Blogistanian Globalia 2014





Blogistanian Globalia 2014 on kilpailu, jossa nostetaan esiin kirjabloggaajien valitsemia vuoden parhaita käännöskirjoja. Kilpailu koskee vuonna 2014 Suomessa julkaistua, suomeksi, ruotsiksi tai saameksi käännettyä, alunperin ulkomailla ilmestynyttä kaunokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia ja sarjakuvia.
Kilpailu järjestetään neljättä kertaa. Aiemmin on palkittu Sarah Watersin Vieras kartanossa, Gaute Heivollin Etten palaisi tuhkaksi ja Haruki Murakamin 1Q84.

Viime vuonna (äänestäessäni Finlandiaa ensimmäistä kertaa) en löytänyt Globaliaan vielä teoksia joita äänestää. Tänä vuonna karsiminen kolmeen teetti työtä. Tässä valintani.

3 pistettä -> Sjón: Poika nimeltä Kuukivi

2 pistettä -> Kate Morton: Hylätty puutarha

1 piste -> Kate Atkinson: Elämä elämältä





Blogistanian Finlandia 2014, omat ehdokkaani

Blogistanian Finlandia 2014 on kilpailu, jossa nostetaan esiin bloggaajien arvostamia kotimaisia kirjoja. Kilpailu koskee vuonna 2014 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä kaunokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa romaaneja, novellikokoelmia ja runokokoelmia sekä sarjakuvia.
Kilpailu järjestetään neljättä kertaa. Aiemmin on palkittu Katja Ketun Kätilö, Aki Ollikaisen Nälkävuosi ja Pauliina Rauhalan Taivaslaulu.

Valinta ei ollut helppo. Sanon sen, vaikka kuulostan kliseiseltä. Kolme kirjaa nousivat vielä suht helposti esiin, mutta etenkin kahden ensimmäisen keskinäistä järjestystä makustelin pitkään. 

3 pistettä -> Laura Lähteenmäki: Ikkunat yöhön

2 pistettä -> Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys

1 piste -> Eeva-Kaarina Aronen: Edda

Kate Morton: Hylätty puutarha

Kate Morton: Hylätty puutarha

Bazar 2014, 669 sivua

Alkuteos: The Forgotten Garden 2008

Suomennos: Hilkka Pekkanen

Siellä missä pieni tyttö kyyristeli, oli pimeää, mutta hän teki niin kuin oli käsketty. Täti oli sanonut,  että piti odottaa, ettei ollut vielä turvallista,  että oli oltava hiljaa kuin hiiri. Pieni tyttö tiesi, että se oli osa leikkiä, kuin oltaisiin piilosilla.

Hylätyn puutarhan alkuasetelma on kutkuttava. Vuonna 1913 laivalaiturilta Australiassa löytyy muutaman vuoden ikäinen tyttö joka kantaa mukanaan harvinaisen satukirjan sisältävää matkalaukkuaan. Tyttö ei kerro mitään itsestään, ei edes nimeään. Hänestä tulee Nell, satamavahdin tytär. Vuonna 2005 hänen tyttärentyttärensä alkaa selvittää isoäidin tarinaa päätyen Cornwalliin, Englantiin. Kolmantena juonena nuori nainen lapsineen pakoilee sukuaan viktoriaanisen ajan Englannissa. Sata vuotta salaisuuksia nivoutuu yhteen, avainsanoinaan mystinen Kirjailijatar ja salainen puutarha. Juonittelua, petoksia, kulissien ylläpitoa, yläluokan ahdistuneisuutta ja kovia vaatimuksia. Toisaalta myös pyyteetöntä rakkautta.

Kun Nell oli täyttänyt kaksikymmentäyksi, isä oli kertonut salaisuutena hänelle, ja korvaan kuiskattu tunnustus oli riistänyt Nelliltä hänen minuutensa.
"Mutta kuka minä olen?" hän oli sanonut.
"Sinä olet sinä. Sama kuin ennenkin. Olet Nell, minun Nellieni."

