Sivut

Sivut

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Kirjabloggaajien klassikkohaaste 2 - Anton Tšehov: Kolme sisarta


Anton Tšehov: Kolme sisarta
Alkuteos julkaistu 1901
Suomennos: Martti Anhava 1999


On jälleen aika kirjabloggaajien klassikkohaastepostauksen.




Klassikkohaaste on puolivuosittain jatkuva haaste ja tämä on järjestyksessään toinen. Tämänkertaista klassikkohaastetta emännöi Tuijata. Kulttuuripohdintoja-blogi. Olin mukana myös ensimmäisellä kerralla jolloin luin Gustave Flaubertin Rouva Bovaryn joka oli ollut TBR- eli To be read -listallani jo hyvän aikaa. Arvioni Rouva Bovarysta voit lukea täältä.

Kolme sisarta, Olga, Maša (Maria) ja Irina asuvat veljensä luona pienessä maaseutukaupungissa josta haluaisivat päästä pois, takaisin Moskovaan jossa asuivat ennen kuin heidän isänsä sai kyseisen maaseutukaupungin prikaatinkomentajan viran. Pienessä varuskuntakaupungissa ei ole sellaista sivistyneisyyttä jota sisarukset kaipaisivat, eikä sopivia aviomiehiä. Vain Maša on mennyt naimisiin, maalaiskaupungin opettajan kanssa. Tapahtumat ja olosuhteet ovat saaneet aikaan sen, ettei Moskovaan paluu ole kovinkaan realistinen.

Sisarukset ovat luonteiltaan hyvin erilaisia, mutta silti läheisiä. Olga on siskoista vanhin, opettaja ja sisaruksistaan huolehtiva vanhapiika. Keskimmäinen sisaruksista, Maša, on rakastanut miestään muttei rakasta enää ja ajautuu suhteeseen. Nuorimmainen Irina on vakuuttunut siitä, että hänen onnensa löytyy Moskovasta. Kun Irina tajuaa Moskovan jäävän vain haaveeksi, hän suostuu vaimoksi yhdelle pikkukaupungin upseereista, mutta ennen häitä tapahtuu jotain mikä tekee avioliiton mahdottomaksi.

IRINA Te sanotte: Elämä on ihanaa. Entäpä jos se vain tuntuu sellaiselta! Meille kolmelle sisarelle elämä ei vielä ole ollut ihanaa, se on tukahduttanut meidät kuin rikkaruoho... Minulla on kyyneleet silmissä. Turhan päiten... (Pyyhkäisee nopeasti kasvojaan, hymyilee.) Työtä täytyy tehdä, työtä. Sen tähden me olemme allapäin ja näemme elämämme niin synkkänä että emme tiedä mitä työ on. Me olemme syntyneet ihmisistä jotka halveksivat työtä...

Sisarten tavoin myös heidän veljensä Andrei unelmoi sotilasuransa myötä paluusta Moskovaan. Hän solmii avioliiton ja hänen ensin niin miellyttävästä vaimostaan tulee koko perhettä manipuloiva matriarkanalku.

NATAŠA Huomenna minä olen sitten jo yksin täällä. (Huokaisee.) Kaikkein ensimmäiseksi minä annan hakata tuon kuusikujan, sitten tuon vaahteran tuosta. Se on iltaisin niin kauhea, ruma... (Irinalle) Kultaseni, tuo vyö ei sovi sinulle ollenkaan... Se on mauton. Pitäisi olla jotakin vaaleaa. Ja tänne minä annan istuttaa kukkasia, kukkasia joka paikkaan, ja alkaa tuoksua... (Ankarasti) Mikä haarukka täällä ajelehtii penkillä? (Menee taloon, sisäkölle) Mikä haarukka tuolla penkillä ajelehtii, minä vain kysyn? (Huutaa) Hiljaa! 

Tšehov kirjoitti näytelmän vuonna 1901 ja Kolme sisarta esitettiin lavalla ensimmäisen kerran kaksi vuotta myöhemmin. Reilun sadan vuoden aikana siitä on nähty monenlaisia näyttämösovituksia ympäri maailmaa. Näytelmän teksti ja juoni on sinänsä aika yksinkertainen, joten sisältöä pitää jäädä miettimään. Enemmän kuin isoilla juonellisilla käänteillä Tsehov leikkii päähenkilöidensä toiveilla ja unelmilla. Kannattaako haikailla saavuttamatonta vai kannattaisiko onneaan etsiä sieltä missä on? Haipuuko onnen tunne sitä kauemmas mitä useammin muistuttaa itselleen, ettei sitä ainakaan täältä löydy? Onko elämä edes niin oikeudenmukaista että se suo kaikille onnen? Onko sisarusten rakkaudesta kilpailevissa miehissä loppujen lopuksi muuta vikaa kuin se, etteivät nämä tule viemään siskoksia Moskovaan? Haikailevatko he kapeakatseisesti vain yhden asian toteumisen perään näkemättä mitään kaunista ympärillään? Onko Moskovaa heidän unelmiensa kaltaisena edes olemassa? Onko aika kullannut muistot, vai onko maailma muuttunut? Ainakaan sisarusten elämä ei juuri muutu, ainakaan heidän toivomaansa suuntaan. Vuodet vain kuluvat ja heidän elämässään vallitsee tietynlainen pysähtyneisyyden tila. Kaksi nuorempaa sisarusta kokeilee omilla tahoillaan muuttaa elämäänsä, mutta sekin jää vain ohikiitäväksi vaiheeksi.

