuvostoliittoon ja Hertta sisaruksineen oli jäänyt äidin hoiviin Suomeen. Vuonna 1922 kun Hertta oli 17-vuotias, isä lähetti hänelle kutsun Moskovaan, eikä nuorta poliittisesti valveutunutta naista tarvinnut kahdesti houkutella. Vuotta myöhemmin hän meni jo vihille kymmenen vuotta itseään vanhemman, kokeneen toverin Tuure Lehénin kanssa. Vuosi lisää, ja Hertta on pienen Juri-pojan äiti. 

Vuonna 1934 isä lähettää Hertan Suomeen, suorittamaan tehtävää johon Herttaa on nuoruusvuodet koulittu. Fasisminvastainen liike on Suomessa vasta alkutekijöissään ja Herttaa tarvitaan maanalaiseen puoluetyöhön. Hertta ei haluaisi lähteä, ei jättää Juria. Avioliitto sen sijaan on ajautunut karille, Lehénillä on toinen nainen. Hertta uskoo pääsevänsä palaamaan muutaman kuukauden, viimeistään puolen vuoden kuluttua, mutta toisin käy. Vain pari viikkoa Helsingissä ja Hertta pidätetään. Viisi pitkää vuotta Hertta istuu vankilan kaltereiden takana valtiopetoksen suunnittelusta tuomittuna, eristyksessä muista vangeista, erossa Jurista.

Ymmärsin, että toveruus pitää sisällään kaiken, koko elämän antamisen aatteen käyttöön, eikä yksityisellä halulla, rakkaudella, tahdolla ole mitään merkitystä. Aate on meitä kaikkia voimakkaampi. Sen punainen veto on osa koko maailman työtätekevien verenkiertoa, sen raudanluja tahto ylittää kaikki yksilön pienet pyrkimykset. Demokraattisen sentralismin periaate. Proletariaatin diktatuurin periaate. Ne minä imin ja niihin uskoin.

Kirja alkaa varsinaisesti siitä, kun Hertta keväällä 1939 vapautuu. Pian sen jälkeen hän kohtaa Yrjö Leinon, toistamiseen naimisissa olevan kommunistisen puolueen jäsenen. Se on Hertan menoa, nainen hullaantuu. Välttääkseen uuden vangitsemisen he piileskelevät yhdessä talvisodan ajan. Joulukuussa 1940 Leino kuitenkin vangittiin ja Hertta puoli vuotta myöhemmin. Tällä kertaa Kuusinen oli turvasäilössä yli kolmen vuoden ajan. 

Hän piirtää minut punaisella, punaisella musteella, se on tahmeaa, hyytynyttä kuin härän veri. Olen teuraseläin, olen syksyn lehdet ja kaikki tiilen värit kun sinä huudatat minua.

Hertassa lähdetään rohkeasti siitä ajatuksesta, että Leino olisi todellisuudessa ollut vasikka. Kirjassa on kolme kertojaa, Hertan ja Leinon lisäksi Riekki, Etsivän keskuspoliisin silloinen päällikkö. Leino oli veloissaan, teki vekseliä toisen perään ja tätä Riekki käytti hyväkseen. Maksoi vasikalleen sen verran, ettei Leino koskaan päässyt pestistään irti, roikkui kuin löysässä hirressä. Kosikin Herttaa lopulta Riekin käskystä. 

Hertta Kuusisen tarinassa on paljon mielenkiintoisia käänteitä. Se mitä itse jaksan aina ihmetellä, miten ihmisessä säilyy se usko vaikka itsekin näkevät köyhyyden ja kurjuuden. Mielenkiintoista oli myös seurata mitä suomalainen kommunisti ajatteli, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Miten kommunisteja neuvottiin kerääntymään Keski-Suomeen ja miten Otto Wille Kuusinen kehotti suomalaisia työläisiä olemaan nousematta neuvostoliittolaisia sotilaita vastaan. Tuntuu siltä ettei kaikkea voi oikein ymmärtää, kun ei ole siihen aikaan elänyt. Nykyisin ollaan melko aatteettomia.