Koko tarina on kuin aikuisten satua ja sokerina sen sivuilla on myös Kirjailijattaren satuja. Satuja joissa piilee totuuden siemen, sen totuuden jota hyvin koukuttavasti lukijalle pikku hiljaa avataan, kuin härnäten. Juuri kun luulit oivaltaneesi miten kaikki liittyy yhteen, huomaat ettei se niin mennytkään. Arvasin pari kertaa pieleen. Nautin siitä että olin arvannut pieleen!

Kirja on kokonaisuutena nautittava kudelma ja sivumääräänsä nähden se etenee vauhdilla. Eri aikakausien välillä hyppely oli selkeää, sillehän taas ei voi mitään että tämän tyyppisissä kirjoissa jonkin ajankohdan osuudet kiinnostavat enemmän kuin toisen. Tässä koin kaikki yllättävänkin tasaisen kiinnostaviksi; useimmiten nykypäivän tarina ei tahdo vetää vertoja historian osuuksille. Tässä saattoi edesauttaa Mortonin taito kirjoittaa niin, että lukija tuntee elävänsä tarinaa jota lukee.

Miinus tulee siitä, miten epäuskottavasti Nell, tuo laiturilta pikkutyttönä löytynyt 21-vuotias nainen, suhtautuu kuullessaan miten on perheeseensä tullut. Toki tuonkin ikäiselle tieto "adoptiosta" voi tulla shokinomaisena, mutta silti Nellin käyttäytyminen tämän jälkeen kismitti, enkä pitänyt sitä edes juonen kulun osalta tarpeellisena.

Tähtiä *****-.

Enni Mustonen: Paimentyttö

Enni Mustonen: Paimentyttö

Otava 2013, 363 sivua

Koko päivän olin juossut edestakaisin, passannut herrasväkeä ja

niellyt ne moitteet, joita kiihtyneet naiset olivat päästäneet suustaan.

Entä jos olisin tehnyt niin kuin Selma ja lähtenyt omille teilleni?

1800-luvun lopulle sijoittuva Paimentyttö aloittaa Enni Mustosen uuden historiallisen kirjasarjan, Syrjästäkatsojan tarinoita. Päähenkilönä on Ida, 13-vuotias tyttö joka orvoksi jäätyään päätyy ensin suuren maatilan navettapiiaksi mutta saa sittemmin paremman pestin Topeliuksen perheen sisäpiikana. Ensin tutuksi tulevatkin navettapiian rankasta työstä ja piikojen välisestä kilpailusta täyttyvät päivät ja sitten päästään tutustumaan elämään kulttuurikodissa. Topelius itse on tuohon aikaan jo iäkäs herra jonka talo täyttyy lapsista ja lapsenlapsista. Kirjailijoita perheestä löytyy useampikin ja Idakin nauttii lukemisesta johon häntä myös kannustetaan. Juopa herrasväen ja palvelusväen välillä on silti merkittävä.

Olen lukenut kaikki Mustosen historialliset kirjasarjat ja uuden sarjan aloitus olikin hieno uutinen. Olen tutustunut myös hänen nykypäivään sijoittuviin maalaisromaaneihinsa, mutta rikkaan historiallisen näkökulman puuttuessa ne tuntuvat omaan makuuni liian hömpältä. Nämä historialliset tavallisen ihmisen arkea kuvaavat kirjat sen sijaan ovat erittäin mieleistä lukemistoa. Vaikka Topeliukset tulevat tutuiksi, kaikkea tarkastellaan nimenomaan Idan näkökulmasta, piikatytön arjen askareiden kautta peilaten. Mustosen tyyli kirjoittaa on mutkatonta ja uskottavaa ajankuvaa ja tässä on ehdottomasti hänen kirjojensa paras anti, uskottavuus ja konstailemattomuus. Ida on Mustosen päähenkilöille tyypilliseen tapaan reipas ja rempseä, elämässä pärjäävää sorttia oleva tyttölapsi jonka aikuistumisen vaiheita sarjan tulevissa osissa tulee olemaan mielenkiintoista seurata. Sarjan toinen osa, Lapsenpiika, ilmestyi 2014 ja kolmas osa on luvassa tänä vuonna.