IRINA (Hilliten itseään) Minä olen niin onneton... En minä osaa tehdä työtä, en rupea enää. Liika on liikaa! Okin lennättimessä, nyt olen kaupunginhallituksessa ja vihaan, halveksin kaikkea mitä ikinä saan tehdäkseni... Minä olen jo kaksikymmentäkolmevuotias, olen tehnyt työtä jo kauan, ja aivot ovat kuivuneet, minä olen laihtunut, rumentunut, vanhentunut, eikä mitään, mitään, minkäänlaista tyydytystä, ja aika kuluu ja koko ajan on sellainen tunne, että kulkee poispäin todellisesta, ihanasta elämästä, kulkee yhä kauemmaksi ja kauemmaksi jotakin kuilua kohti. Ja minä olen epätoivoinen, epätoivoinen! Ja miten minä vielä elän, miten en ole tähän päivään mennessä tappanut itseäni, sitä minä en ymmärrä...

Kuten näytelmät yleensäkin, Kolme sisarta antaisi varmasti enemmän itsestään näyttämöllä kuin luettuna. Muistan nähneeni Tsehovin näytelmistä vain Kirsikkapuiston ja senkin kauan sitten. Toisaalta, esitetäänkö toista sataa vuotta vanhoista näytelmistä vielä klassisia versioita jos sellaisen haluaisi nähdä, vai päivitetäänkö ne lähes aina nykypäivään?

lauantai 30. tammikuuta 2016

Raili Mikkanen: Voidaan kutsua ulkopuolelle lain


Raili Mikkanen: Voidaan kutsua ulkopuolelle lain 
Robustos 2015, 401 sivua


Eletään vuotta 1945 sodan päätyttyä. Irmeli ja Anja ovat parikymppiset työtoverit Valtion tykkitehtaan konttorissa Jyväskylässä. Kaikesta on pulaa, niin ruuasta kuin vaatteista ja tavaroista, niinpä Irmeli tarttuu hanakasti tilaisuuteen kun äidin Topi-serkku yhdessä ystävänsä Ramin kanssa kutsuu tytöt syömään hotelli Jyväshoviin. Aivan oikein Anja epäilee että miehet haluavat jotain vastapalvelukseksi, mutta Topilla ei olekaan mielessä se mitä Anja epäilee. Kun Topi ottaa uudelleen yhteyttä Irmeliin, hänellä on konttoristitytölle yhteistyöehdotus. Vain vähän lisää konttorityötä, työkirjojen jäljentämistä, mutta tästä maksetaan hyvin. Hyvästi ohueksi kulunut nukkavieru talvitakki, Irmelillä olisi mahdollisuus ylimääräiseen kipeästi kaivattuun rahaan, sillä ilman sitä ei mustan pörssin markkinoille ole asiaa. Vaikka Topi vannoo kaiken olevan laillista, Irmeliä epäilyttää. Miksi ne maksaisivat niin hyvin, ellei asiassa ole jotain salakähmäistä?

Suomi suorittaa Neuvostoliitolle sotakorvauksia joita valmistetaan myös tykkitehtaalla. Kaikkea valvoo Neuvostoliiton valvontakomissio joka pitää päämajaansa Helsingissä. Pian Irmelille tulevat tutuiksi myös neuvostoliittolaiset ja edessä on myös jännittävä matka Neuvostoliiton hallussa olevaan Porkkalaan.

Takahuoneessa kauppias avasi lukitun komeron, ja otti sieltä talvisaappaat. Ne ovat malliltaan sirot ja syvän ruskeat. Irmeli silitti saappaan pintaa. Nahka tuntui käteen pehmeältä ja taipuisalta. Saappaat olivat uskomattoman ylelliset monen sotavuoden jälkeen, jolloin hänen talvijalkineinaan olivat olleet koko ajan huonompaan kuntoon menevät monot. Näissä näytti olevan jopa suloinen lammasvuori. Mistä tällaisia mahtoi saada, eivät ne voineet ainakaan suomalaisia olla? 