Gabriella Zevin: Tuulisen saaren kirjakauppias

 

Gabriellle Zevin: Tuulisen saaren kirjakauppias

Gummerus 2014, 240 sivua

Alkuteos: The Storied Life if A.J. Fikry

 

Kukaan ei ole saari. Tai ainakaan kukaan ei ole parhaimmillaan saarena.

 

A.J. Fikry on leskeksi jäänyt kirjakauppias lauttamatkan päässä olevalla saarella, jonka kesäkaudella kansoittavat turistit. A.J. on vähän kyyninen, paljon mörökölli, mutta samaan aikaan myös fiksu ja halutessaan ajattelevainen, empaattinen ja hauskakin.

Purppuranvärisen omakotitalon kuistille on ripustettu kyltti jossa lukee:

"ISLAND BOOKS

Alice Islandin tasokkain

laatukirjallisuuden tarjoaja vuodesta 1999

Yksikään ihminen ei ole saari; Jokainen kirja on maailma"

"Kuka helvetti sinä olet?" kysyy A. J. kun Amelia tupsahtaa hänen toimistoonsa Pterodactyl Pressin talvikatalogin uutuuksia kaupittelemaan. (Pterodactyl kuulostaa omaan korvaani joko dinosaurukselta tai lääkkeeltä). Ei mikään helpoin asiakas uudelle myyntiedustajalle, nuorelle sinkkunaiselle jonka mahdollisuudet miesmarkkinoilla ovat pilanneet romaanit, ainakin jos naisen äidiltä kysytään. Ehkä Amelian rakkaus voisikin löytyä kirja-alalta? A.J. suree edelleen vaimoaan eikä kirjakaupan myyntikään enää paljon voi laskea tai se pitää sulkea. A.J. on hyvää vauhtia käpertymässä itseensä ja suruunsa, kun kohtaa kaksi naista jotka sulattavat mörököllin sydämen. Amelian, jonka kanssa ystävystyy, ja pienemmän naisen Mayan, jonka ottaa vastuulleen.

Häntä haluttaisi nauraa ääneen tai lyödä nyrkillä seinään. Hän tuntee itsensä juopuneeksi tai vähintäänkin hiilihapotetuksi. Mielipuolista. Hän ajattelee aluksi, että se on onnea, mutta sitten hän toteaa että se on rakkautta. Jumalauta rakkautta, hän ajattelee. Onpa taas aikamoinen riesa sekin.

Sivurooleissakin on kiinnostavia tyyppejä, erityisesti saaren poliisipäällikkö Lambiase joka pitää kirjallisuuspiiriä.

Tuulisen saaren kirjakauppias on "rupatteleva" hyväntuulen kirja. Ei välttämättä maailmankaikkeuden suurin kaunokirjallinen teos, muttei yritä sellainen ollakaan vaan rehellisesti oma itsensä, lämminhenkinen ja viihdyttävä, miellyttävä lukukokemus. Takakannen sulkee hymy suupielessä. Aikoinaan lukiossa englannin kielen opettajamme kehotti välttämään nice-sanan käyttöä ja olen ollut taipuvainen vastaavasti välttämään kiva-sanaa suomen kielessä. Tämän kirjan kohdalla haluaisin kuitenkin kutsua sitä kivaksi, ja ehdottoman postiivisessa mielessä. 

Eeva-Kaarina Aronen: Edda

Eeva-Kaarina Aronen: Edda

Teos 2014, 371 sivua

Me vakoilimme, piileskelimme, juoksimme karkuun, palasimme takaisin. Etsimme, hukkasimme, rakensimme. Se kaikki oli leikkiä. Minä, Eetu, olon leikin valtiatar, ja Aatu oli minun sisareni, minun aseenkantajani.
Olimme kakaroita. Olimme viattomia. Siksi emme tienneet, että viattomuuden ytimessä on aina pimeys, jossa kasvaa se, joka kuljettaa eteenpäin meitä ja kertomustamme. 
Sitten, kun oli jo myöhäistä, ymmärsin, ettemme olleet koskaan olleet viattomia. 

Etta ja Astrid eli Aatu ja Eetu, 10-vuotiaat tytöt, parhaat ystävykset. 50-luvun töölöläisessä kerrostalossa, pihoilla, rappukäytävissä, vinteillä ja kellareissa he leikkivät, kuulivat ja näkivät sellaista mitä aikuiset eivät tienneet heidän kuulevan tai näkevän saati mitään siitä ymmärtävän.

Kun Etta kuulee "Kalevalan tapaisesta kirjasta jonka nimi on Edda" äiti lainaa sen hänelle kirjastosta. Lapsethan eivät tuohon aikaan edes päässeet aikuisten osastolle, saati saaneet sieltä lainata. Etta kahlaa läpi islantilaisten jumaltaruja ja kertoo niitä eteenpäin taloyhtiön lapsille, aasoista, kääpiöistä, jättiläisistä. Suurpuhuja Etta riimusauvoineen johtaa leikkiä muiden seuratessa pelonsekaisin tuntein mutta leikki ei pääty Ettan suunnitelmien mukaisesti. 

Aikuisena, nimensä Eddaksi muuttaneena ja museotyöntekijänä leipänsä ansaiten Etta/Edda elää piinaavissa muistoissaan. Joka syksy Edda muuttuu 50-luvun naiseksi, viimeisen päälle laittautuneena ja lähtee iskemään kapakasta miehiä. Kaiken pitää olla täydellistä ja autenttista, Edda ompelee itse puvut ja näkee vaivaa löytääkseen oikeat asusteet. Samainen nainen matkaa myös aina uudelleen lapsuuden aikaisen kotitalonsa porttikonkiin, kiiltonahkalaukkuaan heilutellen, ruusuhuivi päässään, otsalamppu valonaan, pakkomielteiseen salaperäiseen työhönsä.

Tämä kirja oli suorastaan hypnoottinen! Niin vetävä, niin taitava kudelma, kirjailijan niin ovelasti lukijalle avaama että sitä on vaikea laskea välillä kädestään. Harvoin on kirjaa joka on niin paljon mielessäni silloinkin kun ei ole mahdollisuutta sitä lukea, ja näin koukuttavaa kirjaa johon pitää tarttua jokaisen mahdollisen tilaisuuden koittaessa. Selvittää mitä lapsille tapahtuu jumaltarun vaelluksella pitkin vinttejä ja pimeitä kellarikäytäviä, mikä aikuista Eddaa piinaa? Arosen tyyli kirjoittaa on omaperäinen ja kiehtova. Haluan ehdottomasti tarttua hänen muihinkin teoksiinsa! 

Kate Atkinson: Elämä elämältä

Kate  Atkinson: Elämä elämältä

Schildts & Söderströms 2014, 595 sivua

Alkuteos: Life after life 2013

Suomennos: Kaisa Kattelus

Elämä elämältä on vuoden mittaan luettu niin monessa blogissa, että mitään erityisen omaperäistä huomiota lienee tässä vaiheessa haastavaa tehdä. Itselleni tuo kirja oli viimeinen jonka luin 2014 puolella ja voin hyvin mielin sanoa, että tähän kirjaan lukuvuotensa mielellään päätti sillä olihan se yksi parhaista viime vuonna lukemistani kirjoista.