Minulla saattoi olla liian suuret odotukset tähän kirjaan sen perusteella mitä olin muutamassa blogissa kirjasta lukenut. Juoni oli kiinnostava mutta tapahtumissa ei ollutkaan sellaista jännitystä tai jännitettä mitä odotin. Ihan kelpo romaani kuitenkin. 


maanantai 18. tammikuuta 2016

Laura Lindstedt: Oneiron


Laura Lindstedt: Oneiron 
Teos 2015, 440 sivua 


Seitsemän naista on päätynyt jonkinlaiseen kuolemanhetken jälkeiseen välitilaan missä kaikki on valkoista ja maailma sellaisena kuin sen tunnemme on lakannut olemasta. He eivät tunne kipua eivätkä kohta enää nautintoakaan, eivät nälkää, janoa eivätkä lämpöä tai kylmyyttä. He ovat kaikki eri maista ja puhuvat eri kieliä, mutta ymmärtävät silti toisiaan ja ihmettelevät sitä itsekin. Newyorkinjuutalainen performanssitaiteilija Shlomith on anorektikko, moskovalainen Polina on näyttämötaiteen keskusviraston pääkirjanpitäjä, brasilialainen Rosa Imaculada on saanut uuden sydämen, marseillelainen Nina odottaa kaksosia, hollantilainen Wlbgis sairastaa kurkkusyöpää, senegalilainen Maimuna haaveilee mallintöistä ja itävaltalainen teinityttö Ulrike on töissä Kotkanpesän ravintolassa.

Oneironin rakenne oli mielenkiintoinen. Tarttuva alku jatkui yhtäkkiä muun muassa filosofisena pohdintana (essee) ja Slomithin pitämällä luennolla päättyen jonkinlaiseen muistokirjoitukseen jokaisen naisen kohdalla. Pidin erityisesti alusta (jota moni on pitänyt vaikeana) ja lopusta sekä naisten elämäntarinoista. Essee kirjan keskivaiheilla meinasi uuvuttaa minut lähinnä pituudellaan, mutta selvisin siitäkin. Tosin se hidasti lukemistani parilla päivällä. Anoreksia yhdistettynä juutalaisuuteen oli minulle uutta ja siitä luin mielenkiinnolla. Kirjailijan kulttuurien tuntemus herätti ihastusta jo lukuprosessin aikana ja kiitoksista selviääkin miten paljon yhteistyötä Lindstedt on eri tahojen kanssa tehnyt. Se myös näkyy. 

Väistelen fantasiaa, mutta tässä oli jotain niin houkuttelevaa että aloin Oneironia rohkeasti lukemaan ja jälkifiilikset ovat isosti plussan puolella. Hyvä että tartuin tähän! Rohkene sinäkin :-) 

torstai 14. tammikuuta 2016

Miina Supinen: Mantelimaa


Miina Supinen: Mantelimaa 
Wsoy 2015, 317 sivua 


Mantelimaa, hän tajusi, oli takaperoismaa. Se mikä oli muualla pahaa, oli täällä hyvää. Lapset söivät karkkia pääruuaksi ja aikuiset leikkivät työkseen. 

Mantelimaa oli iso ostari ja sisähuvipuisto, ikuisen joulun maa jossa soivat aina joululaulut ja jonka lasten Pikkulassa oli 24 pomppulinnaa. Toisaalta siellä oli myös kylpylä ja K-18 siipi, yökerho strippareineen. Siellä, Rakkauden Mantelissa, tanssivat kauniit Elfetit.

Molli, entinen poptähti ja nykyinen lastenohjelmia tekevä suosittu pellehahmo, vaimo ja kahden pienen tytön äiti, haluaa väistää viimeiseen saakka päätymästä töihin Mantelimaahan jota hallitsee Jonne J. Halkio, Mollin nuoruudesta tuttu mies. Jonne kuitenkin tahtoo palkata Mollin suunnittelemaan Elfeteille ennen näkemättömän upean jouluparaatin ja juuri kun Molli on aikeissa sanoa ei, tapahtuu jotain miksi onkin sanottava kyllä. Mollin mies Keke joutuu koomaan ja yhtäkkiä Molli onkin yksin vastuussa tytöistä ja näiden elättämisestä.

Säihkyvän Mantelimaan alla, tunneliverkoston syvyyksissä, on odottamassa jotain pelottavaa. Nukentekijä, joka on luonut Mantelimaahan yhden sen vetonauloista, satojen mekaanisten porojen ja tonttujen kiskoilla kulkevan lauman, haluaa saada hallintaansa koko Mantelimaan. Löytyy ruumis, ja ennen pitkää toinenkin.

Käpertyminen on tärkeintä. Rauhoittumista. Perheen kanssa rauhoittumista.
Jotain sellaista. 
Niin, ja Jeesus syntyi. 
Valo syttyi pimeyteen. 
Lammas heräsi jouluaamuna ja meni syömään, mutta sen ruokakipossa olikin Jeesus.

Mantelimaa oli kiehtovaa, nopealukuista, viihdyttävää muttei liian kevyttä luettavaa joulunpyhiksi. Olin löytävinäni tästä jopa kriittisyyttä joulun yhäti kasvavaa kaupallisuutta vastaan. Minä joka en lue fantasiakirjoja pidin tässä esiintyneistä fantasiaelementeistä.

Unohdin kuvata kirjan ennen sen palauttamista kirjastoon, joten tällä kertaa kustantajan tarjoama kuva.