Atkinson leikittelee elämän kululla, mitä jos ihmisen elämässä oli tapahtunut tietynlainen käänne, mitä siitä olisi seurannut? Henkilölle itselleen ja toisaalta kaikille jotka hän elämänsä varrella kohtaa. Mitä jos hän olisi valinnut toisin? Yleensä voimme vain jossitella tällaisilla asioilla omassa elämässänne, mutta Atkinson on kirjoittanut tämän ajatusleikin kansien väliin lähes 600 sivun mittaiseksi kiehtovaksi lukuromaaniksi.

Vuonna 1910 Sue Todd synnyttää kolmannen lapsensa keskellä lumimyrskyä. Lääkäri ei pääse paikalle ja lapsi menehtyy napanuoran kierryttyä kaulan ympäri. Toisaalta lääkäri voisikin ehtiä paikalle ja lapsi jää henkiin. Hukkuakseen leikki-ikäisenä. Tai elääkseen aikuiseksi eläen toisen maailmansodan kauhut.

Hän tähyili pommisuojapukuaan. Hänellä oli vuodenaikaan nähden aika heppoinen mekko, ja kellarissa oli hirveän kylmää ja kosteaa. Pommisuojapuvun oli ostanut Sylvie,  joka oli käynyt kaupungissa vähän ennen pommitusten alkamista. He olivat menneet kävelylle Piccadillylle, ja Sylvie oli huomannut, että Simpsonsin ikkunassa mainostettiin "asianmukaisia pommisuojapukuja", ja oli halunnut ehdottomasti mennä sisään kokeilemaan. Ursula ei osannut kuvitellakaan äitiään pommisuojassa saati pommisuojapuvussa, mutta se oli selvästi vaatekappale -melkeinpä univormu- joka viehätti Sylvietä. "Sopii hyvin kanalan siivoamiseen", Sylvie sanoi ja osti yhden molemmille. 

Ajatus Ursulan useista elämän aluista tuntuu erikoiselta tavalta kirjoittaa romaania. Voiko tällainen tarina toimia? Kyllä voi! Kokonaisuus vain paranee kerta kerralta, kun Ursula tuntuu ottavan alitajuntaisesti oppia tekemistään virheistä, kuten näpäyttää poikaa joka edellisessä elämässä saattoi liian kiltin Ursulan ikävyyksiin. Ursula toimi monessa kohtaa juuri niin kuin toivoinkin hänen ensi kerralla toimivan. Ursulasta oli helppo pitää, tästä romaanista oli helppo pitää. Vaikka en lue dekkareita, tekisi melkein mieleni edes yrittää Atkinsonin dekkaria ja se on jo paljon luvattu.

Kirjan jos toisenkin luin 2014...

Koska kaikki tuntuvat laittavan kirjavuotensa 2014 pakettiin, pitää tilastoinnista nauttivana liittyä joukkoon :-)

Luin viime vuonna kirjan jos toisenkin, yhteensä 86. Näistä 44 oli kotimaisia ja 42 käännöskirjoja. Tietokirjoja luin yhden, novellikokoelmia kaksi ja loput olivat romaaneja. Jos olen hieman enemmän kotimaiseen kirjallisuuteen kallellaan, oli kirjailijoiden sukupuolijakauma vielä selkeämpi: miesten kirjoittamia 22, naisten peräti 64. Tästä voisi ottaa jonkinlaista tavoitetta alkaneelle vuodelle ja pyrkiä edes vähän nostamaan miesten osuutta yöpöydälläni!

Luetut 2014 listaan olen antanut jokaiselle kirjalle myös tähtiä asteikolla 1-5, tarkennettuna plussilla, miinuksilla ja puolikkailla. Pienimmän arvosanan eli yhden tähden sai vain yksi kirja, joka oli Tähtikirkas lumivalkea, ensikosketukseni Joel Haahtelaan. Ahdistava lukukokemus. Täydet viisi tähteä jaoin neljä kertaa. Niin vaikuttavia lukukokemuksia minulle olivat kotimaisista Kjell Westön Kangastus 38 ja Pauliina Rauhalan Taivaslaulu sekä käännöskirjoista uusi suomennos Jane Austenin Ylpeys ja Ennakkoluulo -klassikosta ja islantilaisen Sjonin Kuukivi. Keskimäärin olen onnistunut poimimaan mieleisiä kirjoja luettavakseni, olen aika tiukka täti tähtien suhteen mutta siitä huolimatta lukemieni kirjojen keskiarvo nousi 3,54 tähteen!

Kirjavuoteeni mahtuivat mm:

* Kaksi upeaa lukuromaania; Kate Mortonin Hylätty puutarha sekä vuoden viimeinen kirja Kate Atkinsonin Elämä elämältä.

* Pettymys; Arne Nevanlinnan Heta. Alkuosa oli ihan ok, mutta sieltä mustalaisista lähtien loppu oli tuskaa lukea ja jälkimaku oli vastenmielinen.

* Yllätys; Sjonin Kuukivi jonka luin osana kesäistä maratonia. Iso tarina pienessä kirjassa!

* Kirjailija jonka tuotannon aion kokonaisuudessaan lukea; Marja Björk! Posliinista se alkoi ja Mustalaisäidin kehtolaululla jatkui. Björkin tyyli kirjoittaa on minulle hyvin mieleinen ja hän käsittelee polttavia aiheita laidasta laitaan.

Osallistuin kolmeen lukuhaasteeseen. Kirjallisena-blogin haasteessa piti lukea vähintään 12 vuonna '14 ilmestyvää esikoiskirjaa. En päässyt lähellekään sillä saldokseni jäi 4 ja tämä on minulle iso pettymys. Nämä neljä kirjaa ovat Henna Kitin Elävän näköiset, Heli Järvenpään omakustanne Kadotetut kasvot, Tommi Kinnusen Neljäntienristeys sekä Nura Farahin Aavikon tyttäret. K-blogissa alkoi loppuvuodesta '13 haaste jossa luetaan kotiseutukirjallisuutta. Minä siellä täällä ja hetken tuollakin asunut kotiseuduton olen asunut lapsuuteni Satakunnassa ja nyt toistakymmentä vuotta Pirkanmaalla, joten vastaan yleensä nuo kaksi jos minulta tiedustellaan mistä olen kotoisin. Niinpä luin kaksi Poriin sijoittuvaa historiallista romaania Leila Tuurelta ja Tampereelle ja sen lähistölle sijoittuneet Kristiina Harjulan Pispalan kivet ja Laura Lähteenmäen Ikkunat yöhön. Kaikki neljä erittäin kiinnostavia romaaneja! Parhaiten minulta kuitenkin sujui Eniten kinua kiinnostaa tie blogin Ihminen sodassa -haaste jossa suoritin kirkkaasti korkeimmat natsat eli luin kaksi kirjaa enemmän kuin kenraalin arvoon tarvittiin. Tähän haasteeseen lukemani kirjat löytyvät tammikuisesta koontipostauksesta sekä oikean reunan valikoista Haasteet-kohdasta.

Loppuun pientä triviaa. Vuoden aikana luin kaksi teosta seuraavilta kirjailijoita: Leila Tuure, Paula Havaste, Irja Sinivaara ja ylempänä mainittu Marja Björk. Näistä kolme oli uusia tuttavuuksia, vain Tuurelta olin lukenut aiemmin yhden kirjan. Lopuista 77 kirjailijasta joiden teoksen viime vuonna luin, vain 10 oli ennestään tuttuja.

Vuosi 2015 on Kirjan vuosi. Toivottavasti se on myös kirjallista ilotulitusta :)

(Kuvat Tampereen Ratinan ilotulituksesta uudenvuodenaattona)